Minusta ei ole mitään maagista hetkeä jolloin lapsi on valmis osallistumaan. Osallistumiseen kasvetaan ikään sopivalla tahdilla. Meillä jo yksi vuotias korjailee joskus jälkiään leikin jälkeen ja saa siitä huikeat kehut päälle. Pienempikin voi olla mukana laittamasa pyykkejä ja heiluttelemassa rätiä, vaikka alkuun tekisikin enemmän sotkua kuin auttaisi. Pikkuhiljaa taidot kehittyy. Kun siivoaminen on itsestäänselvää lapsi ei opi, että se kerääminen on jotain vastenmielistä vaan se on aivan normaalia ja kuuluu elämään.
Siivoaminen ei ole asia josta pitää tehdä numero vaan se on ihan peruselämää.
Jokainen lapsi huolehtii jälkensä koulussa ja jo päiväkodissa miksei siis kotona?
Usein äiti on se joka uhrautuu ja pitää marttyyrinviittaa tekemisistään. Monelle naiselle on kunnia-asia luetella mitä kaikkea onkaan päivän aikana tullut tehtyä iltaan mennessä. Ei arvoa kuitenkaan tarvitse ansaita kodinhoidolla. Äidillä on muutakin arvoa kuin huolehtia muista. Suorittamisen tilalla voi olla toisenkinlainen elämäntapa. Jos lapset osallistuvat kotitöihin, yhdelle ei jää niin paljon hommia. Aikaa ja energiaa jää silloin automaatisesti myös enemmän itselle.
Lapset arvostavat oppimaansa
Meillä lapset tyhjentävät astianpesukoneen, auttavat silloin tällöin pyykin ripustamisessa, vievät roskat, hakevat postin ja tekevät kerran viikossa erikseen sovitun vakiohomman esim wc:n siivouksen. Oman huoneen siivous kuuluu myös heille. Laitamme myös yhdessä ruokaa ja helpoimmat ruoat 10-vuotias tekee silloin tällöin itse. Lisäksi heillä on mahdollisuus kerätä tarroja itse ehdottamillaan pikkuhommilla. Kun tarroja on tietty määrä saa ennalta sovitun haaveilemansa asian. Kotityöt ovat meillä ihme kyllä nykyään alue josta ei tarvitse koko ajan vääntää erikseen. Lapset tietävät, että ne kuuluvat asiaan.
Uusperheissä varsinkin on omat kilikkinsä joskus isoistakin näkemyseroista lasten ja kotitöiden suhteen. Itsekin kun muutin tähän talouteen lapset olivat jo tottuneet tiettyihin tapoihin. He eivät olleet tottuneet tekemään mitään. Passaaminen kädestä suuhun oli heille normaali asia. Omat näkemykseni siitä mikä on aidosti lapsille hyväksi oli erilainen. Huomasin että lapsille ei ollut kehittynyt juuri lainkaan itsetuntoa omaan tekemisiin liittyen. Oli paljon uskomuksia siitä, että he ovat huonoja eivätkä osaa mitään. Ja tätä he usein hokivat.
Aloitimme keskustelemalla lasten kanssa asioista. Pohdittiin yhdessä läpi mikä on oikeasti heille hyväksi ja mikä ei. Kerroin mitä itse tahdon heille antaa, kotitöiden tekemisen kautta. Se on minun tapani osoittaa rakkautta ja välittämistä. Nykyään tuntuu, että lapset ymmärtävät tämän asian hyvin. En kuule juuri koskaan enää ennen niin yleistä ”olen huono, en osaa mitään”-virttä. Nykyään saatan törmätä kodissamme siivoushanskat ja yleispuhdistusaine kädessä kulkevaan 10-vuotiaaseen. Ilahdun ja yllätyn näystä edelleen suuresti. Hän on kuulemma oppinut tykkäämään kotihommista. Tätä en ikinä olisi osannut arvata kun miettin mistä pisteestä lähdimme liikkeelle.
Täysi vapaus vai vastuuntunto
Meilläkin yhteisen linjan löytyminen on ollut monen soutamisen ja huopaamisen lopputulos. Keskusteluja on käyty paljon, ja vaikka puheen tasolla yhteinen linja on ollut alusta asti jokseenkin sama, käytännöntasolla ei. Jos käytäntö ei vastaa sovittua, se aiheuttaa ristiriitoja ja niitä on tärkeä käydä läpi aina kun niitä nousee,ennenkuin ne räjähtävät sodaksi jossain kohtaa. ”Pikkujutut” ovat lopuilta ne isoimmat joten ne kannattaa käsitellä mieluummin kuin padota.
Vanhempien on hyvä käydä läpi miksi lasten tulisi oppia tekemään kotitöitä. Minkälaisia ajatuksia molemmilla on tästä ja mikä on oma historia lapsuudesta asian suhteen. Minulle on ollut itsestäänselvää alusta asti, että lapset osallisuvat kaikkiin kodin askareisiin ilman sen suurempaa numeroa. Se on minulta rakkaudenosoitus heille koska tiedän että, se tekee heille hyvää. Se on omaan kokemukseeni perustuvaa tietoa.
Emme mieheni kanssa kumpikaan joutuneet kotona tekemään kotitöitä ja ne asiat oli opittava myöhemmin. Sain niin sanotun vapaan kasvatuksen äitini joutuessa elämään lapsena äärimmäisessä kurissa ja nuhteessa. Hän halusi tarjota meille jotain muuta ja olen siitä kiitollinen. Äitini teki yksinhuoltajana kaiken yksin. Meitä ei laitettu töihin, – sitä pyydettiin aina välillä kyllä mutta koska lapset eivät vapaaehtoisesti tartu tai lykkäävät mieluiten epämieluisia hommia niin hommat jäivät useimmiten aina äitini kontolle.
Voi olla rasittavaa aina pyytää lapselta apua, jos vastauksena on nurinoita joita hyvin usein kuulee, mutta jos vanhemmat eivät vaadi lapselta osallistumista se voi olla hänelle karhunpalvelus. Jos lapsen jälkeen joku aina siivoa sotkut pois, ei synny oikeanlaista vastuuntuntoa, että omilla tekemisillä on vaikutusta. Muodostuu helposti hälläväliä asenne, ”joku muu kuitenkin hoitaa sen.” Tämä heijastuu lopulta kaikille elämänosa-alueille ja terve vastuuntunto voi jäädä vajaaksi. Totuus on kuitenkin se, että jokaisen tekemisellä ja tekemättä jättämisellä on vaikutus toisiin tiedostipa sitä tai ei.
Älä sano näin: Menkääpä tekemään. Sano näin: Mennäänpä tekemään.
Meillä ei siis olekaan tavoitteena puhtauttaan kiiltävä tai tiptop siisti koti jatkuvasti. Elämänmerkit äkyvät ja saavat näkyä. Meillä on pointtina se että kotitöiden tekemisestä voi oppia tykkäämään. Niitä ei tarvitse inhota. Ja siivouksessa tärkeintä on siinä sivussa opittu vastuuntunto, oma kyvykkyys ja kädenjälki.
Mitä enemmän lapsi osaa asioita, sen parempi itsetunto hänelle kehittyy. Hän kokee voivansa vaikuttaa ympäristöön ja uskoo itseensä ja osaamiseensa. Lapselle kehittyy kotitöiden kautta merkityksellisyyden tunne. Hän ei oe olevansa kodin arjessa vain sivustaseuraaja joka ei saa nähdä koskaan omia kykyjään. Lapsi joka saa yrityksen ja erehdyksen kautta oppia, oppii sietämään ”epäonnistumisen” ja turhautumisen tunnetta. Asioita oppii vain itse tekemällä ja teemiseen kuuluu se, että kaikkea ei osaa heti, mutta asioita voi oppia!
Arkitaikaa
Arkeen kuuluu olennaisena osana pyykinpesut. Meillä on kolme lasta ja pyykkikone laulaa päivittäin. On todellinen ihme jos pyykkikorista näkyy joskus pohja. Parittomat sukat kerätään erilliseen koriin ja parien etsiminen on tietyn väliajoin lasten homma. Joskus järkätään kisa, kuka löytää nopeimmin parit ja voittaja saa pienen palkkion.
Kesällä on hauska käydä pesemässä mattoja yhdessä. Minulla on näistä hetkistä lapsuudestani ainakin vain mukavia muistoja. Olen vanhemmiten oppinut nauttimaan kotitöiden tekemisestä paljonkin ja haluan antaa lapsilleni sen opin parhaani mukaan. Siivoaminen ei ole vain suorittamista vaan se on myös arjen luxusta. Meillä on koti jota siivota! Kahdella lapella omat huoneet oista pitää huolta ja paljon leluja! Kaikilla vaatteita enemmän kuin tarpeeksi! Saamme joka päivä syödä ja tehdä ruokaa! Moni asia jota totumme pitämään itsestäänselvänä ei sitä ole. Kiitollisuudetsa on hyvä muistuttaa välillä itseään ja opettaa sama lapsille.
Kultainen keskitie
Nykyaan ollaan menty toiseen äärilaitaan. Lapset odottavat jopa vesilasia kouraan ja moni vanhempi sen lapsensa käteen pyynnöstä kiikuttaakin mukisematta. Vaikka niin moni toimii näin, onko se silti hyväksi kenellekään ja mitä lapsi siitä oppii?
Moni vanhempi sanoo, ettei jaksa ”taistella” lapsensa kanssa ja pakottaa heitä tekemään kotitöitä. ”Ei meidän Mikko tee.” Niinkauan kuin tekemättömyys on vaihtoehto lapsi ei varmasti teekään. Lapselta ei mielestäni kysytä haluaisitko tyhjentää astianpesukoneen vaan astianpesukone tarvitsee tyhjätä jotta sinne saadaan likaiset ja hänkin saa puhtaan lautasen jälleen eteensä. Jotkut asiat ovat neuvoteltavissa, toiset taas eivät ole. Joku astianpesukoneen kuitenkin joutuu täyttämään ja onko sinä jotain väärää jos sen tekee joskus myös lapsi?
Itsellenikin herää joskus syyllisyys ja kysyn mielessäni ”onko oikein laittaa lapsi tekemään tämä?” Viimeksi syyllisyyden tunne heräsi kun pyysin 6-vuotiastamme kantamaan kaupasta kermaperuna-einesvuokaa. Hän yritti tyrkyttää sitä ensin kädestään minulle ja sitten isälleen. Vaadin häntä kantamaan sen autolle. Hän ei olisi millään ”jaksanut.” Heräsi syyllinen ajatus siitä, että teenkö väärin pyytäessäni häntä kantamaan sen. Hölynpölyä!
Nuo ajatukset ovat kummallisia, miten pienestä ne syntykään ja ovat usein täysin hölmöjä, mutta silti toimimme joskus kyseenalaistamatta niiden ohjaamana. Moni vanhempi kokee syyllisyyttä velvoittaessaan lastaan tekemään asioita. Loppujen lopuksi asia taitaa kuitenkin olla päinvastoin. Sopivalla vastuulla annamme lapsillemme asioista parhaan; itsetuntoa ja merkityksellisyyden tunteen. Itse en osta tuota syyllisyyttä enää, se on jokin outo ajatus joka joissain tilanteissa kumpuaa toisinaan edelleen mutta suhteellisuudentaju korjaa sen hyvin nopeasti. Syyllisyydestä ei kannata toimia missään asiassa. Todennäköisesti siinä mennään sen mukana vain ojasta allikkoon.
Lapsillamme on valtavasti vapaa-aikaa, suurin osa päivästä ja ajastaan heillä kuluu leikeissä, ja kotiaskarteet vievät siitä aikaa vain murto-osan. Kuitenkin tuo osa on heille hyvinkin tarpeellinen. Uskon, että aikuisena he arvostavat sitä mitä ovat kotoa oppineet tekemällä.
Aamulehti: Näin saat lapset tekemään kotitöitä
Savon sanomat: Osa kotitöistä kannattaa antaa lapsille
Lue aiheesta myös Tara Langen blogista Joutilaan rima on korkealla
0 kommenttia