Nyt, kun oma elämäntehtävä selkeytyi siihen vaiheeseen, että tuli aika tuoda se myös muiden nähtäväksi ja kuultavaksi, nousi samalla pintaan järisyttävä pelko: näkyväksi tulemisen pelko. Mitä, jos mut tuomitaan, mua haukutaan ja arvostellaan, mulle nauretaan? Se riski on olemassa ja otettava. Näin voi tapahtua, mutta ei enää siten, kuin soluni sen menneistä kokemuksista muistavat. Kun tuon pelon äärelle pysähdyn, tiedostan, että kyse on hyvin kaukaa ja syvältä tulevasta, solutasolle tunkeutuneesta tunnemuistosta, joka tässä voimallisessa ajassa nousee pintaan puhdistettavaksi.

Tuo  pelko on tällä kertaa ollut niin voimakas, että se on saanut kehonkin sekaisin: valtava väsymys, ruoka ei maistu, mieli ja keho käyvät ylikierroksilla. Täysikuu, kuunpimennys ja syyspäiväntasaus yhdessä nostivat pelon niin huippuunsa, että se meinasi suistaa raiteiltaan, vaikka päällisin puolin kaikki on hyvin. Kun tuota tutkii syvemmin, löytyy pelkoon looginenkin selitys.

Peilaus sisimpään, heijastus kollektiiviin

Herkkyyteni on aina ilmennyt paitsi oman, niin myös kollektiivin tilan heijastuksena itsessäni. Niin tälläkin kertaa. Se, miksi pelko nousi niin voimallisesti kohdattavaksi, kertoo ajan liikkeistä. Solumuistiin on kertynyt kokemuksia, joissa on monet kerrat pitänyt piilottaa todellista luontoaan. Henkisyyttä on pitänyt harjoittaa hämärissä luolissa ja jos näin ei ole tehnyt, siitä on rangaistu, jopa kuolemaan asti. Noitavainot ovat tästä tästä esimerkki ja tänä päivänäkin inkvisition jäljet ovat tunnistettavasti koettavissa mm. Pohjois-Espanjan noitaluolissa, Cuevas de las Brujas.

Ihmiskuntana olemme muutoksessa jo niin pitkällä, että herkimmät meistä voi tunnistaa sen nahoissaan. Tietoisuus on yhä enemmän nousemassa kohti korkeampaa värähtelyä. Paratiisinomainen maailma on jo ovella, mutta entä, jos se taas tuhotaan? Historian saatossa näin on tapahtunut monet kerrat. Toksisen maskuliinin ylivalta on ollut pitkään vallalla ja nyt kun, feminiini voima on astumassa esille, nostattaa se väistämättä näitä syvälle kätkettyjä alitajuisia tunteita käsiteltäväksi.

Oma ydinuskomukseni ja siitä johtuva pelko on ollut se, että se, mitä tuon esille, vääristetään tai sitä ei uskota. Pahimmillaan minut tuhotaan. Väärin ymmärretyksi tulemisen pelko on pitänyt piilossa.

Nytkin, kun kirjoitan tätä tekstiä, huomaan, kuinka pelkoa nousee. Samaan aikaan on sisäinen tieto, että jos en nyt uskalla tulla näkyväksi tällaisena, kuin olen, en pääse täyttämään sitä tehtävää, mitä olen tänne tullut tekemään. Jos nyt peruuttaisin tai piiloutuisin, niin pettäisin itseni. Sitä en enää halua!

Rohkeasti sydän auki eteenpäin

Tämä on kohta, mitä mysteerikouluissa on vuosituhansia sitten opeteltu: on mentävä vastavoiman läpi, jotta saa täydesti oman voimansa käyttöön. Vaikka pelottaa, niin siitä huolimatta on uskallettava tulla luolasta ulos ja esille. Itsestään on nyt kaivettava rohkeus jättää taakse viimeisetkin pelon rippeet ja suunnata katse eteenpäin. Nyt on aika päästää sisimpänsä vapaasti loistamaan.

Syvällä sielussa on tieto, että lopulta se, mikä on pyhää ja autenttista, ei ole koskaan kadonnutkaan. Se on yhä olemassa ja sen voi kokea parhaiten luonnossa. Kun valitsee olla sydän auki ja avaa tietoisesti mahdollisuuden pyhyydelle itsessään: pyhälle feminiinille ja pyhälle maskuliinille, alkavat ne yhä enemmän ilmentyä myös ympärillä. Näin uusi tapa olla ja elää syntyy luonnostaan.

Pelon voittamisen merkiksi aloitin Podcastin teon. Tuon siinä näkyväksi ja kuuluvaksi sitä, Millaista on elää Vanhenevana Viisastuvana Naisena tässä ajassa. Olet lämpimästi tervetullut kanavalleni: Kaija Solana – YouTube