Oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan, millaisen jäljen jätät tähän maailmaan, kun tulee aikasi lähteä?

Millaisena haluat, että sinut muistetaan?

Aitona, ajattelevaisena, anteeksiantavana ja anteeksipyytävänä? Sellaisena, että osasit olla myös armollinen ja muita kohtaan arvostava? Olitko toisinaan myös armoton, itsekeskeinen, hivenen ailahtelevainen?

Ei hätää. Olit ihminen. Olet ihminen. Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta toisinaan on syytä pysähtyä pohtimaan, millaisen jäljen itsestään tänne haluaa jättää ja myöskin väistämättä joutuu jättämään.

Onko sinun elämäsi ja persoonasi kiinni saavutuksissa, tekemisessä, maineen, kunnian ja omaisuuden ahnehtimisessa vai läsnäolossa, rauhallisuudessa, kiireettömyydessä, sopivassa tekemisen ja olemisen harmonisessa tanssissa? Mille annat aikasi, mikä vie huomiosi ja mikä on sen kaiken arvoista?

Saatoit olla empaattinen ja ennakkoluuloton, mutta toisaalta hyvinkin tietoinen omista etuoikeuksista ja ehdoton pitämään niistä kiinni. Oliko herkkyys vahvuutesi? Miten koit hersyvän naurusi: peititkö sen siinä pelossa, että joku pitää sinua liian äänekkäänä ja tilaa vievänä? Entäpä juuresi? Uskalsitko näyttää ne ja seistä vakaasti omilla jaloillasi: ”Täältä minä tulen, tähän minä juurrun, tähän lopulta sitten maadun.”

Huomasitko joskus, kuinka vahingossakin johdattelit, jopa manipuloit muita ihmisiä? Pahimmillaan ajauduit haastavaksi, hallitsevaksi ja jopa harhaluuloiseksi muiden syyttäjäksi. Muistitko näissä hetkissä nöyrtyä ja pyytää anteeksi? Ennen kaikkea muuttaa käyttäytymistäsi? Muistithan kiittää tarpeeksi usein?

Miten suhtauduit kiireeseen? Tunnistitko tuota sanaa eläessäsi? Viipyilitkö hetkissä niin kuin ne olisivat aina viimeiset mahdollisuudet avata sielu ja sydän vastaanottamaan elämän kauneutta sellaisena kuin se on? Niin kuin jokainen askel olisi tarkkaan harkittu ja silti samaan aikaan kärsimyksistä vapaa ja huoleton.

Koitko kaikkivoipuutta ja ylpeyttä elämän edessä? Kuin olisit sen yläpuolella tai ainakin vähintään ihmisten yläpuolella? Nöyrryitkö missään vaiheessa? Kuka tai mikä sai sinut nöyrtymään?

Perustelitko tarpeesi ja toiveesi selkeästi vai annoitko tunteen johdattaa sinua täysin rajattomasti? Omistauduitko omille arvoillesi, mutta osasit kunnioittaa myös muiden tapoja elää? Mikä oli suhteesi oikeudenmukaisuuteen? Entäpä rankaisemattomuuteen ja rehellisyyteen?

Entäpä turvallisuus? Tuo ihmisyyden ydintarve. Mitkä asiat loivat ympärillesi turvaa? Miten loit turvaa muille ihmisille?

Ehkä edelliset johdattelevat kysymykset saivat sinut pohtimaan mennyttä elämääsi, sen nykyistä tilaa ja tulevan suuntaa. Ehkä koit liikutusta, kateuden pistoa, surua, itseinhoa, pettymystä, iloa, lempeyttä… Mitä tahansa koitkin, se kaikki on oikein ja tervetullutta.

Mikäli haluat kokeilla erästä puhuttelevaa kirjoitusharjoitusta, suosittelen sinun jatkamaan lukemista. Harjoitus voi olla vahva ja voimakas. Harjoituksessa kuljemme sen läpi, mikä on kaikkein tärkeintä ja siten myöskin kaikkein kipeintä menettää: kokonaisvaltaisen elämämme. Aluksi harjoitus kavahdutti minua. Ehkä joku osa minusta halusi väistää tämän todellisuuden ja piti sen vuoksi harjoitusta liian vaativana.

Harjoitus on kaikessa yksinkertaisuudessaan muistokirjoituksen kirjoittaminen itsestä.

Harjoituksesta on olemassa erilaisia variaatioita, mutta alla olevat kysymykset voivat johdattaa sinua kirjoituksen parissa. Harjoitusta ei voi tehdä oikein tai väärin. Olen kirjoittanut kysymykset vapaassa assosiaation virrassa, joten voit yhtä hyvin jättää osaan vastaamatta tai keksiä omia tarkentavia kysymyksiä.

Harjoituksessa voi kirjoittaa koko oman elämäntarinansa niin tarkkaan kuin haluaa, asiat, jotka olivat itselle merkityksellisiä, vastoinkäymiset, onnistumiset, elämäntavan, ihmissuhteiden merkityksen, suhteen elämään jne. Myös kuoleman sekä hautajaistavan, paikan ja ajankohdan voi kirjata. Muistokirjoitus voi olla hyvin lyhyt ja suppea, mutta terapeuttisena välineenä käytettäessä suosittelisin sen olemaan niin laaja kuin jaksamista suinkin riittää.

Johdattelukysymykset: Millaisen elämän elit? Millaisia arvoja sinulla oli? Miten toimit haastavien asioiden kohdalla? Miten toimit muita kohtaan? Entä itseäsi kohtaan? Millainen oli juuri sinun matkasi? Mitä oivalsit elämästä? Mitä ehkä pelkäsit? Miten osoitit rakkautta muille? Koitko yhteyttä elämään, maailmaan, toisiin, itseesi? Miten lopulta kuolit?

Suosittelen harjoitusta, olitpa sitten minkä ikäinen tai missä tahansa elämänvaiheessa. Harjoitukseen saatat tarvita myös nenäliinoja. Harjoitus voi laukaista muistoja edesmenneistä rakkaista tai esimerkiksi herkistää, jos miettii omassa elämässä käyneitä vaikeuksia.

Varoituksen sana: voit löytää itsestäsi täysin uusia puolia harjoitusta tehdessä! Nimittäin hyviä sellaisia. Voit oivaltaa, kuinka vahva olet loppupeleissä ollut. Voit oivaltaa, kuinka lopulta omalla vahvuudellasi ei ole ollutkaan mitään merkitystä, vaan sinua on jatkuvasti kannatellut Elämä itsessään. Paradoksien kohtaaminen voi olla uuvuttavaa, mutta myös vapauttavaa. Kaikki ei olekaan vain minusta itsestäni kiinni.

Harjoitus voi olla puhdistava kokemus kahdestakin syystä: ensinnäkin harjoitus riisuu kaiken turhan pois ja toisaalta näin etukäteen tehtynä se tiivistää ja kirkastaa omia unelmia, tavoitteita ja arvoja. Se voi toimia parhaimmillaan hyvänä herättelijänä: elänkö sitä elämää, jota todella haluan elää. Jos en, miten voisin toimia toisin? Mitkä ovat asiat, mihin voin vaikuttaa ja mikä taas on hyväksyttävä elämän realiteettina?

Harjoitus voi olla vahva niin kehollisesti, henkisesti kuin energeettisesti. Suosittelen harjoituksen jälkeen juomaan hyvin, lepäämään ja pitämään itsensä turvassa itselleen sopivilla tavoilla.

Minulle tärkeitä keinoja omien lyhyiden terapiahetkien jälkeen on tehdä jotain fyysistä: liikuttaa kehoa vapaan liikkeen, tanssin tai joogan avulla. Toisinaan hieron jalkoja lihasvasaralla tai käytän ääntä mukana kehon rentoutuksessa esim. laulamalla tiettyä mantraa. Myös pimeässä saunominen toimii erittäin lempeänä palauttajana.

Tärkeintä, että pidät itsesi turvassa ja annat harjoituksen tehdä oman vaikutuksensa omalla painollaan. Joskus sen voi huomata päivien, viikkojen tai jopa vuosien päästä. Lempeää kirjoitushetkeä!

Väkevin terveisin Anna