Täytän viikonloppuna 35 ja olen tähän ikään mennessä onnistunut välttämään kaikenlaisen ihon kanssa ”puleeraamisen.” Suomeksi sanottuna en siis ole juurikaan panostanut kasvojen ihon hoitoon. Kasvojenpuhdistusainetta muistan käyttäneeni viimeksi teininä. Olen käyttänyt meikkinä lähinnä ripsaria ja luomiväriä ja illalla sitten pessyt ne saippualla ja vedellä pois. Joskus silloin tällöin olen sipaissut kasvoille ruusuvettä ja perusvoidetta. Erillisiä kasvovoiteitakaan en ole omistanut. Siinä koko ihonhoitoni perusteet. Joku voisikin sanoa, että ihonhoitoni on ollut täysin retuperällä. Riippuu toki mikä on käsitys siitä mitä ihminen tarvitsee mutta itse olen pärjännyt hyvin näinkin. Jokin tässä lähestyvässä keski-iässä on kuitenkin saanut aikaan tunteen, että nyt haluan alkaa panostaa ihonhoitoon eri tavalla.
Rehellisesti sanottuna viimeisten kuukausien aikana olen katsellut itseäni peilistä uusin silmin ja havainnut kasvojeni juonteiden hieman syventynyyn. Sehän on ihan normaalia eikä ollenkaan huolestuttava asia. Mutta sitäkin kautta minulle heräsi ajatus, että olisi mukava alkaa panostaa omaan ihonhoitoon enemmän ja vähän sen jälkeen kuin sattumalta törmäsinkin Nu Skin tuotteisiin ja sain testiin aivan ihanan laitteen nimeltään LumiSpa.
Sovimme edustajan kanssa, että palautan laitteen kokeilujakson jälkeen mutta minäpä menin ihastumaan ellen jopa täysin rakastumaan tähän laitteeseen enkä haluakaan palauttaa sitä enää! Vaan maksan laitteen hinnan ja lunastan sen omakseni. Laitteella on jonkin verran hintaa mutta se on jokaisen euron arvoinen ainakin minulle. Ja hinta on myöskin suhteellista. Jos kävisin kosmetologilla saisin samalla hinnalla noin kolme tai neljä käyntikertaa. Omalla laitteella voin tehdä kasvohoitoja rajattomasti joka päivä.
Kun teen LumiSpalla ihonpuhdistuksen niin saan samalla aivan ihanan rentouttavan kasvohieronnan. Jopa taaperoni haluaa aina tehdä itselleen minun jälkeen tuon hoidon, toki ilman puhdistusainetta. Hänkin tykkää sen hellästä hieronnasta. Olen lainannut laitetta myös parille kaverille ja he ovat kokeneet kasvoissa heti käytön jälkeen ihan eri olon. Hoidon jälkeen kasvot tuntuvat puhtailta, rennoilta ja jotenkin kokonaisuudesssaan vaan todella hyvältä. En ainakaan itse enää luovu tästä lähes jokapäiväiseksi muodostuneesta hemmotteluhetkestäni.
[wpvideo IcvVUORR]

Kasvojeni iho kahden kuukauden LumiSpan käytön jälkeen.
LumiSpan käyttö on niin yksinkertaista, että ainakaan minun kaappiin se ei ole jäänyt lojumaan vaikka niin saattaa käydä kun innostuu alkuun jostakin. Minulla on sitä suorastaan ikävä jos se ei ole vaikka matkalla mukana. Kasvojen iho kostutetaan vedellä, sipaistaan kasvojenpuhdistusainetta ja painetaan LumiSpa käyntiin.
Pehmeällä pyörivällä ja puhdistavalla silikonisella hoitopäädyllä käydään läpi koko kasvojen iho. Erityisesti otsan ja kulmakarvojen läpikäyminen on mielestäni extra rentouttavaa. Olen nyt käyttänyt LumiSpata säännöllisesti parisen kuukautta ja näen selvästi eron ihon hehkussa.
LumiSpalla sanotaan saavan kahdessa minuutissa ainakin seitsemän hyötyä. Se puhdistaa ihon perusteellisesti, siloittaa, pienentää ihohuokosia, tekee pirteämmän lookin, aktivoi ja virkistää ihoa ja mielialaa, lisää hehkeyttä ja tekee pehmeämmän ja kirkkaamman iho. Allekirjoitan oman kokeiluni perusteella näistä kaikki.
En todellakaan lähde puhumaan tuotteiden puolesta johon en itse usko ja tälle laitteelle olen ihan myyty. Minunlaiseni ihminen joka ei ole koskaan innostunut pätkääkään ihonhoidosta vaan kokenut sen lähinnä turhana, sai ihanan herätyksen päivittäisen hemmottelun muodossa LumiSpan kautta. Jos arvostat tälläistä itsensä hemmottelua niin luulenpa että et tule katumaan tämän laitteen hankintaa. Itse en siitä enää ainakaan luopuisi.
Olen nyt käyttänyt LumiSpata lähes 2 kuukautta säännöllisesti. Huomaan ihossani itse eron jo. Ihohuokoset ovat pienentyneet ja kasvojen iho on jotenkin paljon hehkuvampi. Lisäksi se hyvä tunne mikä kasvoissa on, sitä ei voi selittää.
Haluatko oman LumiSpa laitteen? Laita minulle yksityisviestiä miaumai@gmail.com tai liity ryhmään jossa sinua autetaan hankkimaan omasi.
Lue myös artikkelini: Luonnon oma ”mobilat” lievittää lihaskipuja parissa minuutissa
Itse olen kosmetiikan käytön suhteen aikalailla sun täydellinen vastakohta 😀 Tuo LumiSpa kuullostaa mielenkiintoiselta, olisi hauska testata miten eroaa esim. Foreosta 🙂
Kuulostaa mielenkiintoiselta tuotteelta. Pitää joskus testata. 🙂 Nimi ainakin on mieleinen, onhan se sama kuin tyttärelläni.
Mielenkiintoinen juttu. Pitää ehkä testata tätä.
Kuulostaa tosi toimivalta ja mielenkiintoiselta, täytyy pitää mielessä 🙂