Minulla oli ajatuksena, että haluaisin kirjoittaa jotain syvällistä taikka oivaltavaa tähän. Sitä ei nyt tullutkaan,vaan teksti olemisesta. Kuinka ei aina tarvitsekaan suorittaa ja olla tuottava.

Miksen voisi vain antaa ajatusten virrata ja olla vain? Katsella luontoa ja kuunnella lintujen laulua, odottaa lähestyvää ukkosrintamaa.
Nauttia tästä pyhästä yksinkertaisuudesta ja kävellä avojaloin pihalla.

Ehkä se on egon ääni, joka puskee suorittamaan ja ansaitsemaan paikkansa tässä maailmassa.

Tuntuu vapauttavalta olla ilman paineita aikataulusta taikka ylipäätään tekemisen pakosta. Kauan olen miettinyt elämäntehtävääni, että mikä minä olen ja mitä tekisin.

Ehkä se ei olekaan oleellista, voin silti olla arvokas juuri näin.
Ehkä se onkin vain egoni joka kaipaa jotain ulkopuolelle näytettävää. Minä itse en ole tämmöisenään riittänyt.

Se myös tuntuu aika oudolta olla vain, ikäänkuin odottaisin jotain uutta. Liki kaikki mikä minua on ennen kiinnostanut, lakkaa merkitsemästä koko ajan vähemmän.
Itsensä kehittäminen ja analysointi jää, antoisat blogitekstit ja syvällisiä pohtivat kirjat jäävät lukematta.

Siispä olen vain tässä. Päästän kontrollista irti, ja odotan jopa tavallaan innolla mitä elämääni olisi tulossa.
Päässä on tyhjää ja kuulen vain lintujen viserryksen.
Mietin, että eikö se olekin ihan hyvä juuri näin, tässä hetkessä.

Jyrki Pykäri puhui samasta asiasta videollaan ”Pikapäivitys toukokuuhun 2024”.
Ei ole enää tarvetta osallistua keskusteluihin, ei tarvetta väittelyihin taikka tuoda omaa näkemystään esille. Voi vaan olla ja seurailla sivusta, enemmänkin omaan itseensä ja elämäänsä keskittyen.

Tästä on hyvä jatkaa tätä alkanutta kesää, ja nautiskella tästä mitä juuri nyt on.
Minun ei tarvitse edes väkisellä kirjoittaa pidempää tekstiä, kun tämän enempää ei tällä kertaa tule.