Minulle perhekonstellaatio on tuttu vuosien takaa kun eräs ystäväni kertoi käyneensä kokeilemassa sitä ja saaneensa sen kautta huikean määrän lisää ymmärrystä omaa perhettään kohtaan. Hän kertoi minulle kokemuksistaan ja kokeilimme menetelmää myös kahden kesken ja muutaman ystävän kanssa kotona. Vuosia olen jo miettinyt että menetelmää voisi olla hienoa kokeilla myös isommassa ryhmässä ja nyt sainkin tilaisuuden siihen kun pääsin perhekonstellaatiota opiskelevan psykoterapeutti Raija Rantolan järjestämään ryhmään kokeilemaan menetelmää yhdessä muiden kanssa.
Perhekonstellaatiosta on lähes mahdotonta puhua sanoin. Se on kokemus joka on itse koettava. Koettava omissa nahoissa, omassa sydämessä. Se on kokemus joka parhaimmillaan resonoi sielussa asti. Se on yksi niistä mentelmistä joita emme mielen kautta ainakaan tällä ymmärryksen tasolla voi vielä toistaiseksi ymmärtää tai todentaa muuta kuin oman kokemuksemme kautta.
Jos konstellaatiota yrittää verrata johonkin niin se on kuin energeettinen psykodraama. Psykodraamassahan tietääkseni kerrotaan kulloinkin käsittelyssä olevan elämäntarinan kulkua mukana oleville henkilöillle ja laitetaan ihmiset näyttelemään noita valmiita tarinoita sellaisenaan jotta tarinan kokenut voi tarkastella tunteitaan ikäänkuin ulkopuolisena ja saada ehkä oivalluksia objektiivisena tarkkailijana enemmän kuin tunteiden sisältä, asiaa kokeneena. Konstellaatiossa sen sijaan jaetaan roolit, joita ei ole tarpeen sanoittaa välttämättä eli roolin esittäjälle ei ole tarpeellista aina tietää ketä esittää (tässä on erilaisia toimintatapoja riippuen ohjaajasta) mutta muita viitekehyksiä ei anneta. Kaikki se mikä roolittajasta ilmenee kumpuaa hänen alitajuisista tuntemuksistaan ja yhteydestään oman alitajunnan kautta kollektiiviseeen. Todella vaikeaselkoista siis selitettäväksi mielen tasolla. Tämä on takuulla menetelmä joka ei aukea tässä ajassa kaikille. Konstellaatio on tarkoitettu niille rohkeille sieluille jotka haluavat ymmärtää sukulinjojaan ja jotka haluavat saada informaatiota asioista joita on ehkä enää mahdotonta muuten selvittää.
Konstellaatiota mentelmänä voidaan käyttää perheiden, sukujen, organisaatioiden, maiden ja jopa koko maailmanlaajuisten syy/seuraus suhteiden ymmärtämiseen. Konstellaation toimivuus perustuu siihen hienojakoiseen maailmaan joka meidän kaikkien sisällä ja ympärillä on. Maailma ei ole mustavalkoinen niinkuin mieli yleensä haluaa käsittää. Mieli hakee ratkaisuja yksinkertaisista vastauksista mutta konstellaatio avaa hienovaraisimmatkin nyanssit ihmisten tunnemaailmasta esiin joiden avulla syvempi ymmärrys itseen ja muihin voi lisääntyä. Asiat eivät välttämättä ole lainkaan niin kuin mielemme on ne lokeroinut olemaan. Konstellaation ymmärtäminen ja kokeminen vaatii avartunutta ja avointa mieltä ja todellista halua ymmärtää asiat muustakin kuin omasta turvallisesta lokerostaan. Sen toimintamekanismi on täysin hämmästyttävä ja ehkä yksi suurimpia mysteerejä mitä omin silmin olen pystynyt todistamaan. Ja niin ihmeellistä kuin se onkin olen omakohtaisesti nähnyt sen toimivan käsittämättömällä tavalla. Sanoittamattomien roolitusten kautta olen voinut todentaa että alitajunta on tunnistanut oikeat hahmot vaikka mieli ei ole tiennyt ketä esittää.
Konstellaatio toteutettiin toisen konstellaatio-opiskelijan, Tarja Tiittasen, kotona. Kun saavuin paikalle olohuoneessa oli jo odottamassa kymmenisen muutakin naista. Minua jännitti, ryhmätilanteet jännittää minua aina muutenkin, mutta konstellaatiossa ollaan taas niin auki ja haavottuvaisia kaiken oman elämänsä kanssa rehellisesti että se todella pelotti jo etukäteen. Konstellaatio on myös tilanne jota ei voi ohjata tai kontrolloida. Täydellinen tilanteelle antautuminen on mielelle usein pelottavaa.
Alustuksen jälkeen olin kuitenkin rohkea, – tai ehkä liian pelokas odottaakseni, joten ilmoittauduin ensimmäiseksi kokeilijaksi. Istuin sohvalle ryhmän eteen. Oli tarkoitus kysyä jokin mieltä askarruttava kysymys. Olin ehkä tuossa vaiheessa vielä hiukan ulalla mihin kysymykseni tulisi liittyä ja tein hiukan vääriä päätelmiä. Kysyinkin itsestäni suhteessa synnyinperheeseeni ja esitin siihen liittyvän kysymyksen. Jotenkin ajattelin että perhekonstellaatiossa kysymyksenkin tulisi liittyä perheesen, vaikka myöhemmin selvisi että perhekonstellaatiossa vastaus tulee oman perheen tai suvun kautta. Itse kysymys siis voi olla oikeastaan mikä vain ja myös pelkästään henkilökohtainen.
Oma konstellaationi oli rajua katsottavaa. Roolittajat itkivät ja itse tunsin katsoessani häpeää siitä että pinnalle nousi niin rajuja juttuja vaikka kysymyksen asettelustani sitä en halunnut enkä voinut uskoa tai arvata. Kukaan paikalla olleista ei siis tuntenut minua ennalta eikä tiennyt mitään omasta eikä perheeni historiasta. Kaikki tekivät alitajuisessa ohjauksessa juuri oikein, nostivat esiin kipeitä asioita konkreettiseksi kauttaan. Tunnistin nuo kipeät teemat vähän liiankin hyvin. Oli hurjan tunteikasta katsoa omaa konstellaatiota, mutta lopulta se oli todella avartavaa. Lopuksi konstellaationi päättyi parantaviin ja eheyttäviin sanoihin ja lempeään kohtaamisen kokemukseen. Minulla kesti kuitenkin kauan sulatella omaa kokemustani. Se nosti esiin minusta syviä haavoja jotka olin nyt valmis kohtaamaan silmästä silmään. Sanotaan että toisista konstellaatioista riittää oivallettavaa vuosiksi. Itsellänikin on varmasti juuri näin.
Koko päivä kokonaisuudessaan oli rankka, joissain paikoissa uuvuttava kaikessa intensiivisyydessään. Kävimme läpi kaikkien paikalla olleiden konstellaatiot joten jokainen voi vain kuvitella miten henkisesti koville ottaa käydä niin tunteikkaita prosesseja läpi yksi toisensa jälkeen. Jokainen konstellaatio, vaikka täysin vieraalle ihmisillle tehty, antoi todella paljon ymmärrystä kollektiivisesta yhteisesti jaetusta ihmisyydestämme ja erilaisten sukujen tarinoista.
On vaikea pukea sanoiksi noita syviä oivalluksia mitä sain mutta jos jotain haluan nostaa päällimmäiseksi niin opin paljon mm. uskonlahkojen hierarkiasta, ihmisen tarpeesta alistua ja mistä se johtuu ja siitä että vaikka tunteet eivät näy ulospäin ne voivat olla todella vahvoja ja vallitsevan intensiivisiä ihmisen sisällä. Suomalainen kulttuuri on kasvattanut tukahduttamaan tunteiden ilmaisua mutta tunteet eivät ole silti kadonneet mihinkään. On aika vapautua niiden kahleesta, vaikka menneet sukupolvet olisi toimineet toisin. Se ei ole mikään helppo tehtävä koska ohjelmoinnit tuohon tukahduttamiseen ovat hyvin vahvat. Konstellaatio voi kuitenkin auttaa lisäämään ymmärrystä noiden ohjelmointien syntyyn omassa itsessään ja sitä kautta niistä on myös helpompi luopua.
Mikään äkkinäinen ratkaisu ei konstellaatio kuitenkaan ole vaan se on menetelmä joka voi aloittaa hyvin syväluotaavan, vuosiakin kestävän prosessin itsessä. Koko konstellaatio päivästä sain itse paljon lisää ymmärrystä ihmisyyttä kohtaan ja huomattavasti lisää armoa itseäni kohtaan. Konstellaatiota ei ole tarkoitettu akuuttien tai liian aukinaisten olevien traumojen kohtaamiseen ja käsittelyyn. Konstellaatio toimii ehkä parhaiten juuri ymmärryksen lisääjänä ja valaisevana metodina itseensä ja ympäröivään maailmaan tutustumisen matkalla, ei niinkään terapeuttisena menetelmänä.
Lisätietoja voit lukea Raija Rantolan ja Tarja Tiittasen sivuilta. Näet myös tulevien konstellaatioiden ajankohdat näiltä sivuilta. Raija ja Tarja järjestävät konstellaatioita Mikkelissä ja Helsingissä.
0 kommenttia