Elämässä on tapahtunut viime aikoina isoja, pitkään hauduteltuja ja kaivattuja muutoksia. Päätimme muuttaa mieheni kanssa erilleen mutta ratkaisu ei todellakaan syntynyt yhdessä yössä eikä sen tekeminen ollut mitenkään helppo. Vaikeita asioita oli kuitenkin liikaa ja kaipasin jo kauan latautumispistettä, en pakenemispistettä vaan sellaista paikkaa jossa voin todella välillä hengähtää. Alkuasetelma suhteessamme oli jo sellainen ettei se toiminut kannaltani. Yritin kuitenkin sopeutua mutta vaikka kaikkeen tottuu niin se ei välttämättä kannata. En sopeutunut mieheni ja hänen entisen vaimonsa asuntoon enkä asuinpaikkaan. Olen kuullut monilta äitipuolilta samaa, on vaikea sopeutua toisen vanhaan,  ja pahimmassa tapauksessa, kuten itsellänikin se välillä oli, eletään yhdessä todella ahdistuneena. Joskus itkin kun tulimme kotiin. Omaan ahdistukseeni vaikutti hyvin monet tekijät. Lopulta uuvuin kokonaan. Oli pakko alkaa ajatella itseä, ihan lastenkin vuoksi. Itsellenihän ei ole ihan helppoa olla ”itsekäs” mutta kovan koulutuksen jälkeen sain siitä sentään jotain oivalluksia jotka nyt tuntuvat siivittävän koko perheemme hyvinvointia uuteen uskoon.

Taulu: Liisa Rasinkangas

Löysin asunnon joka tuntui siltä että voisin alkaa toteuttaa siellä pitkään unelmanani olleita asioita. Sain upean tilan jossa tunnen olevani kotona. Saan mahdollisuuden nyt viettää välillä myös omaa aikaa. Vaikka ulospäin ratkaisu vaikuttaa juuri siltä miten kukakin sen sattuu ajattelemaan tiedän itse että tässä jos missä oli kyse rakkaudesta. Itseäni ja muita kohtaan. Väsyneestä ja uupuneesta ihmisestä ei ole kenellekään mitään ammennettavaa. Jatkuva ahdistus josta seuraa helposti riitelyä,  vie voimia kun on muutenkin paha olla. Pahoinvoinnin kierrettä on silloin vaikea  katkaista.  Oma hyvinvointi on se ykkönen ja sain sen toteuttamiseen nyt upean  tilaisuuden.

Asumusero ajatuksena tuntui pitkään pelottavlata koska se edusti ajatuksena samaa kuin ero. Se pelotti. Oli myös kohdattava kaikki taloudelliset, henkiset ja psyykkiset pelot ja huolet. Mutta kun päätöksen tein ja oikea asunto yli vuoden etsinnän jälkeen viimein löytyi olin täysin valmis ja ratkaisusta pelkästään onnellinen. Menettämisen pelkoni ei enää saanut itseäni kohtelemaan itseäni kaltoin. Lapsille kertominen jännitti eniten mutta he ottivat tiedon vastaan todella positiivisesti. Positiivisena asiana sen heille kerroimmekin. Ja kun he näkivät uuden asunnon he kutsuivat sitä ”paratiisiksi.” Naapurista löytyi heti kavereita ja kaikki tuntui olevan hyvin luonnollista isosta muutoksesta huolimatta. Ikävä tietysti välillä vaivaa.

Olen nyt saanut huonekalut hankittua ja asetuttua Kotiin. Vaikka kaikki ei ole mennyt kuten strömsöössä, kuten asiat ei taida koskaan mennäkään, niin päätös tuntuu todella oikealta. Tiukkoja tilanteita esim talouden suhteen on tullut mutta luottamuksessa mennään että kaikki selviää.  Keskityn joka päivä kiitollisuuteen siitä että nyt asiat ratkesivat parempaan suuntaan ja pysyn parhaani mukaan luottamuksessa.  Olemme saaneet rauhassa miettiä omia asioitamme ja nauttia myös yksinolosta joka on kaikille, myös minulle tärkeää välillä.

Olen tällä hetkellä kolmatta kertaa kaksi yötä erossa taaperostamme ja sain paljon voimaa tästä parin päivän yksin vietetystä ajasta. Taaperomme on 1 vuotta ja 10 kuukautta ja tuntuu olevan todella valmis viettämään aikaa sisarusten ja isän kanssa keskenään. Lähtiessä täältä hän halaa ja suukottaa ja sanoo heipat minulle ja lähtee hyväntuulisena autoon isän mukaan. Täällä ollessa parin päivän erossa olon jälkeen hän kaipaa isosisaruksiaan ja kun he tapaavat he leikkivät yhdessä paljon vaikka ikäeroa onkin isosti. Silloin kun vietämme aikaa enemmän yhdessä isompia ei niin kiinnosta leikkiä pikkuveljen kanssa. Minusta tämäkin on ollut pelkästään tosi positiivista. Sitähän sanotaan että välimatka auttaa näkemään lähelle ja asioita arvostaa enemmän kun ne eivät ole koko ajan nenän edessä… Vietämme aikaa yhdessä joka viikko useasti ja molemmat kodit on kaikkien yhteisessä käytössä vaikka tämä onkin enemmän oma kotini nyt.

Ongelmamme eivät ole poistuneet mutta nyt meillä on tilaa käsitellä niitä rauhassa omissa ajatuksissamme välillä. On helpompi keskustella vaikeista asioista kun niistä saa välillä lepoa ja yksin ollessa asioihin on tullut eri näkökulmia ja oivalluksia. Kun toinen on esimerkiksi masentunut, on tärkeää että kumppani saa välillä happea. Masentuneen puolisolla ei ole helppoa. Tämä on ollut itselleni pakko rako joka kääntyi kaikkien parhaaksi. Naisena oli todella pelottavaa opetella olemaan ”näinkin itsekäs” mutta tämä suunta on juuri se oikea mihin pitääkin mennä. Oppia rakastamaan itseä ja sitä kautta on rakkautta enemmän muillekin.