Siinä kolmikko, jota olen saanut omalla elämän mittaisella matkallani tutkiskella kaikkiaan kohta viidenkymmenen vuoden ajan. Monelta eri kantilta. Sekä ongelmaisena, läheisenä että myös puhtaasti omakohtaiseen kokemukseen pohjaavana rinnalla kulkijana.

Tässä hieman tuota kokemusta jäsenten.

Meillä erilaiset riippuvuudet ovat arkipäivää. Yhä enemmän ihmiset voi huonosti ja yhä enemmän tuohon pahaan oloon etsitään edes hetken helpotusta. Samalla vain tuota pahaa oloa lisäten.

Kun sitten tullaan riippuvaisiksi jostakin, kuin huomaamatta alkaen kieltää omaa tilaansa, myös lähellä elävät alkavat oireilla kukin tavallaan.

Seuraavaksi jossain kohtaa haetaan apua ja pahimmillaan saadaan sitä niin että ammattilainen vähättelee ja mahdollistaa riippuvuuden pahenemista kehoittaen hillitsemään riippuvuuskäyttäytymistä.

Syntyy oravanpyörä, missä ei ole alkua, saati loppua. Eikä kukaan tiedä oliko kana vai muna ensin.

Minun kokemuksellani ongelma kulminoituu seuraavaan kokonaisuuteen. Oli kyse sitten ongelmaisesta, läheisestä tai ammattilaisesta, jokaisessa vaikuttaa eletty elämä ja sen tapahtumat. Kun tuohon sitten yhdistetään riippuvuussairauksien monimuotoisuus, ei ihme, ettei kukaan lopulta tiedä miten tulisi toimia. Syntyy vain sarja reagointeja, joista jokainen vain aiheuttaa lisää reagointeja. Ketjureaktio ja ikiliikkuja on valmis.

Mikä sitten pysäyttäisi tuon ikiliikkujan? Ihmisen omakohtainen itsetuntemus. Oli taas kyse sitten ongelmaisesta, läheisestä tai ammattilaisesta, mitä paremmin ihminen itse on kartalla omasta itsestä, sitä vähemmän hän reagoi toisen ärsykkeisiin ja sitä paremmin onnistuu kohdata itse ihminen riippuvuuden taustalla. Se, joka meissä jokaisessa on se osa, joka kaipaa tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenä. Syntyy siis empatiaa toista ihmistä kohtaan, ilman että lähdetään täysin sokkona ja rajattomasti mukaan kaikkeen toisen oireiluihin, itse jokaiseen ärsykkeeseen triggeröityen.

Seuraavaksi voisi hyvällä syyllä kysyä mistä tämä minun tämän kertainen paatos kumpuaa? Puhtaasti omasta vaihderikkaasta elämästä sekä kaikesta siinä koetusta.

Mitä enemmän olen kuluneiden vuosikymmenten aikana tutustunut itseeni, sitä enemmän aidosti koen ymmärtäväni erilaisia ihmisiä ja tuon itsetuntemuksen myötä tarve reagoitua toisen ihmisen tahattomiin ärsykkeisiin on vähentynyt huomattavasti.

Yleensä kun kohtaan uuden ihmisen, oli hänen tilanteensa mikä tahansa, totean suht alkuun sen, että minusta saa parhaimmillaan läpi elämän kestävän rinnalla kulkijan mutta se edellyttää sen, että ymmärtää että minä en enää nykyään juurikaan käytä aikaani keskustellakseni sen kaikkia harhaanjohtavan riippuvuuspersoonan kanssa, mutta sitäkin mieluummin haluan tutustua tuon kaiken paskan taustalla vaikuttavaan ihmiseen ja kohdata sen. Tuon myötä, kun päästään poikkeuksetta sen kaiken oirehdinnan alkulähteelle.

Kaikki tuo edellä oleva kumpuaa siitä kokemuksesta mitä itsellä eri riippuvuuksista on. Tuon myötä minua on suht hankala yrittää huijata missään mikä liittyy riippuvuuksiin. Olkoon että riippuvuudesta kärsivä ihminen pääasiassa elää ja hengittää epärehellisyyttä. Jopa niin vahvasti, että uskoo itse omia valheitaan.

Onko tuo sitten lopulta edes epärehellisyyttä ollenkaan. Niin tai näin, aikanaan minut havahdutettiin todellisuuteen suht läpäisemättömästä kieltämisen tilasta ja tuota samaa nykyään erilaisista riippuvuuksista kärsivien ihmisten kanssa pyrin toteuttamaan. Tuoden valonsäteitä pimeyteen ja toivoa toivottomuuteen.