Teemme pieniä päätöksiä päivittäin joko tietoisesti tai tiedostamattamme. Usein päätöksemme ovat lyhytnäköisiä käytännön ratkaisuja. Moni kuitenkin kaipaa suurempiakin muutoksia elämäänsä ja kokee tyytymättömyyttä tiettyihin elämänosa- alueisiin. Tyytymättömyys on usein merkki sitä, että meillä on kasvunvaraa. Voisimme ilmentää itsestämme enemmän mutta nykyiset puitteet eivät jotenkin mahdollista sitä.
Olen itse käyttänyt intention voimaa avukseni usein tälläisinä hetkinä. Kun en tiedä tarkkaan mitä voisin tilanteelle itse tehdä asetan intention tulevalle joko mielessäni tai jonkin rituaalinomaisen toiminnan saattelemana. Rituaalien ei tarvitse olla suureellisia, niihin ei tarvitse liittyä erityisiä esineitä tai niiden eteen ei tarvitse nähdä välttämättä suurta vaivaa. Voimme toteuttaa pieniäkin rituaaleja arjessamme joissa piilee lopulta suuri voima. Voima muutoksen tekemiseen tulee päätöksestä ja sille antautumisesta.
Rituaalin aikana sinun on mahdollista linjata ajatuksesi uuden tulevaisuuden visiosi kanssa. Siitä miten vahvasti saat itsesi linjaan oman intentiosi kanssa rituaalin aikana määräytyy voima tulevalle muutokselle.
Voimme sisällyttää päivittäiseen elämään tavallisen oloisia pieniä rituaaleja arkipäivän tekemisen lomaan. Hampaiden harjaus, tiskaus, suihkussa käyminen, ikkunoiden/peilien pesu ja muut tavalliset arjen askareet voivat toimia kuin pyhinä rituaaleina jonkin korkeimman intention asettamiseksi. Näiden päivittäin toistuvien tekemisten taustalla voi sanoittaa mielessään jotain itselle tärkeää päämäärää.
Ei ole yhdentekevää millaisilla ajatuksilla ruokit itseäsi ja omaa energiaasi. Ajatusten muuttaminen oman hyvinvoinnin etujen mukaiseksi ei ole aina helppoa mutta sitä voi tukea antamalla arjessa sille huomiota. Jokainen tietoisesti otettu askel voi olla vahvistava tekijä.
Toiset tykkäävät käyttää esim. erilaisia kiviä tai muita voimaesineitä rituaalien tekemisessä mutta mielestäni se ei ole tarpeellista. Kiitollisuuteen keskittyvä ja elämän pyhyyden aistiva mieli on riittävä työkalu riuaalissa. Ulkoiset tekijät voivat olla sen tukena lähes mitä vain.
Olen itse pessyt ikkunoita kirkkaan tulevaisuuden visiolla. Nähnyt miten ikkunoita puhdistaessani hohtavan kirkkaiksi rakennan samalla samaa intentiota omaan tulevaani. Pessyt valkoista pyykkiä juuriharjalla ajatellen puhdistavani omaa karmaani.
Saunassa käyminen on itselleni ollut rituaalinomainen asia menneen puhdistamiselle. Olen esimerkiksi ostanut jonkin hyvältä tuoksuvan luonnonmukaisen saippuan ja pessyt itseni sillä puhdistaen itseni menneestä ja puhuen itselleni niitä asioita joita haluan tulevaisuudessa kokea.

Balilla pyhällä lähteellä.
Voit myös tehdä aivan tavallisesta suihkussa käymisestä rituaalin esim. naiseudellesi, itsesi hyväksymiselle ja rakastamiselle tmv.
Osta itseäsi varten jokin hemmotteleva hyvän tuoksuinen uusi saippua. Itse olen käyttänyt raakakaakao saippuaa. Laita kylpyhuoneeseen kynttilöitä luomaan tunnelmaa. Pestessäsi itseäsi vaali rakkaudellisia ajatuksia itseäsi kohtaan. Opettele arvostamaan jokaista osaa itsessäsi. Näe miten hehkut ja kaunistut päivä päivältä ja sisäinen hyvän olon tunne kasvaa sinussa. Vaali näitä rakastavia ajatuksia itseäsi kohtaan päivittäin.
Kun vaalit ajatuksiasi itseäsi ja omaa elämääsi kohtaan uutta ja hyvää luovina niin elämäsi tulee muuttumaan päivä päivältä enemmän siihen suuntaan kuin syvin toiveesi on. Sinun ei tarvitse tietää yhtään miten se tulee tapahtumaan. Intentiosi siivittää sinut sitä kohti kuin itsestään ja avaa maailmasta juuri niitä mahdollisuuksia joita tarvitset toiveidesi toteuttamiseen. Rituaalien tekeminen vahvistaa intention ja oman päätöksesi voimaa. Rituaalissa asettamasi intention avulla linjaat alitajuntaasi rakentavaan toimintaan.
Tein viimeksi puhdistumsrituaalin loppukesästä Lapin matkalla. Käytin rituaalissa koivusaippuaa ja hamppukuorintaa iholle. Pesin itseni kauttaaltaan. Kävin saunassa ja kastauduin kolmesti puhtaaseen luonnon veteen. Lausuin kolmesti ääneen, että olen valmis luopumaan kaikesta vanhasta mikä ei enää palvele. Ja valmis astumaan uuteen. Tälläisten voimakkaiden riittien jälkeen elämä voi lähteä vauhdillakin muuttumaan ja se saattaa nostaa pelkoja pintaan. Se on normaalia, koska pelkäämme luonnostamme tuntematonta ja kaikki uusi on aina sitä. Kaikki pelko ei kuitenkaan ole itsemme puolella.
Voit käyttää mitä tahansa voimallisia omaan suuhusi sopivia sanoja, mutta tärkeintä on, että ne vievät hyvinvointiasi parempaan suuntaan. Ja, että olet koko kehollasi ja sielullasi mukana siinä mitä sanot. Sinulla saa olla epäileviä ajatuksia prosessista mutta rituaalin tekemisen hetkellä keskitä mielesi lopputulokseen jonka haluat nähdä.
Tuli on myös hyvä rituaalien apuväline. Tuli polttaa kuvainnollisesti pois kaiken vanhan joten tulelle on hyvä antaa kaikki ne taakat joita et enää halua kantaa mukanasi. Voit kirjoittaa lapulle asiat joista haluat luopua. Tai voit polttaa jonkun vanhan esineen joka edustaa sinulle asioita joista haluat luopua. Viimeksi pari vuotta sitten hetiin kourallisen ruusujen, muiden kukkien ja yrttien kuivattua sekoitusta tuleen lausumalla mielessäni voimallisesti ääneen otavani vastaan kaiken hyvän, runsauden ja rakkauden mitä maalmalla on minulle tarjota.
Voimme tehdä myös karmajoogaa eli antaa panoksemme yhteisölle ilman vastavaateita. Siivosin joskus vuoden joogasalia ilman mitään korvausta. Kun teemme hyviä tekoja maailmalle se on kuin laitaisit rahaa omaan runsauden pankkiisi. Näin sen olen vahvasti itse kokenut. Vedät puoleesi sitä mitä itse olet, niin hyvässä kuin pahassa. Intentioiden ja rituaalien voimalla voit itse ohjata tietoisemmin elämääsi siihen suuntaan mikä tarjoaa aitoa hyvinvointia.
Kun vahvistamme luottamusta maailmaan rituaalien kautta tulemme huomaamaan miten taianomaisesti asettamiimme intentioihin aletaan vastaamaan. Elämä on välillä kuin taikuutta ja mielen on vaikea käsittää miten kaikki oikein toimiikaan. Joskus onkin hyvä harjoittaa tietoisesti mielensä sivuun laittamista ja keskittyä avaamaan sydäntietoisuuttaan ottaen vastaan hyviä asoita. Se alkaa siitä, että näkee kaikki hyvät asiat ympärillään ja muistaa kiittää niistä. Vaikka elämässä on aina myös haasteita me keskitymme turhaan pelkästään niihin. On myös niin paljon hyvää mikä jää helposti huomaamatta jos elämme pelkästään mielen kautta.
Vajaa kymmenen vuotta sitten olin kuukauden Balilla. Siellä minuun teki suuren vaikutuksen elämän pyhyyttä arvostava ilmapiiri mikä siellä vallitsi. Jokaisena aamuna jokaisessa kodissa ja liiketilassa tehtiin suitsukkeen ja kukkien terälehtien kanssa rituaali jonka tarkoitus oli kunnioittaa kaikkia elämän voimia. Niin ”hyviä” kuin ”pahojakin.” Rituaali tehtiin aina samalla tavalla jokaisessa kodissa eri elementtien avulla luonnonvoimia kunnioittaen. Tämän tradition luoman energian ja voiman pystyi aistimaan ilmassa. Minusta koko saarella tuntui olevan samanlainen energia kuin olisin pyhässä temppelissä. Uskon, että tällä elämää kunnioittavalla pyhällä arkeen liittyvällä rituaalilla oli siinä suuri osansa.
Kulttuurissamme ei ole rituaaleja niinkuin monissa muissa kulttuureissa. Intiassa ollessani tuntui, että lähes jokaisessa liikenneympyrässäkin oli pieni alttari tai temppeli. Kun tulin Intian matkalta Suomeen oli jokseenkin shokeeraavaa tajuta konkreettisesti, että kulttuurissamme lähes kaikki juhlat kulminoituvat alkoholin ympärille. Helsingin keskustassa Vappuna palatessani ei näkynyt merkkiäkään pyhistä rituaaleista mutta eduskuntatalon puistoon oli pystytetty pieni teltta jossa ryypättiin sateen suojassa. Kulttuurierot olivat siinä hetkessä massiiviset. Tuntui jokseenkin kolkolta palata Suomeen tuota ajatusta pohtiessani.
Itse valitsisin enemmän elämänvoimia kunniottavia kuin niitä tuhoavia rituaaleja tänne Suomeenkin. Onneksi voimme jokainen toteuttaa hyvinvointia tukevia rituaaleja henkilökohtaisessa arjessamme ja tehdä sitä kautta kunniaa omalle elämälle ja elämälle ylipäänsä.
Lue myös artikkelini:
Jätämme energiajälkiä ja herkimmät aistivat ne
Maailma tarvitsee herkän ihmisen itkua
Ennakoi uupumus – tarkista arvosi
Rukousten korut luodaan pyhien sanojen voimalla
Heräämisen lahja
Uuden ajan yrittäjät osa 20. – Laura Juuselan työ on valaa uskoa ihmisiin
0 kommenttia