RUUSUVESI – IHOA HELLIVÄ JA HOITAVA HEMMOTTELU

16.05.2018 | Hemmottelu | 4 Kommentit

Käyttämäni kauneudenhoitotuotteet ovat olleet vähäisiä mutta ruusuvesi on kuulunut vakiohemmotteluihini jo vuosia. RAKASTAN ruusun tuoksua! Ruusuvedessä tuoksu on täyteläisimmillään. Ruusuvedellä on monia hyviä vaikutuksia iholle. Helteellä suihkepullosta kätevästi käytettynä ruusuvesi myös viilentää mukavasti.

Kirjoitin viime kesänä postauksen ruusuveden tekemisestä. Vielä eivät ruusut kuki joten omatekoisen ihanuuden tekemistä joutuu tänä kesänä vielä odottelemaan.

Itsetehdyn ruusuveden säilyvyys on vain noin pari viikkoa joten talven aikana tulee käytettyä muita kuin omatekoisia ruusuvesiä. Toki itse tehtyyn ruusuveteen voi lisätä myös säilyvyyttä parantavia aineksia mutta itse olen käyttänyt talvella valmiita eri merkkisiä ruusuvesiä. Esitelen tässä niistä yhden.

Sain luonnonkosmetikkaan ja ihonhoitoon intohimolla paneutuvalta  TwistBe verkkokaupalta  kokeiluun ihanan ruusuveden.  Tämä Balmbalmin ruusuvesi on luomulaatuista. Tässä  tuoksu on erityisen ruusuisen makea.

Pulloja on saatavilla eri kokoisina suihkepulloina. Itselläni on kätevä matkakokoinen 30ml suihkepullo. Tämän voi ottaa helposti mukaan vaikka rantakassiin ja suihkaista hemmottelevan tuoksuista viilennystä kasvoilla ja koko vartalolle auringon paahteessa.

DSC_1406 (2).JPG

Ruusuvesi saatu TwisBeltä.

Ruusuvettä käytetään ihonhoidossa puhtaalle iholle ennen kasvorasvan levittämistä.  Ruusuvesi voi auttaa ihoa uusiutumaan nopeammin, rauhoittaa punottavaa ihoa ja sitä käytetään mm. couperosa ihon hoidossa. Ruusun sanotaan myös ennaltaehkäisevän ryppyjä.  Joskus levitän ruusuvettä ihon lisäksi myös hiuksiin ihan vaan koska tuoksu. AH!

Voit käyttää sitä ylellisenä kasvovetenä aamulla herätessä ja ennen nukkumaan menoa. Tai päivän mittaan piristävänä hemmotteluna. Tästä ei voi saada yliannostusta!

Ruusu on ikiaikainen rakkauden symboli ja sen tuoksu kohottaa vahvasti mielialaa. Ruusun tuoksu buustaa rakastavia ajatuksia niin itseä kuin muita kohtaan. Se stimuloi naisellisuutta ja onnellisuuden tunneta.

Ruusuvesi toimii ainakin itselleni kokonaisvaltaisena hyvän mielen herättelijänä. Ihonhoidon lisäksi sen monin tavoin energisoiva tuoksu kohottaa omia tunteita. Tämä arjen ylellisyys on sellainen vakio juttu minulle nykyään mistä en ainakaan itse enää luovu.

Osta oma ruusuvesi ihonhoidon asiantuntija-verkkokaupasta TwistBeltä.
TwistBeltä löydät ainakin Flow kosmetiikan ja BalmBalmin ruusuiset kasvovedet. 

twistbee.jpg

* ~ Löydät oman ruusuvetesi Twistben monipuolisesta
                                       luonnonkosmetiikka valikoimasta täältä. ~*


*Affiliate

twistbee.jpg

4 Kommentit

  1. tuulanneli

    Olen kanssa ruusuvesien fani! Aivan loistotuote cuoperosa iholle!

    Vastaa
  2. Minna

    Mulla on just tällä hetkellä käytössä kasvovesi, jossa on mukana myös ruusuvettä. Tykkään tosi paljon 🙂

    Vastaa
  3. Marianne

    Ruusuvedet on kyllä ihania! Tää on mulle uusi merkki, pitääkin tutustua! 🙂

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *