Vuosi on pitkä aika elämässä ja samalla niin lyhyt. Elämä voi muuttua päivässäkin, saati vuodessa. Omilla päätöksillä ja valinnoilla on iso merkitys! Kerron mitä omassa elämässäni vuodessa on tapahtunut ja mikä siihen vaikutti.

Vuoden aikana sain mm. valjastettua intohimoni työksi,   esikoiseni on kasvanut vauvasta taaperoksi, perheeseemme on mahtunut monia onnellisia ja vaikeita hetkiä ja  olen saanut rohkeuden lähteä omille siivilleni… Vuosi on ollut täynnä ISOJA asioita. Se on tehnyt minusta onnellisemman, tasapainoisemman ja tietoisemman itseni suhteen. Olen uskaltanut luopua monesta turhasta enrgiaa vievästä asiasta ja oppinut kanavoimaan energiani minulle voimia antavaan ja tuottavaan toimintaan. En ole enää epävarma siitä ”mikä minusta tulee isona” vaan olen löytänyt paikkani ja jalansijani, ne jotka todella huokuu hyvää oloa sydämen pohjaan asti. Tiedän viimeinkin miltä tuntuu se tunne kun olen juuri siellä minne niin pitkään olen ollut  matkalla…

Aloitin bloggaamaan vuosi sitten. Ensimmäisille teksteilleni tavoitteena oli saada ne vain julkiseksi. Kirjoitin alussa blogiini kerran kuussa lähes puolen vuoden ajan. Aluksi minulle riitti se että sain tekstejäni näkyville muutakin kuin päiväkirjaan.  Kymmenet päiväkirjat ovat täynnä tekstejäni lapsuudesta lähtien ja kirja ja vihko on ollut minulla aina mukana minne tahansa menenkin. Kirjoittamien on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeää ja se todella on vahvistunut kutsumuksekseni. Kirjoituksiltani puuttui kuitenkin yleisö ja kaipasin sitä.

Ensimmäisillä teksteilläni oli varmastikin muutama kymmenen tai korkeintaan muutama sata lukijaa. Tilanne on pikkuhiljaa vuoden aikana muuttunut ja tässä kuussa, vuosi aloittamisen jälkeen blogiteksteilläni on  ollut nyt yli
72.000 lukukertaa.  Vuodessa tilanne on siis muuttunut HUIMASTI. Tilastot on olleet nyt koko ajan kasvussa ja kohti 100.000 mennään tasaisesti. Juhlan paikka! Ja kiitos kaikille lukijoilleni.

Puhumme usein ”oikeasta ajasta” asioille. Ikäänkuin verhon takana olisi jokin orkesteri henkimaailmasta joka tahdittaa omaa kulkua ja etenemistä verhon ”tällä puolen.”  ”Asiat tapahtuvat kun aika on oikea.” Mitä tuo tarkoittaa? Määrätäänkö meille oikea ajoitus jostain mystisestä maailmasta jonka päätäntävallan varassa sitten kuljeksimme  tahdottomana odottaen lupaa from the other side…?

Oman kokemukseni perusteella uskon että suuri osa tuota ”oikean ajan” mystifioitua merkityksellisyyttä pitää yllä tiedostamaton alitajuntamme. Emme ole tietoisia omista vaikuttumistamme ja haluamme ulkoistaa vastuun ”henkimaailmaan” tai ”maailmankaikkeudelle.” Kun haluamme ottaa tuon vastuun omiin käsiimme ja alamme todella hyväksyä ja kuunnella omaa alitajuntaamme opimme ymmärtämään kuka olemme, opimme tekemään oikeita valintoja ja sitä myöden elämässämme alkaa myös tapahtua oikeita asioita. Aika on siis koko ajan oikea, mutta olemme vain enemmän tai vähemmän tietoisia siitä mitkä valinnat vievät meitä eteenpäin. Sen lisäksi haluamme välttää epämiellyttäviä tunteita mitkä nousee väkisinkin kun alamme tutustua niihin osiin itsestämme joiden piilottamiseksi olemme saattaneet kehittää strategioita koko aikaisemman elämämme.

Moni lukeekin nuo epämiellyttävät  vastoinkäymiset merkiksi siitä että suunta ei ole oikea tai aika ei ole oikea, mutta vastoinkäymiset tulee oman kokemukseni mukaan usein eteen kun yritämme tehdä asioita omaa todellista, aitoa sisintämme vastaan. Moni halu, pelko ja ulkokohtainen pyrkimys voi tuntua niin todelta että uskomme todella ”TÄTÄ MINÄ OLEN” ja kiroamme maailmankaikkeutta kun se ei toteuta ”oikeaa tahtoamme.” Moni myös luovuttaa vastoinkäymisiin vaikka kyse on ehkä vain vääränlaisesta lähestymistavasta asioihin.

Kun asiat eivät suju kuten tahdomme vaan aivan päinvastoin, olisi tärkeää pysähtyä kuuntelemaan mitkä uskomukset siellä ovat vahvempia kuin oma päivätietoisuuden voimamme. Alitajunnassa voi olla  paljon estoja jotka sabotoivat mahdollisuuksiamme kuten esimerkiksi anteeksiantamattomuutta, miellyttämisenhalua, tuomitsevuutta itseämme kohtaan ja rakkaudettomuutta. Kaikki nämä pitävät meidät poissa siitä elämästä joka meille kuuluu ja estävät olemasta se henkilö joka todella olemme. Kuvittelemme olevamme yhtä kuin esimerkiksi miellyttämisenhalumme mutta todellisuudessa sen uskomuksen yllätpitäminen kerryttää sisään paljon turhautumista ja vihaa. Kun vapaudumme muiden odotuksista uskollisuus itseä kohtaan tuntuu kevyeltä.

Ennen blogini aloittamista edelsi puolen vuoden valmennusjakso Krista Launosen Mielitilassa. Hankin itselleni ulkopuolista apua koska kyllästyin omiin tekosyihini  enkä saanut yksin otetta tekosyiden takana oleviin pelkoihin. Yksin en päässyt eteenpäin tietystä pisteestä, sen olin jo huomannut. Oli aika pyytää apua. Minä kyllästyin ainaisiin selittelyihini mitä tule omaan elämääni ja sen täydesti elämiseen. Mielessä oli aina ennen  hyviä syitä sille miksi juuri nyt ei ole hyvä hetki aloittaa vaan se tulee myöhemmin…

Olen nyt käynyt Kristan valmennuksessa puolitoista vuotta. Hän tekee luovuusvalmennusta ja omien sanojensa mukaan ”täällä ei opetella tekemään kukka-asetelmia, – vaikka ne onkin kivoja, vaan pureudutaan todella syviin asioihin jotka ovat oman tekemisemme tiellä ja kun ne on selvitetty voidaan tehdä niitä kivoja kukka-asetelmia…” Se kuulosti JUURI siltä mitä kaipasinkin! Niinpä me kävimme Kristan kanssa hommiin. Mitkä olivat ne asiat alitajunnassa jotka estivät asioiden tekemisen ja aloittamisen?

Kaiken takaa paljastui aika epämiellyttäviä juttuja; näkyväksi tulemisen pelko, häpeä, arvottomuuden tunne… Sain tehdä töitä tuolla pimeiden varjojeni savotassa ja käydä tutkimassa ja valaisemassa niitä kohtia itsestäni jotka toden totta mieluiten pysyisivät piilossa. Ei ihme että hommat ei edenneet, niin paljon oli jarruja alitajunnasa jotka stoppasivat aina hyvin etenevät suunnitelmani.

Selittelyjen tilalle on nyt tullut uskoa ja siihen olen tarvinnut ulkopuolista peilausta. Voi olla vaikea uskoa omiin kykyihinsä jos ei ole saanut tarpeeksi peilausta niihin ulkopuolelta tai jos oma mitättömyyden tunne sisimmässä on niin suuri että se sabotoi mitätöimällä heti suurimmatkin kehut muilta. Usko pitää löytyä itsestä ja joskus siihen tarvitaan ulkopuolista tukea. Joskus tuon uskon pitää olla myös sokea. Se kantaa vaikeimpien kohtien yli.
​

​Meillä on monia sokeita pisteitä alitajunnassa. Lukematon määrä pelkoja ja traumojakin, joiden seassa koitamme luovia ja tehdä parhaamme. Niin kauan kuin pyrkimyksemme ei ole valaista tuota pimeää osaa itsessämme se ohjaa meitä. Tuon tiedostamattoman vallan alla valta-osa päätöksistämme ja valinnoistamme perustuu alitajuntaan. Siis omaan alitajuntaamme, omaan todelliseen tiedostamattomaan itseemme. Se on osa meitä, vaikka emme sitä tunnekaan. Se tuntuukin silloin yhtä kaukaiselta kuin kohtalo ja  kutsumme kohtaloksi sitä miten elämä vie.

Saattaahan se olla että verhon takana on paljonkin elämää, onhan se tieteenkin todistamaa että elämme multiversumissa, mutta mikään valta ei pysty ohjaamaan vapaata tahtoamme. Jos haluamme itse ottaa oman voimamme käyttöön meillä on valta siihen. Se valta pitää vain uskaltaa ottaa omiin käsiin. Ulkoapäin tuleviin asioihin ja toisiin ihmisiin emme voi vaikuttaa mutta itseemme voimme. Aina se ei ole helppoa ja joskus keinot on vähissä mutta kuten sanonta kuuluu niin kysyvälle vastataan…

Se mitä vuodessa on tapahtunut, ei siis ollut vahinko eikä sattumaa vaan tein sen eteen kovasti töitä! Teen sen eteen töitä edelleen, joka päivä! Paitsi konkreettisesti myös henkisellä, sisäisillä tasoilla, ja tuo sisäisten tasojen uskomusten purkutyö ja alitajunnan tekeminen tiedostavammaksi on suurin ja merkittävin työ koko jutussa. Pelot on kohdattava jotta niistä pääsee. Se tuntuu todella epääiellyttävältä mutta pelkojen kanssa eläminen vie kuitenkin enemmän energiaa kuin niiden purkaminen, joten näin energiataloudellisestikin se on kannattavaa!

Koskaan ei välttämättä tule hetkeä jolloin olisi ”oikea aika.” Koskaan ei tule sitä hetkeä kun pelot tuntuisi pienemmiltä. Tulee vain hetki jolloin ihminen kyllästyy olemaan tiedostamattomien voimiensa riepottelemana ja jolloin hän haluaa ja päättää ja ottaa vastuun elämästään. Se ei ole vahinko ja valta siitä ei ole kenenkään muun käsissä. Jokainen joka on kulkenut polun peloistaan kohti rohkeutta tietää sen. Vaikka joillekin asiat näyttävät ulospäin helpoilta, ei voi koskaan tietää mitä niiden saavuttamisen takana on.

Voi olla itseään kohtaan hyvin väheksyvää ajatella että joillekin tietyt asiat ovat mahdollisia mutta ei itselle. Jokainen käy matkan itse läpi ja tuo rohkeus voi löytyä meistä jokaisesta. Se minkä jo osaa se näyttää tietysti ulospäin helpolta  mutta matka siihen yleensä ei sitä ole ollut. Matkalla tärkeintä on periksiantamattomuus. Omat pelkoon perustuvat selitykset voi hyvinkin vaikuttaa erittäin järkeenkäyviltä, mutta todennäköisesti mieli haluaa suojella selitysten avulla tutustumasta sihen alitajunnan  savottaan joka on raivattavana jotta todellinen olemus pääsee esiin.

Vuoden aikana on käynyt yhä selvemmäksi ja kirkkaammaksi mitä tarkoittaa Marianne Williamsonin lainaus jonka julkaisin jo aiemmin ”Oman kokoinen elämä”-kirjoitukseni yhteydessä:

​​“Syvin pelkomme ei ole heikkous ja riittämättömyys.  Syvin pelkomme on, että olemme mittaamattoman voimakkaita. Ei pimeytemme pelota meitä, vaan valomme. Kysymme itseltämme: kuka minä olen olemaan älykäs, upea, lahjakas, mahtava? Tarkemmin ajatellen, miksi et olisi?  Itsesi vähätteleminen ei hyödytä maailmaa. Ei kannata yrittää kutistua pieneksi, jotta toiset eivät tuntisi oloaan epävarmaksi seurassamme,  siinä ei ole mitään valaistunutta. Meidät on kaikki tarkoitettu loistamaan, kuten lapset tekevät. Ja kun annamme valomme loistaa, ​annamme tiedostamattamme luvan muille ihmisille tehdä samoin. Kun vapaudumme peloistamme, läsnäolomme vapauttaa automaattisesti toisetkin.” 

Tuo pelko on mahdollista päihittää ja olisi upeaa nähdä myös sinut sen voittajana! <3

​Love, Maiju

Ps. Krista Launosen sivut löydät facebookista tästä ja kotisivut täältä.