Uuden ajan yrittäjät osa 10 – Matti Rautajoki tukee ihmisiä stressittömämpään elämään EFT:n avulla

15.07.2018 | Hoidot | 0 Kommenttia

Tämä on Uuden ajan yrittäjät – haastattelusarjan kymmenes osa. Haluan tässä haastattelusarjassa tuoda esille yrittäjiä jotka toteuttavat jotain ainutlaatuista, ehkä täysin uniikkia mentelmää ja konseptia Suomessa.

Tämänkertaisessa haastattelussa on vuorossa Matti Rautajoki. Matti otti minuun yhteyttä ja luettuaan muita haastattelujani. Hän kysyi pääsisikö itsekin mukaan. En ole vielä henkilökohtaisesti itse tavannut Mattia mutta hän on kouluttanut mm. aiemmin haastattelusarjassa esittäytynyttä ystävääni karaokevalmentaja Enja Ikäheimoa menestyksekkäästi.

Matin luotsaama EFT-menetelmä on tuttu minulle kahdeksan vuoden takaa. Opiskellessani draamalinjalla käytin sitä ennen näyttämölle menoa esiintymisjännityksen hoitoon. En ole kuitenkaan saanut henkilökohtaista perehdytystä tekniikan käyttöön vaan opiskelin sitä kirjoista.

Sovimme, että syksymmällä tutustun EFT:seen lisää paremmin Matin johdolla. Mutta annetaan Matin kertoa nyt itse mitä on EFT ja miten hän päätyi juuri tämän menetelmän pariin.

Kuka olet, kerro vähän itsestäsi ja mitä olet opiskellut?
Olen Matti Rautajoki, 40-vuotias kolmen lapsen isä ja pitkänlinjan intohimoinen hyvinvointialan yrittäjä. Asun Pirkkalassa ja pidän vastaanottoani Tampereen keskustassa. Pohjakoulutukseni on Yo-markkinointimerkonomi. Valmistumisen jälkeen olen toiminut markkinointivastaavana yrityksessämme sisäilman laatua kohentavien ilmanpuhdistusratkaisujen kehittämisestä ja markkinoinnissa.
Samaan aikaan opiskelin ravitsemuksillisia asioita erilaisten ravintolisien kanssa ja kiinnostuin ihmisten auttamisesta konkreettisesti. Tuon voimakkaan auttamisenhalun seurauksena törmäsin Kiinalaisen lääketieteeseen ja akupunktioon. Tuo kokonaisvaltainen ihmisten hoito kolahti minuun ja niinpä opiskelin Kiinalaisen lääketieteen perusopinnot ja akupunktion lisätekniikat 4 vuoden aikana vuodesta 2005 lähtien.
Nykyinen ammattinimikkeeni on EFT tunnetasapainon- jakokonaisvaltaisenterveyden-valmentaja. Olen myös kiinalaisen lääketieteen akupunktiohoitaja ja EFT huippusuoritus- ja menestysvalmentaja.
Mitä kaikkea työhösi kuuluu? Millaisiin asiakkaan tarpeisiin pyrit vastaamaan palvelullasi?

Käytän työssäni EFT:tä (Emotional Freedom Techniques) eli suomeksi tunteiden vapautustekniikkaa. EFT on kehollinen NLP stressinhoitotekniikka tunteiden ja erilaisten vaivojen hoitoon. Tekniikan on kehittänyt amerikkalainen Gary Graig ja se on käytössä yli 6 miljoonalla ihmisellä ympäri maailmaa.

EFT on sekä itsehoitoon, että terapeuttiseen käyttöön suunniteltu tunteiden vapauttamis- ja stressinpurkumenetelmä, jossa energia- ja meridiaanioppia yhdistetään kehotietoiseen, hyväksyvään läsnäoloon sekä terapeuttiseen työskentelyyn.

Työhöni kuuluu pitää kursseja mm. yrittäjien menestykseen ja itsetunnon palautukseen. Pidän myös EFT koulutusta livenä tai etänä ja kehonhoitokoulutusta sisältäen kiinalaista lääketiedettä ja akupainantaa. Repertuaariini kuuluu myös EFT-itsehoitoverkkokurssien kehittämistä ja pitämistä, henkilökohtaista EFT- ja akupunktiohoitoa, luentojen pitämistä sekä EFT-ryhmähoitoa verkossa.

Opettamalla oppimiani asioita opin tehokkaasti uusia asioita itsekin. Missioni on saada EFT (Emotional Freedom Techniques) menetelmä yhdeksi yleisesti käytettäväksi auttamistyökaluksi ammatti-ihmisille sekä kaikille ihmisille keinoksi päästä eroon tunnelukoistaan, parisuhdeongelmistaan, traumoistaan ja kroonisesta stressistä, jotta mahdollisimman moni voisi nauttia elämästään niin kuin siitä kuuluisikin nauttia.
Ne asiakkaat joilla on tarpeita saada parempaa fyysistä terveyttä tai henkistä hyvinvointia ja jaksamista voivat hyötyä tekniikasta.
Autan lasten ja nuorten tunneongelmissa, aikuisia parisuhdeongelmissa, itsetunnon palauttamisessa. Lisäksi autan ihmisiä eroon tunnesyömisestä ja muista painonhallinnan ja oman kehon hyväksymiseen liittyvissä ongelmissa.
Amerikan menestyneimmän menestysvalmentajan Jack Canfieldin mielestä EFT on tehokkain menestyksen esteiden poistajana. Hänen innoittamaan olen aloittanut yrittäjien ja yrittäjiksi haluavien mentaalivalmennustyön, jolla on saatu mm. palautettua yrittäjien voimavaroja ja tuplattu myyntejä 3 kuukauden aikana.
_MG_9474-2
Mikä sai sinut innostumaan alasta jolla teet nyt töitä? Haaveilitko alaan liittyvistä asioista jo lapsena vai löytyikö se vasta aikuisiällä?

Kiinalaisen lääketieteen akupunktiohoitojen avulla hoidin asiakkailta lähes kaikkia fyysisiä vaivoja, myös henkisiä kuten stressiä. Jossain vaiheessa kun olin hoitanut tehokkaasti sisäelinvaivoja kuten vatsa- ja suolistovaivoja, virtsavaivoja, hengitysoireita, rytmihäiriöitä, päänsärkyjä, väsymystä ja kipuja tehokkaasti, niin huomasin, että lähes kaikki vaivat littyvät henkiseen hyvinvointiin ja lähtevät stressaavista ajatuksista.

Ajattelin silloin, että pitäisi löytyä ratkaisu negatiivisiin kokemuksiin ja tunteisiin. Pohtiessani tuota vastaanotollani ääneen, kollegani vinkkasi minulle kirjainyhdistelmän EFT. Tutkin mistä tässä oli kyse.

Maailmalla miljoonat ihmiset poistavat stressiä itsehoidolla minuuteissa ja lukemani mukaan joku oli päässyt esim. huumeista eroon 2 tunnin hoidolla. Kiinnostuin ja etsin lähes ainoan siihen aikaan EFT- tekniikkaa opettavan henkilön. Opiskelin metodin hänen avullaan.

Kun kiinnostun jostain tutkin ja testaan asian aina loppuun asti. Tuon kurssin jälkeen ensimmäisen vuoden aikana opin poistamaan asiakkailtani kroonista stressiä, pelkoja ja fobioita, traumaattisia muistoja, tunnesyömistä, heikkoa itsetuntoa ja uniongelmia.

Näiden uskomattomien ”ihmiskokeiden” innoittamana toimin painonhallintavalmentajana, joka on ollut matkallani minua kovasti kiehtova osa-alue.

Olin Ben Furmanin ratkaisukeskeisessä koulutuksessa. En pystynyt olemaan hiljaa kokemuksistani ja jaoin EFT-terapeuttiset kokemukseni hänelle. Hän oli kuullut jo tekniikan tehoista ja sain häneltä rohkeaa kannustusta aloittaa vaihtoehtoisen mielen terapian tarjonnan suomalaisille stressaantuneille ihmisille. Hänen vinkistään aloitin kouluttamaan näitä oppimiani taitoja myös muille.

Seuraavana kesänä törmäsin kirjakaupassa Tunnelukkosi kirjaan ja tunnelukkoihin (testin voi tehdä osoitteessa: www.tunnelukkosi.fi/testi). Päätin kokeilla EFT-hoitoa näiden haitallisten pinttyneiden ajatus- ja käyttäytymismallien kuten esimerkiksi vaativuuden tunnelukkoon (kontrolloiminen / täydellisyydentavoittelu /suorittaminen) tai pessimistisyyden tunnelukkoon (pettymystenpelon aiheuttamaa jumittavaa negatiivisuutta). Kokeilun myötä pystyin muuttamaan nämä selviytymiskeinot pysyvästi uusiksi.

Nyt 6 vuotta näiden kokemusten jälkeen olen hoitanut satojen asiakkaiden tunteita tasapainoon. Tutkimusten mukaan EFT:n on todettu isolla otannalla perinteistä psykoterapiaa 5 kertaa tehokkaammaksi yleiseen ahdistukseen liittyen. Sen on merkittävästi todettu laskevan myös mm. kortisolitasoja ja sotavetraanien posttraumaattista stressiä.

Tekniikka on ainut tunne- ja stressinhoitotekniikka, joka voi toimia välittömästi. Käytännössä ei ole tarvittu kuin 3-5 hoitoa hyviin tuloksiin. Lisäksi tekniikka on tuonut huikeita tuloksia kivunhoitoon.

Olen kouluttanut yli sadalle ihmisille EFT-hoidon taidot 6 kk:n EFT-tunnetyöskentelyohjaajakoulutuksessani Tampereella ja etänä verkossa.

Nautin työstäni kehittää EFT:hen liittyviä palveluita auttaakseni ihmisiä pääsemään sellaisista ongelmista eroon pysyvästi, joihin ei muilla konsteilla ole onnistuttu. Tälläisiä osa-aluita on mm. pysyvä painonhallinta, yrittäjän uudenlainen rohkea menestys, terveeksi kroonisista terveysongelmista, unettomuuksista ja terveemmistä elintavoista kuten mm. eroon riippuvuuksista.

Kolmeenkymmeneen ikävuoteen asti etsin itseäni ja 2009 akupunktiohoitourani alusta olen löytänyt vasta paikkani ja omat vahvuuteni.

Onko työ jota teet kutsumustyötäsi? Mistä erotit sen kutsumukseksesi?

Työni on kutsumustyötä, jonka tunnistan siitä, että aamuisin ei koskaan tunnu vaikealta lähteä töihin. Työni tuntuu merkitykselliseltä ja tarvitsen työssäni kaikkia ominaisuuksiani. Se on juuri sopivan haastavaa.
Olen oppinut huomaamaan henkistä ohjausta työssäni. Juuri oikeat kirjat, mahdollisuudet ja ihmiset tulevat vastaani. Tunnistin heti aluksi kun löysin EFT-metodin, että tämä on mun juttuni. Missioni on saada suomalaisille ihmisille EFT-menetelmä tunnetuksia ja yleiseen käyttöön.

Mikä on työssäsi parasta?

Työssäni parasta on olla ihmisten kanssa tuoden lisäarvoa heidän elämäänsä. Moni auttaja kuten esim. serkkuni parturikampaajana kuunnellessaan ihmisten ongelmia kuormittuu kun ei välttämättä pysty auttamaan ja vaikuttamaan. Omassa työssäni menetelmilläni yleensä aina pystyn vaikuttamaan asioihin enemmän kuin asiakas odottaa. Lisäksi työni on vapaata ja voin toimia omien voimavarojen pohjalta. Rakastan uudenlaisten palveluiden kehittämistä ja tiedon soveltamista samalla kehittäen omaa liiketoimintaa laajemmaksi.
Mikä haastavinta?

Haastavinta on saada liiketoiminta ja apuni oikeille kohderyhmille ja markkinoida tuotteet niin, että se tuottaa myös taloudellista menestystä. Olen oppinut digimyynnin ja markkinoinin taitoja vuosien aikana ja niiden menetyksekkäässä soveltamisessa riittää haastetta. Haaveena on jatkaa myös kansainvälisille markkinoille. Siinäkin riittää haastetta.
Kannustettiinko sinua yrittäjyyteen/oman kutsumuksen pariin lähipiirissä vai
koitko vastustusta?

Isäni on nuoruudessani toiminut ruokakauppiaana, josta on varmasti tullut yrittäjyyden mallia itselleni. En ole kokenut erityistä vastustusta, mutta aika yksinäistä puurtamistahan tämä on vuosia ollut. Onneksi ympärilleni on kertynyt seuraajajoukkoa, joiden kanssa on voitu jakaa ideoita ja ajatuksia. Heiltä olen saanut tukea.

Mistä sait rohkeuden tehdä täysin omanlaistasi juttua ja toteuttaa itseäsi uudella tavalla? Mistä saat eniten tukea ja apua toteuttaa unelmiasi?

Rohkeus toteuttaa omanlaista juttua tuntuu koko ajan vahvistuvan. Tekeminen tuntuu helpommalta ja luontevammalta ja oma ammatti-identiteetti alkaa selkenemään. Kokemuksen myötä on tullut myös itseluottamusta ja saamani henkinen ohjaus on auttanut tekemään asioita isommin ja rohkeammin. On tullut halu laajentaa mukavuusaluettani.

Lisäksi pidän tärkeänä, että oppii pyytämään apua. Yksin tekemällä ei pääse eteenpäin, sillä tärkeitä päätöksiä pitää tehdä päivittäin ja siksi henkilökohtaista valmennusta ja lähipiirin tukea tarvitaan kokoajan. Sitten alkaa tapahtumaan. Eli pyydän rohkeasti apua. Eniten apua on tullut lähipiiriltäni sekä eri osa-alueiden henkilökohtaisilta valmentajiltani.
Oletko onnistunut luomaan unelmatyösi?

Olen mielestäni oppinut luomaan unelmatyöni. Voin päättää mihin osa-alueisiin haluan keskittyä. Ja mitä haluan oppia ja missä kehittää itseäni. Työni inspiroi ja voimaannuttaa minua.

Minkälaisia haaveita ja tavoitteita sinulla on tulevaisuudelle?

Haaveena minulla on tulevaisuudessa saada toimivat säännölliset verkko-ryhmävalmennukset eri ongelmien osa-alueille. Ne onkin syntymässä loppuvuodesta. Näitä verkkovalmennuksia olen testaamassa juuri live-kursseillani kesän aikana.

Lisäksi haluan julkaista viime keväänä kirjoittamani kirjan kokonaisvaltaisesta terveydestä ja sen palauttamisesta. Haluan päästä luennoimaan terveydestä, stressinhallinnasta, tunnelukoista ja keinoista saavuttaa huippuhyvinvointia. Haluan auttaa ihmisiä menestyksen esteiden poistamisessa.

Haaveeni on saada toimiva digitaalinen liiketoiminta sekä Suomeen, että ulkomaille ja menetelmiä hyödyntäen saada käynnistettyä erilaisia hyväntekeväisyysprojekteja. Maailmalla EFT:llä on autettu mm. koululaisten stressinhallinnassa ja Ruandan kansanmurhan traumatisoituneiden lasten hoidossa.
Missä erityisesti olet onnistunut?

EFT-hoidon soveltaminen tunnelukkojen hoitoon on omasta mielestäni merkittävin onnistumiseni. Pysyvien muutosten saavuttaminen on mahdollistunut monille sen ansiosta. Olivatpa ne sitten ihmissuhteisiin, painonhallintaan, työhyvinvointiin tai liiketoimintaan liittyviä haasteita ja ongelmia.

Kun katsot taaksepäin tekisitkö jotain toisin alussa? Jos niin mitä?

En koe, että katuisin mitään ja koen, että asioiden on kuulunut mennä juuri niinkuin ne on menneet. Vaikka oman kärsimättömän mieleni mielestä asiat ovat edenneet liian hitaasti. Mutta tätä kirjoittaessakin näkee paremmin kokonaiskuvaa ja huomaa, että hiljaa hyvää tulee eikä hötkyily auta.
Minkälaisen tsemppiviestin tahtoisit lähettää omia unelmiaan kohti kurkottelevalle, henkilölle joka miettii oman unelmatyönsä aloittamista?

Muista, että oma mielesi ei nää todellista potentiaaliasi, joten opettele menemään kokoajan enemmän oman mukavuustasosi ulkopuolelle inspiroituen. Sillä mitä muut on mieltä sinun uniikeista ideoistasi ei ole mitään merkitystä, usko vain itseesi äläkä anna muiden sabotoida mahdollisuuksiasi. Älä anna ikinä periksi.

Kun huomaat haasteita tai stressaavia ongelmia, joita tulee vastaan jatkuvalla syötöllä, kysyt vain itseltäsi ja universimulta mistähän voisit löytää ratkaisut, – sillä ongelmia ei ole olemassa on vain ratkaisuja. Jokaisen kannattaa vapauttaa itsensä rajoittavista tunnelukoista ja työstää itsetuntemustaan vapauttaen itsensä potentiaalinsa alitajunnan kahleista.

Matti Rautajoki haluaa auttaa ihmisiä stressittömämpään elämään EFT-tekniikan avulla. Tutustu lisää Matin kotisivuilla. Tästä pääset EFT-menetelmän esittelyvideoon. Videon avulla voit kokeilla menetelmää itse vaikka heti.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *