Uuden ajan yrittäjät osa 17 – käsityöyrittäjä Kirsi Donskoi ”Haluan luoda jotain ihan uutta ja ajatonta.”

Haluan tässä haastattelusarjassa tuoda esille inspiroivia ihmisiä ja avata heidän matkaansa omien unelmiensa äärelle. Monilla meistä on unelmia työn suhteen ja toivon tämän haastattelusarjan voivan inspiroida ihmisiä seuraamaan unelmiaan työelämässä. Polku kutsumuksen äärelle ei aina ole kovin yksinkertainen mutta sitoutuminen päämäärään usein palkitaan.

Tämä on Uuden ajan yrittäjät – haastattelusarjan 17. osa.  Tässä haastattelussa käsityöyrittäjä Kirsi Donskoi kertoo miten kauniit mehiläisvahamaalauksella koristellut tekstiilit syntyvät hänen käsissään.  Kirsi on käsityöyrittäjä jo kolmannessa polvessa ja on saanut tarvittavaa tukea äidilään ja mummoltaan välillä hyvin haasteellisella yrittäjyyden polulla.

Kirsin upeita luomuksia voi ostaa hänen verkkokaupastaan täältä. Lue Kirsin kertomana hänen yrittäjätarinaansa lisää alta.

Kuka olet? Mikä on alkuperäinen koulutuksesi ja jatkokoulutukset?

Olen Kirsi Donskoi, Raahelainen yrittäjä ja suunnittelija. Elämäntilanteiden muuttuessa on koulutuksetkin matkan varrella muuttuneet. Pohjakoulutukseltani olen merkonomi ja toiselta ammatiltani olen lasten-ja nuorten erityisohjaaja. Yrittäjä ammattitutkinnon kävin päivittämässä nykytasolle noin vuosi sitten. Nyt opiskelen työni ohella tuotekehittäjän erikoisammattitutkintoa.

Mitä kaikkea työhösi kuuluu? Millaisiin asiakkaan tarpeisiin  pyrit vastaamaan palvelullasi?

Kun perustin yritykseni DeZion halusin luoda ihan uudenlaisella  tekniikalla tekstiileiden ja tuotteiden kuosit. Tässä auttoi se, että  olin kouluttautunut  mehiläisvahamaalauksen kouluttajaksi.

Suunnittelen  ja maalaan pienellä silitysraudalla kuoseja jotka sitten päätyvät
tekstiileihin ja sisustustuotteisiin, oikeastaan ihan mihin tahansa missä kuoseja tarvitaan. Jokainen maalaamani kuosi on uniikki kappale  eikä toista samanlaista saa maalattua. Näitä teen myös  tilaustyönä. Yksi  kuoseistani nähtiin Linnan juhlissa Suomen 100-vuotisjuhlissa  kansanedustaja  Katja Hännisen juhlapuvussa. Juhlapuvun toteutus oli yhteistyö  projekti  joka tehtiin useamman yrittäjän voimin yhteistyönä.Toimin myös mehiläisvahamaalauksen kouluttajana joskin nyt  koulutukset  ovat jääneet vähemmälle tilojen puuttumisen vuoksi. Koulutuksia  on  kuitenkin tulossa ja tämä on taidemuoto johon kyllä suosittelen  tutustumaan.

Halusin luoda uudenlaisia tekstiileitä, joiden kuosit  miellyttävät  silmää pitkään. Tekstiilit jotka suunnittelen ovat ajattomia,  kauniita  mutta myös kestävä valinta, ne ovat vaatimuksiani  tekstiileilleni.  Kaikki kuosit eivät pääse tuotantoon asti jos näyttää,  että  niiden käyttöikä voisi jäädä lyhyeksi tai kuosi alkaa näyttämään  tylsältä.

 Verhojen kuosien lisäksi pohdin verhojen ripustusta pitkään.  Äitini joka  on sisustussuunnittelija ja mummuni joka on tehnyt pitkän uran  käsityöyrittäjänä auttoivat ideoinnissa. Niinpä tein verhoihin  sellaisen  muutoksen, että tankokuja laitettiin sekä ylös että alas. Näin  verhojen  ilme ja kuosi muuttuu aivan erilaiseksi ja kodin ilmeen ja tunnelman  vaihtaminen on helppoa ja nopeaa. Aina ei tarvitse lähteä ostamaan  uusia  verhoja vaan saat uudenlaiset verhot ikkunaan kun muutat verhojen  ripustustapaa.  Kodinsisustaminen voi olla helppoa ja nopeaa sekä pitkäkestoista.

Tuotteiden kuvaukset hoidan itse. Ei ole mitään niin ihanaa kun  tuotekuvaukset! Näet uusia paikkoja ja upeita maisemia. Joskus on  käynyt  niinkin, että auringonlasku tai maisema on vienyt mennessään. Kuvia onkin sitten otettu pelkästään maisemista ja tuotekuvaus on siirtynyt mutta nämä on  niitä  hetkiä mitä ei halua vaihtaa.  Hienoja hetkiä joista saa voimaa, kauniita muistoja ja uusia  ideoita.

 Kivijalkamyymälää minulla ei ole mutta verkkokauppa löytyy.  Siellä  haluan palvella asiakkaitani parhaalla mahdollisella tavalla ja  auttaa  löytämään omaan kotiin sopivia tuotteita. Valmistan kuoseja  tilauksesta  joko maalaten, valokuvaamalla tai sekatekniikalla.

tuotekuvauksia

Mikä sai sinut innostumaan alasta jolla teet nyt töitä?  Haaveilitko alaan liittyvistä asioista jo lapsena vai löytyikö   se  vasta aikuisiällä?

Kouluttauduin mehiläisvahamaalauksen kouluttajaksi aikuisiällä ja siitä  se sitten lähti. Aika pitkään kuitenkin haaveilin, että voisin  joskus koittaa saada kuosejani tekstiileihin tai muihin sisustustuotteisiin mutta rohkeus ei kuitenkaan heti riittänyt.
Olin aiemmin ollut käsityöyrittäjänä ja olin oppinut, että yrittäminen käsityöalalla ei ole helppoa.  Käsityöyrittäjänä ehdin nähdä useammat sudenkuopat ja sain käydä aika opettavaista ”yrittäjän elämänkoulua”.

 Onko työ jota teet kutsumustyötäsi? 

Tein tästä itselleni työn mutta maalaisin myös muutenkin. Tämä  on työ  jota haluan tehdä. Nautin haasteista mutta myös siitä kuinka monipuolista ja aikatauluista vapaata työni on.
Mikä on työssäsi parasta?
Työssäni on parasta, että saan maalata, työskennellä värien  parissa ja  luoda jotain ihan uutta ja uniikkia. Valokuvata ja tavata uusia  ihmisiä. Päivääkään en vaihtaisi pois.

maalauskuva

Mikä haastavinta?

 Haastavinta työssäni on varmasti ideoiden runsaus. Ideoita on paljon, mutta kaikkea ei vaan ehdi tehdä vaikka kuinka haluaisi.

Kannustettiinko sinua yrittäjyyteen/oman kutsumuksen pariin lähipiirissä vai koitko vastustusta?

Yrittäjyyteen kannustettiin tosi monelta suunnalta. Se antoi lisää uskoa omaan tekemiseen ja siihen mitä haluan tehdä. Oman perheen tuki on ollut tosi tärkeä ja suuri kiitos kuuluu  myös mummulleni joka on työntänyt eteenpäin. Lähipiiri on tsempannut kyllä kun  mustat pilvet on ollut nousemassa tai unelmat on tehny mieli heittää romukoppaan.

höyhen pussilakana

Mistä sait rohkeuden tehdä täysin omanlaistasi juttua ja toteuttaa itseäsi uudella tavalla?  Mistä sait/saat eniten tukea ja apua toteuttaa unelmiasi?

Olin pitkään miettinyt mehiläisvahan käyttöä erilaisilla pinnoilla ja isoina kuoseina. Lähipiiri tuki joten päätös oli sinänsä helppo. Pitkään  etsin sopivaa tekstiileiden valmistajaa koska vaatimustaso laadun ja sertifikaattien suhteen oli kuitenkin korkealla. Välillä näyttikin siltä, että homma ei etene mutta löysin tehtaan ja Helsingistä löytyi yhteistyökumppani, Anna Rinta-Jyllilä joka auttoi tekstiilivalmistajan kanssa valmistukseen ja laatuun liittyvissä asioissa.

Nyt tuon markkinoille täysin uudenlaista tekstiilimallistoa ja kun   ensimmäiset näytteet tulivat oli sellainen fiilis että jotain on tehty nyt oikein. Halusin luoda jotain ihan uutta ja ajatonta, sellaisia  kuoseja jotka kestävät ja kiinnostavat pitkään.

Oletko onnistunut luomaan unelmatyösi?

Olen luonut oman unelmatyöni, kyllä! Nautin väreistä, maalaamisesta ja  valokuvaamisesta on tullut minulle tosi tärkeä elementti. Sitä oppii  näkemään sellaista mitä ei ole ennen huomannut.

 Minkälaisia haaveita ja tavoitteita sinulla on tulevaisuudelle?

Haluaisin suunnitella useampia tekstiilimallistoja, viedä kuoseja vaatteisiin, mutta myös kodin isompiin pintoihin kuten suihkuseinät, keittiön välitilat yms. Paljon on ideoita pöytälaatikossa odottamassa.

Missä erityisesti olet onnistunut?

Tekstiilimallisto onnistui hyvin ja aikaan saatiin näyttävät ja  laadukkaat tekstiilit vaikka välillä vastoinkäymisiä tuli oikein olan takaa.

Kun katsot taaksepäin tekisitkö jotain toisin alussa? Jos niin mitä?

Kaikki mitä matkan varrella on sattunut ja tapahtunut on ollut  hyvää  oppia joten mitään en tekisi toisin. Kaikesta oppii ja sitä  hyödynnetään sitten jatkossa.

Minkälaisen tsemppiviestin tahtoisit lähettää omia unelmiaan  kohti kurkottelevalle, henkilölle joka miettii oman unelmatyönsä aloittamista?

Astu rohkeasti eteenpäin, uskalla yrittää ja uskalla myös epäonnistua. Ainakin voit sitten sanoa että yritit. Tiellä unelmia kohti eteen tulee varmasti vastoinkäymisiä ja haasteita mutta älä luovuta äläkä anna periksi. Joskus tulee päiviä jolloin tekisi mieli unelmat heittää romukoppaan mutta älä luovuta. Aina nousee uusi  päivä eikä koskaan voi tietää mitä  se tuo tullessaan.

Tutustu lisää Kirsin luomiin upeisiin tuotteisiin Dezion sivuilla

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *