Uuden ajan yrittäjät osa 18 – Luovuuden lähettiläs Rina Dhakal: ”Suurin työ on ihmisessä itsessään.”

Tämä on Uuden ajan yrittäjät-haastattelusarjan 18. osa. Tässä osassa esittelen teille luovan moniosaajan Rina Dhakalin.

Tapasin Rina Dhakalin ensimmäistä kertaa vieraillessani Art Cafe Intolassa Hämeenlinnassa viime kesänä. Se on Rinan perustama taidekahvila täällä nykyisessä kotikaupungissani. Olen iloinen, että pyysin hänet tähän haastatteluun, koska hänellä on paljon tärkeitä näkökulmia siitä millaista on kulkea kohti omia unelmia.  Luovuus on usein omien pelkojen takana, ja Rinalla on paljon kokemusta omien pelkojen kohtaamisesta.

Tulla uskolliseksi itselleen ja kohdata pelkojaan, sitä Rina on tehnyt samalla kun on halunnut löytää väyliä itsensä ja intohimojensa toteuttamiseen. Rina on äärimmäisen luova nainen jolle jakaminen ja yhteisöllisyys on tärkeitä arvoja. On hienoa, että kanssamme on tälläisiä upeita esimerkkejä tekemässä todeksi unelmiaan, peloista huolimatta. Kun näyttää pelkonsa muille rohkaisee muita saman. Emme oikeastaan eroa toisistamme juurikaan ja Rina valottaa hienosti oman kokemuksensa kautta mitä on kun luovuus puhkeaa täyteen kukkaansa kun ei toimi pelkojensa ehdoilla.

Kuka olet, kerro hieman itsestäsi?

Tättärää ja shhh, minä tässä hei, kääk ja titityy. Olen Rina Dhakal, 43-vuotias aikuinen nainen mutta ihan ikuinen lapsi. Ammattinimikkeekseni olen antanut itselleni nimen Puuhatar. Oikeastaan se syntyi sen nimisen korun myötä, jonka sain Art and Joy- yritykseni pitämän Art Café Intolan avajaispäivänä kolme vuotta sitten. Korun antaja sanoi, että hän ajatteli sen kuvaavan hyvin minua. Aika pian sain itsekin todeta, että niii-ii-iin se taitaa olla.

Olen siis Puuhatar Rina (yhdellä iillä, kiitos). Koulutukseltani olen ohjaustoiminnan artenomi. Ranskassa kyllä opiskelin joskus kauan sitten myös teologiaa kolme vuotta, koska halusin löytää itseni ja selvittää sen, mihin uskon. Suurin kouluttajani on kyllä ollut elämä itse. Elämääni, ajatuksia, kasvukipuja ja lukuisia unelmiani olen kirjannut about 70 päiväkirjaa täyteen teini-iästä tähän päivään. Puuhailuihini sisältyy tällä hetkellä myös työn ohessa taideterapeutti-koulutus, josta olen todella innostunut. Varmaan kaksikymmentä vuotta sitten jo haaveilin tästä, mutta nyt vasta olen siellä ja tiedän miksi: juuri nyt olen riittävän kypsä, ehyt ja valmis. Aika on oikea.
Mitä kaikkea työhösi kuuluu? Millaisiin asiakkaan tarpeisiin pyrit vastaamaan palvelullasi? 

Puuhattarena touhuan tällä hetkellä eniten Art Café Intolassa – jotta into säilyisi!

Intola on kodinomainen luova olohuone-kahvila Hämeenlinnan Verkatehtaalla Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arxin alakerrassa. Verkatehtaan miljöö on ihan huippu ja Arx-talo täynnä liikettä ja elämän erilaisia ääniä ja on lahja saada työskennellä tämänkaltaisessa ympäristössä.

Puuhaa riittää. Leivon itse pullat, sämpylät ja muutakin. Onneksi olen oppinut käyttämään ajastinta, niin harvemmin enää käryää, kun unohdan itseni jonnekin.

Intolasta löytyy lapsille ja lapsenmielisille leikkikahvila, ja vapaassa käytössä oleva maalausteline, hyppyruudukko, mahdollisuus pelata mm. Afrikan tähteä tai tehdä pitkällä, oranssilla matolla vaikka kärrynpyöriä. Aikuisetkin voivat Intolassa halutessaan värittää värityskirjaa, kutoa, kirjoittaa Intolan avoimeen päiväkirjaan tai lueskella kirjaa, jonka voi löytää Intolan kirjanvaihtohyllystä tai ihan vaan olla, sillä se on ihan tosi tärkeätä, olla möllöttää joskus – ja haaveilla! – Ja jutella tuntemattomille!

Ei ole yhtään epätavallista, että Intolassa vähän höpötellään pöydästä toiseen, kun vaikka yksi asiakas kutoo neulakinnastekniikalla ihania tuotteita langoilla, jotka on itse värjännyt milloin milläkin kasveilla ja sienillä ja herättää kiinnostusta. Tai kun lapset leikkikahvilasta nyt haluavat sattumoisin myöskin tarjoilla pöytiin, niin eihän se haittaa ottaa pari muurahaispihviä ja vaahtokarkkikakkua Puuhattaren leipoman korvapuustin tai gluteenittoman banaaninleivän kaveriksi? Lapset on ihan parhaita, eikä mua haittaa, jos ovesta lähdetään joskus itkupotkuraivareilla. Elämä on, kaikille.

IMG_3107

Viikottain Intolassa kokoontuu Arxin perhekahvila Hiekkakakku, joka tuo paikan päälle kotiäidit -ja isät lastensa kanssa olemaan ja viihtymään yhdessä. Ideoin ja ohjaan silloin myös askarteluja, taidepajaa. Tilauksesta järjestän viikonloppuisin taidesynttäreitä sekä pidän kerran kuussa kokoontuvia aikuisten naisten luovia ryhmiä. Olen myös alan harjoittelijana aloittanut taideterapeutin työn ottamalla vastaan ensimmäisen yksilöasiakkaan.

Tasaisin väliajoin on kaikenlaisia tapahtumia, joissa olen mukana, Arxin järjestämät perhetapahtuma Arxantait, Lasten taidefestivaali Hippalot, kaupungin Taiteiden Yö, Elomessut, Verkatehtaan Vappu. Omiakin tapahtumia on syntynyt: 1,5 vuotta sitten Kaija Juurikkala kävi kahdesti maalaamassa sielun muotokuvia, ja ne hetket juurikin maalautuivat sinne – sieluun. Kirjailija Tara Lange on käynyt luennoimassa. On ollut muutama kahvilakonsertti ja nyt jouluna toista kertaa Intolan Joulu – käsityömyyjäiset, jossa suuri osa käsityön tekijöistä on sellaisia, joihin olen tutustunut Intolan kautta.

Intolassa on myös pieni käsityöbasaari, josta löytyy mm. nepalilaista käsityötä, itse tekemiäni höpsöttimiä, betonitöitä ja postikortteja mietelauseineen.

Tunnustan, joskus nukun pienet päiväunet Intolan sohvalla, kun pitää vähän tasapainottaa itseä kaiken keskellä! Jaksaa sitten taas uneksia ja leikkiä. On pari asiakastakin kyllä hetkeksi torkahtanut ihan luvan kanssa.

Intolan lipaston päällä on vanhasta kirjasta tehty taulu. Löysin sen kirpparilta ennen kahvilan avaamista. Kirjan nimi on Ole kuin kotonasi. Ajattelin, että se kiteyttää sen tunnelman, minkä halusin kahvilaan tuoda. Ettei me oltais niin vieraita toisille. Että elämä tuntuisi elämältä kaikkine väreineen. Että me oltais totta itsellemme ja toisille. Että voisi vähän joskus vaikka leikkiä ja innostua jostakin. Vaikka ihan joka päivä.
Mikä sai sinut innostumaan alasta jolla teet nyt töitä? Haaveilitko alaan liittyvistä asioista jo lapsena vai löytyikö se vasta aikuisiällä?

Opiskellessani Hamk:ssa ohjaustoiminnan artenomiksi, olin mukana yrityshautomossa. Jostakin sisältä kumpusi, innostava leikkimielinen haave ateljee-kahvilasta. Tein ideasta myös yritys-suunnitelman, mutta en silloin koskaan oikein uskonut, että se toteutuisi. Tai tuntemus oli vuosikausia tämänkaltainen, vähän hassu: kun suljin silmäni, näin tasan tarkkaan millainen paikka olisi ja kuinka minä toimin siellä, mutta kun avasin silmäni, ajattelin, että en ole lainkaan bisnesihminen, jännitän sosiaalisia tilanteita, en ole matemaattisesti lahjakas, en uskaltaisi ja mitähän muuta. Ajattelin kyllä aina sisimmässäni, että jos se on tarkoitettu, niin asiat vaan jotenkin loksahtaisivat kohdalleen. Siihen meni lähes kymmenen vuotta, kun kuului niks, naks ja poks ja minusta tulikin yrittäjä.
Onko työ jota teet kutsumustyötäsi? Mistä erotit sen kutsumukseksesi?

Olin töissä päiväkodissa, kun vastaani tuli lause ”Jos sinulla ei ole omaa unelmaa, joku toinen palkkaa sinut toteuttamaan omaansa.” Tajusin, että minulla ON oma unelma, montakin, mutta en vain uskalla tarttua niihin, koska en usko itseeni riittävästi. Nyt taaksepäin katsottuna näen kuitenkin ottaneeni koko ajan pieniä askelia. Luovuuden edistäminen oli minulle tärkeätä. Päiväkodissa askartelin lasten kanssa valtavasti ja halusin koota ideat jonnekin ja perustinkin sitten blogin: Sydämestä Sormenpäihin. Haaveilin voivani tehdä askartelujuttuja Ihana-lehteen ja lopulta soitin ja kysyin. Ei se ollutkaan sitten sen vaikeampaa.

Sisäisesti suurin käänteentekijä minulle on ehkä kuitenkin ollut se, kun 38-vuotis syntymäpäivänäni haastoin itseni kaikessa hiljaisuudessa toteuttamaan ikäni verran ystävällisiä tekoja ympäristööni. Halusin ylittää pelkoni kohdata vieraita ihmisiä ja luoda edes hetkeksi kotoisuutta maailmaan, jonka usein koin synkäksi. Gandhin sanat ”Ole se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa” puski minua eteenpäin.

Aloitin syntymäpäiväni leipomalla muffinsseja ja keittämällä kahvia termariin, joita tarjosin hetken päästä lähimmällä bussipysäkillä töihin lähteville. Voi hyssykät, mikä riemunkirjava päivä syntyi. Kyllä pistettiin pelolle kyytiä! Päivään sisältyi monenlaisia kynnyksen ylityksiä, suuri ripaus hulluutta ja hauskuutta, joita en tule koskaan unohtamaan. Yksi tempauksistani oli unelmapurkki, jonka vein metsän keskelle pitkospuiden päätyyn. Matkan varrelle ripustin puiden oksilta roikkumaan merkityksellisiä mietelauseita elämästä. Polun päässä olevan purkin kylkeen kirjoitin: kirjoita unelmasi tai se hyvä, jonka haluat maailmalle lähettää.

Halusin luoda metsän keskelle paikan, jonka ihmiset sattumalta saisivat löytää ja pysähtyä miettimään toiveitaan, unelmiaan. Kun ensimmäisen kerran menin katsomaan purkkia, sen sisällä oli lapsen kirjoittama haave: ”Haluaisin päästä Yyteriin.” Liikutuin syvästi ja vasta silloin kysyin itseltäni, että mitä minä oikein teen näillä unelmilla? Noin kahdessa kuukaudessa purkkiin ilmestyi lähes 150 lappua ja ne mursivat yksi toisensa jälkeen sitä pelon muuria, jonka löysin itsestäni. Lukiessani lappuja, itkin ja nauroin, tajusin kuinka samankaltaisia me kaikki ihmisinä loppujen lopuksi olemme, kaipuumme, surumme, toiveemme. Ihmisten toiveiden äärellä olo oli minulle nöyrä ja valtavan rikas kokemus. Minua vain ahdisti se tunne, että koin, ettei minulla ole lupaa pitää näitä yksin itselläni.

P1270449

Rohkaistuin kirjoittamaan jutun, jota tarjosin paikalliselle lehdelle. He eivät olleet kiinnostuneita kirjoittamastani tekstistä vaan sen sijaan halusivat tehdä minusta jutun. Voihan pelko! En halunnut itseäni lehteen, mutta halusin myös jakaa unelmapurkin. Ylitin lopulta polttavan kynnyksen ja annoin haastattelun, eikä se ollutkaan niin kamalaa. Perustin tällöin myös Fb-sivun Koska Rakastan (kysymys ja toteamus). Tulin vähän ulos kuorestani, ja päätin alkaa elää rohkeampaa elämää.

Seuraavana jouluna toteutin tempauksen joulukalenterin muodossa ja haastoin toisiakin siihen mukaan. Varovasti, mutta kuitenkin. Kokemukset tempausten monenlaisista kohtaamisista herättivät paljon tunteita, innostusta ja väsymystä. Kuoriutuminen on myös raskasta, etenkin jos on kaivautunut syvälle. Olin myös lukenut jostakin ”paras tapa piristää itseään, on piristää jotakuta toista.” Minulla oli tarve löytää maailmasta lämpöä ja ystävällisyyttä. Seuraavana ystävänpäivänä osallistuin kutsusta halaustempaukseen, ja päädyinkin lopulta yksin kävelemään pitkin kaupunkia jakamaan ystävänpäivähalauksia  noin sadalle ihmiselle. Se oli kamalaa ja ihanaa. Ajattelin kyllä, että voisin sitä ihan työksenikin tehdä, jos joku palkan maksaisi. Ilahdutin ja ilahduin itse, herätin myös ennakkoluuloja, kohtasin myös närää. Prosessoin kokemaani Koska Rakastan-sivulleni.

Tästä on nyt jo viisi vuotta. Päiväkotityöstä lopulta hyppäsin tyhjän päälle, koska koin, että minun on löydettävä oma unelmani, irrottauduttava turvallisesta satamasta ja elää sitä elämää, jonka soiton kuulen sisimmässäni. On seurattava sen ääntä! Niin palaset pikkuhiljaa loksahtivat yksi toisensa jälkeen niin, että mahdollisuus eräänlaiseen ateljee-kahvilaan tuotiin lähestulkoon tarjottimella eteeni ja kynnys yrittäjyyteenkin tuli riittävän matalaksi minun se ylittää. Silti oksensin pelosta päätöstä tehdessäni ja mietin mikä yrittäjä minä oikein olisin, jos stressinsietokykyni on tätä?

Nitistin norsun kokoisen pelkoni ja päätöksen tehtyäni tuntui kuin purjeet olisi avattu suuriksi, ja koin suurta alkuhurmaa, syvää onnea, vaikka samalla olin kauhunsekaista intoa täynnä, että öö, mitenhän tätä paattia soudetaan? Sain oppia: päivä kerrallaan, virheistä oppimalla, rauhassa, keskittyen omaan sisäiseen melodiaani, vaikka tuntuisi, että nuotit tippuisivatkin välillä viivastolta… Se ei haittaa, matka jatkuu – ennen kaikkea minussa, kun luotan ja annan luvan elämän tapahtua minussa ja minun kauttani. Metsän sijaan olen ehkä nyt Intolasta pyrkinyt luomaan sellaista paikkaa, joka kutsuu pysähtymään, jossa on tilaa yhteisöllisyydelle, luovuudelle, inspiraatiolle – ja unelmille.

Olen nyt saanut nähdä sen, kuinka yksi etappi on valmistanut minua seuraavaan, siihen tehtävään, joka uskoakseni myös vapauttaa minut aina vain enemmän olemaan juuri se, joka todella olen. Kutsumustyönäni koen siis uskollisuuden tälle sisäisen rauhani polulle, läsnäololle, hiljaisuudelle, sydämen äänelle, luovuudelle, ilolle, yhteisöllisyydelle, rakkaudelle, sisäiselle lapselle meissä jokaisessa. Uskon, että kutsumustyöni ottaa monia muotoja elääkseen minussa ja kauttani, haaveenikin sen osoittavat. Se on matka, jota kuljen. Matka, jolle kutsun myös toisia.

Tällä hetkellä pitämäni aikuisten naisten luova ryhmä on sisällöllisesti lähinnä omaa ydintäni. Ryhmässä yhdistyy kolmen tunnin aikana hiljaisuus/hiljentyminen, itsensä kuunteleminen, luova toiminta ja yhdessäolo iltapalan ääressä.

IMG_4632
Mikä on työssäsi parasta? 

Teen paljon töitä, mutta olen saanut viimeisen kahden vuoden ajan kokea yhä enemmän, kuinka tekeminen syntyy olemisen kautta ja se on kaikista parasta. Uskon vahvasti, että suurin työ on ihmisessä itsessään ja sisäisen virtauksen löydettyään työ muuttuu olemisen kanavaksi. Monet asiat edistyvät myös lepotilassa, kun vaan luotan ja avaudun, päästän irti tarpeesta kontrolloida. Iloitsen näin hetkistä, kun todella tunnen olevani osa elämän ja luovuuden virtaa. Koen työni rikkautena todelliset kohtaamisen hetket toisten kanssa ja sen, kun näen, että toinen löytää kipinän, inspiraation, syvemmän ymmärryksen sisältään. Taideterapiatyöskentelyn vaikuttavuutta on myös etuoikeus saada seurata.

Olen saanut oppia elämään läsnä tässä hetkessä, luottaen, että se mikä nyt on, kuuluu olla ja saa olla, vaikka se olisi vaikeaakin. Kaikki elämässä on oppimateriaalia, kun otan sen niin vastaan. Minä ja ympäristöni muuttuu koko ajan, olen elävä ja minun kuuluu elää, hengittää kaikki elämän moninaiset tunteet, tutustua niihin – ja löytää rauha niidenkin keskeltä. Haluan oppia niin, että en pitäisi paljostakaan kiinni. Olla valmis ottamaan vastaan, valmis luopumaan. Tämä polku on syvä, rikas ja antoisa. Sisäistä kasvuani, rauhaa ja sen laulua ei kukaan voi minulta viedä.

Intolassa parasta on se, että saan todistaa lukuisia ihania arkisia hetkiä. Kun isä pelaa joka tiistai poikansa kanssa shakkia. Kun lapset tulevat kertomaan minulle kuulumisia ja ovat niin innoissaan leikkikahvilasta ja maalaustelineestä. Kun saan nähdä yhteisöllisyyttä syntyvän vieraiden ihmisten välillä. Se, kun saan nähdä kuinka into ja ilo välkehtivät ihmisissä, kuin aurinko veden pinnalla. Kun aikuisten naisten luovassa ryhmässä naiset löytävät oman sisäisen polkunsa ja luovuuden ystävänään.

Mikä haastavinta?

Olen herkkä ja idearikas. Uskon, että ideoiden runsaus sabotoi joskus keskittymistäni olennaiseen ja tavoitteitteni edistämiseen. Elän laajasti ja syvästi ja se myös uuvuttaa. Olen kyllä oppinut myös enemmän tasapainottamaan itseäni kaiken keskellä, mutta silti kaipaan enemmän joutilaisuutta ja hiljaista olemista – ja aikaa kirjoittamiselle.

Koen toisinaan yksinäisyyttä, koska edelleen minun on vaikeata löytää syvä luottamuksen piiri toisten kanssa, sellainen, jossa kasvetaan yhdessä avoimesti, kiireettömässä läsnäolossa. Avun pyytäminen on minulle usein vaikeata ja sen vastaanottaminen myös. Se on lukko, jota käteni jo tunnustelevat avatakseen. Koen, että ammatillisesti kasvaakseni, minun täytyy uskaltaa verkostoitua enemmän, näkyä, löytää vierelleni niitä, jotka innostuvat kanssani, tukevat minua eteenpäin, jakavat saman palon kuin minä.

Surua koen digiajasta, jonka kääntöpuolena todelliset kohtaamiset ovat vähäisiä. Kun kadulla katson vastaantulijaa silmiin, harvoin saan vastakaikua. Ihmisiä, jotka ovat läsnä siinä missä ovat, tuntuu olevan vähän. Sosiaalinen media imee meidät toisten ihmisten elämänvirtaan ja niin helposti unohdamme omamme, josta kuitenkin nousee elämän todellinen merkitys. Kamppailen itse myös aktiivisen somenäkyvyyden luomisen kanssa koska en halua olla siellä koko ajan – eikö ole muuta tapaa näkyä?

INTOLAN JOULU2017

Kannustettiinko sinua yrittäjyyteen  lähipiirissä vai koitko vastustusta?

Isosiskoni sanoi minulle ollessani tovin työttömänä: ”En ymmärrä miksi sä et ole yrittäjä!” En pystynyt vastaamaan hänelle mitään, mutta ajattelin ihan samaa. Miehelläni oli joskus ravintolayritys, jossa olin vuoden töissä täysipäiväisesti. Mutta silloin alkuun, kun asiakkaita tuli, juoksin kassalta karkuun! Pelkäsin sählääväni kassalla totaalisesti. Opin toki pikkuhiljaa, mutta enemmän tykkäsin tarjoilla ja tehdä luovia, hauskoja katu-ständejä. Oma epävarmuuteni oli varmaan pahin vastustajani. Sitten kun tajuaa, että epävarmuus on ns. varmaa, niin ei tee mieli jättää elämäänsä sen varaan, vaan kuunnella ennemmin viisasta kehoa ja sydäntä – ja kasvattaa varmuus sieltä! Luulen, että yrittäjyyteni oli aika monelle yllätys, kukaan ei kyllä lannistanut mutta en koe, että nyt kovin suuren suurta kannustustakaan alussa sain. Mieheni tuki on kyllä ollut tärkeä kaiken aikaa.
Mistä sait rohkeuden tehdä täysin omanlaistasi juttua ja toteuttaa itseäsi uudella tavalla?  Mistä sait/saat eniten tukea ja apua toteuttaa unelmiasi?

Sisäinen polkuni on ollut tärkein tekijä. Tielläni tuli vastaan risteys, mahdollisuus ja vaikka kuinka pelotti, en voinut toimia sisäistä ääntäni, intuitiotani vastaan, joka tähän asti on kuljettanut minua aina suurempaan vapauteen. Lukuisat kirjat ovat olleet merkittäviä kumppaneita myös elämän varrella, samoin ihmiset, jotka ovat olemisellaan ja toiminnallaan inspiroineet minua. Ja omat vanhat päiväkirjat, joista olen voinut takautuvasti lukea, kuinka on kannattanut aina valita ”kivinen” kasvun tie.

Oletko onnistunut luomaan unelmatyösi?

Olen ehkä saanut löytää sisältäni sen merkityksen, mitä unelmatyö minulle on. Ehkä yllättävää, itsellenikin, on nyt tässä todeta, että se olen oikeastaan minä itse – koska se, kuka olen, vaikuttaa kaikkeen muuhun elämässäni ja ympärilläni. Olkoon se matka minuksi – tulla näkyväksi itsenäni ja elämäni kautta palvella läheisiäni, ympäristöäni, maailmaa, sillä ymmärryksellä ja niillä lahjoilla, jotka minussa on, löytyy ja kehittyy. Kaikki se mille avaudun, kasvattaa minua ja sen myötä myös työni heijastaa enemmän unelmiani kuin pelkojani. Kyse on varmasti tietynlaisesta antautumisesta, ihan jokaisen kohdalla, luottamuksesta elämään, että se kyllä avaa meistä esiin ne lahjat, jotka meille on annettu, kun vain otamme ne vastaan.

Tarkoitan siis, että vaikka haluan palvella toisia työlläni, olen saanut huomata, että työn kohde olen hyvin usein myös minä itse. Koska sillä mitä olen, on oikeastaan ainoastaan merkitystä tässä maailmassa. Ei se mitä teen, vaan millä tavalla teen sen, minkä tahansa, mitä teen. Se lähtee siitä, kuka olen.

Minkälaisia haaveita ja tavoitteita sinulla on tulevaisuudelle?

Haluaisin inspiroida toisia. Innostaa toisia kuuntelemaan sisintään ja löytämään hiljaisuuden kaunis, rehellinen tila. Haluan uskaltaa joskus nousta joukon eteen ja osata puhua riittävän selvillä ja johdonmukaisilla lauserakenteilla!

Puolitoista vuotta sitten toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja pidin ensimmäisen taidenäyttelyni ”Luovuus löysi minut” – jossa oli esillä maalauksiani, piirustuksia, tekstejä, ja myös kaikki ne ihmisten metsässä kirjoittamat unelmat, joita on sen jälkeen kerääntynyt myös lisää. Haluaisin näyttelylle jatkoa.

Toivon, että kirja-tekeleeni, ja monet muut kirjalliset ja muut  ideani saisivat löytää kanavan. Ideoita on monia, mutta en ole oikein osannut viedä niitä eteenpäin. Aika varmasti tulee niillekin, ehkä jo pian.

Tulevaisuus näyttää, miten Art Café Intola jatkaa matkaansa. Muutoksia on tulossa, se ei enää pelota minua vaan osoittautuu mahdollisuutena. Elämä on seikkailu.

Rina ja tervetuloa Intolaan

Haaveeni on, että kuolinhetkelläni saan katsoa elämääni, ja tuntea eläneeni jokaisen päivän, olleeni totta itselleni ja läheisilleni, jättäen perintönä rakkautta, johon mahtuu kaikki elämän värit. Ja että siellä, missä tahansa olen ollut, olisin saanut jakaa pieniä hiljaisuuden, toivon, ilon, rauhan ja luovuuden kipinöitä, jotka saisi puhaltaa uskoa ihmisen sydämeen ja sytyttää se kaunis roihu, joka meidän jokaisen sisällä on. Se tekisi maailmasta valoisamman ja rakkaudellisemman meille kaikille.
Missä erityisesti koet onnistuneesi?

Olen onnistunut uskaltamaan tilanteissa, jotka ovat tuntuneet pelottavilta. Nyt osa pelkoni aiheista tuntuu jo naurettavilta. Uskallukseen siirtyminen on joskus vienyt aikaa, ja olen myös ollut ankara itselleni. Olen käynyt keskusteluja pelkojeni kanssa. Usein ymmärrys siitä, miksi jokin on pelottavaa, on auttanut ”astumaan tuleen.” Kun on tajunnut, että lopulta se vain puhdistaa. Olen myös tietoisesti ryhtynyt kohtaamaan pelkojani, koska tiedän, että se vie minua eteenpäin.

Olen uskoakseni onnistunut myös luomaan sellaisen kahvilatilan, jossa on tarjolla muutakin kuin se mitä tiskiltä löytyy. Ainakin toivon niin.

Tärkeintä minulle on eläminen sisäisen rauhan kanssa ja se on suurin onneni. Jos sisäistä rauhaani häiritsee jokin, teen kaikkeni saadakseni sen takaisin.

Kun katsot taaksepäin tekisitkö jotain toisin alussa? Jos niin mitä?

Ehkä toivoisin, että olisin ollut aiemmin rohkeampi, luottanut voimakkaammin sisimpäni ääneen, piittaamatta siitä mitä toiset ajattelevat.

Minkälaisen tsemppiviestin tahtoisit lähettää omia unelmiaan kohti kurkottelevalle, henkilölle joka miettii oman unelmatyönsä aloittamista?

Sulje silmäsi. Sulje pois kaikki muu. Kuuntele sisintäsi. Anna itsellesi tilaa. Mistä haaveilet? Mikä sytyttää sinussa palon, innostuksen? Näet sen kyllä, kun katsot. Anna sen syttyä, palaa sinussa, kirkastua ja tarkentua. Kuin zoomaisit kameralla vuoroin lähelle ja kauas. Näe, tunne se itsessäsi. Luo se mielessäsi, vaikka pienikin osa. Näe se totena. Tunne kuinka olet osa sitä, mistä haaveilet, on asia sitten pieni tai suuri. Se ON sinussa, se on totta. Avaa silmäsi. Kuuntele edelleen sisintäsi. Ota ensimmäinen pienikin askel kohti sitä maisemaa, jonka näet sisälläsi. Mikä on se muutos minkä sinä haluat nähdä maailmassa? Onko se muutos tapahtunut sinussa? Se mitä voit sille tehdä, on antaa tyhjää tilaa sen syntyä ja tapahtua sinussa ja elämässäsi askel kerrallaan, luottamuksella. Ota itsesi vastaan, olet lahja itsellesi ja toisille!

Ja aina: ”Usko unelmiisi, ne on annettu sinulle syystä!” (Katrina Meyer)

Rinan kahvila Art Cafe Intola sijaitsee Hämeenlinnassa osoitteessa Keinusaarentie 1
Intolan facebook sivut löytyvät täältä.

Lue myös artikkelini:
Luovuus on kaikkien käytössä oleva voimavara
Tommy Hellsten: ”Ihminen ei voi koskaan saada tarpeeksi sitä mitä hän ei tarvitse.”
Miten päädyin valitsemaan Holvin ja kokemuksiani asiakkuudestani
Syvällisyyden pelko
Riittämättömyydestä armollisuuuteen
Uuden ajan yrittäjät osa 13 – Sopraano Maria Svan on kehon hyvinvoinnin puolestapuhuja

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *