Voimasi valjasta vihasta

Kenellä on oikeus tuntea vihaa? Kuka saa ilmaista vihaa? Minkälaista vihaa voi ja kannattaa ilmaista? Oletko koskaan tippunut ”lapsen tasolle” vihaa kokiessasi? Kuinka purkaa vihaa ilman että katkeroituu? Kuinka purkaa ylipäätään vihaa terveillä tavoilla?

Olen kokenut ja määritellyt vihan tuhoavaksi, myrkyttäväksi ja vääräksi voimaksi, jota täytyy pelätä ja varoa. Olen kääntänyt vihan sisäänpäin ja niellyt sanani silloin, kun viha olisi voinut suojella rajojani.

Viha on konkreettisesti jumiutunut päähäni ja huomaan, että migreeni ja viha sitoutuvat kohdallani toisiinsa. Viha on kääntynyt toisinaan suoranaiseksi itsevihaksi ja itseni mitätöinniksi sen sijaan, että olisin voinut kohdistaa sen terveellä tavalla sinne mihin se oikeasti kuuluu.

Kaikkein suurin ja haastavin tunne vihan kohdalla on ollut se, että tulenko hylätyksi, jos näytän ärtymystä, suuttumusta ja vihaa?

Onnekseni olen saanut tutustua vihaan terveestä ja turvallisesta näkökulmasta ja tilanteesta käsin. Vihan ei tarvitsekaan olla räiskyvää, näkyvää, tuhoavaa tai millään tasolla pahaa tai itseä ja muita loukkaavaa. Viha on itse asiassa aivan äärettömän suojeleva ja siten tärkeä tunne. Oikein kohdistettuna vihasta saa voimaa, viisautta ja vahvistusta.

Runo vihasta

lopussa kättelemme toisiamme

minä ja vihani

emme vihkiydy, pureudu syvemmälle

yhdessä rakennettuihin onkaloihin

niiden reunat ovat haperoituneet

vuosia sitten koteloituneet

on turha kaivautua sinne,

missä turva on kadonnut

emme lausu jäähyväisiä,

sillä tiedämme molemmat vallan hyvin,

että tapaamme vielä

anna armon aikaa

pyydän

ja sinä annat

voimasi valjasta vihasta

herkkyydeksi ja vahvuudeksi

suojaksesi, turvaksesi

rajoiksi ympärillesi

rystyset valkoisena puristan peittoa

vihasi

voimaksi

vihasi

voimaksi

voimak…

voim…

vihas…

vi…

Miten purkaa vihaa rakentavasti?

Kokosin listan vihan rakentavasta purkamisesta ja keinoista, joita olen kokeillut ja todennut ne toimiviksi. Voit halutessasi hyödyntää listaa ottamalla näyttökaappauksen listasta ja käyttää sitä, kun vihan tunne ilmaantuu mieleesi ja kehoosi.

Vapaa kirjoittaminen. Kirjoita tunnetta auki. Älä välitä käsialasta tai oikeinkirjoituksesta. Voit repiä kirjoittamasi paperit tai heittää roskiin, jos tuntuu, ettet halua palata tekstiin enää.

Vihakirjeet. Kirjoita kirje ihmiselle, instituutiolle, mille tahansa asialle, jolle olet vihainen. Kirjoita kirje ikään kuin olisit oikeasti lähettämässä sitä. Vuodata kirjeeseen kaikki, mitä olet aina halunnut sanoa. Raivoa, kiroile, kirjoita tikkukirjaimin huutamalla. Anna sen kaiken tulla ulos!!! Mutta älä lähetä kirjettä kuitenkaan. Jätä kirje itsellesi tai hävitä se haluamallasi tavalla.

Tee oma aggressiosoittolista. Omalta listaltani löytyy niin hävytöntä musiikkia, että etsiä saattaa. Irroittele. Huuda, tanssi, työnnä seinää. Ystävysty vihan kanssa!

Puhuminen muille. Joskus asioista valittaminen, märehtiminen ja kunnon ”rageeminen” auttaa. Tärkeää on kuitenkin, että puhuminen ei jää pelkäksi valitukseksi, vaan tunteesta päästää irti ja antaa tilalle valua muita tunteita. Usein helpotus, ymmärrys ja toivo löytävät luoksesi.

Itselleen puhuminen. Voit esimerkiksi puhua ääneen tai äänittää itsellesi, kun olet vihainen. Anna vapaasti suustasi tulla mitä tahansa. Älä estele.

MORO – liike. Omalla kohdallani tämä hermostotyöskentelyyn liittyvä taistele-pakene-refleksiä sammuttava liike on toiminut myös vihan työstämiseen. Se ei välttämättä toimi ns. akuutissa vihassa, mutta lievemmässä ärsytyksessä se on oiva apu itsensä rauhoittamiseen. Tästä linkistä voit katsoa, mikä MORO-liike itsessään on: https://www.youtube.com/watch?v=fQ4K9sw7by8

EFT- naputus. Olen huomannut tästä metodista hyötyä etenkin, jos en saa kiinni, mistä vihaisuuteni johtuu. Huom! EFT- naputuksella on sama toimintamekanismi kuin esimerkiksi EMDR- terapialla, jota käytetään usein traumaterapiassa. Linkki yhteen harjoitukseen: https://www.youtube.com/watch?v=ebGuhy94Uwo

Liike. Erityisesti tärisyttäminen ja vapaa tanssi auttavat.

Emotional release exercise eli ns. tunteiden purkamisharjoitus, jossa vihaa työstetään kehollisuuden kautta. Tässä yksi linkki tämän tyyppiseen harjoitukseen: https://www.youtube.com/watch?v=bPu87cLEHac

Rajojen asettaminen. Joskus viha kertoo siitä, että et ole linjassa itsesi kanssa. Et ole asettanut rajoja silloin kuin se olisi ollut tarpeellista. Viha on oiva hetki pysähtyä tarkastelemaan vuotavatko rajasi. Intuitiosi kyllä kertoo, missä ja miten rajasi vuotavat ja kuinka korjata tilanne. Luota sisäiseen ääneesi.

Leppynein mielin Anna

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Evästeiden käytöstä

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen sekä auttavat meitä ymmärtämään mikä kävijöitä kiinnostaa.