Kirjoitin neljä vuotta sitten lyhyen, mutta sitäkin puhuttelevamman runon, joka kuuluu seuraavasti: Kun loppuu runous / Loppuu elämä. Runolla on paitsi henkilökohtainen merkitys myös syvempi ja laajempi yhteys yhteiskunnallisesti, mikäli sitä pysähtyy tarkastelemaan. En tiedä, ymmärsinkö 21-vuotiaana, mitä tuli raapustettua. Runo oli jokin mystinen ja voimallinen purkaus, jonka kirjoitin, mutta jonka merkityksen analysoinnille en suonut siinä kohdin aikaa. Voin kertoa rakkaat lukijat, että myöhemmässä elämässä kyseinen runo kouraisi syvältä sisältä, kun tajusin, miten voimallisesti sanat pitävät minut Elossa ja Elämässä kiinni.

Tunnen itseni usein pieneksi siipirikoksi keijuksi, joka liitelee isojen ja pelottavien olentojen maailmassa. Joka puolella sääntötauluja, määräyksiä, kieltoja ja ohjeita, kuinka tulisi elää. Joka puolella huudellaan, mikä on riittävää, mikä liikaa, mikä liian vähän, mikä oikein ja väärin. Pökerryn, häkellyn, hämmennyn. Kaikkein vähiten ihastun kovuuteen, menestymisen jahtaamiseen, muiden hyväksikäyttämiseen, ahneuteen. En halua levittää siipiäni näiden teemojen ympärille.

Mitä minä sitten haluan?

Olla turvassa. Levätä ja maadoittua. Haluan löytää yhteyden, ymmärryksen ja rakkauden. Löytää kaiken kattavan inhimillisyyden, epätäydellisyyden, suloisen rosoisuuden. Haluan löytää ihmisyyden! Minä olen tutkimusmatkalla kohteenani ihmisyys ja sen pilkkominen osiksi sanoin. Muuten en osaa elää enkä isommaksi voi alkaa kuin siipeni yltävät.

Sanat ovat konkreettisesti helpottaneet minua monessa eri elämäntilanteessa. Se, että näen kauniita sanoja ja sanayhdistelmiä kylvää sisälleni pieniä toivon hippusia, oli tilanne kuinka toivoton ja ankea tahansa. Luen paljon kirjoja ja pysähdyn ihastelemaan lauseita. Jotkut niistä ovat ilmavia ja ohuita. Ikään kuin ne hengittäisivät. Ne todella hengittävät! Toiset taas painavia, jyrkkiä, voimallisia.

Tunnen sanojen voiman, painon, väkevyyden ja riittävyyden.

Joskus on päiviä, että tulee kirjoitettua vain muutama sana. En arvota määrää, vaan sitä, että yritän. Sitä, että uskallan puhdistaa sisimmästäni kaiken, minkä on puhdistauduttava. Sanojen kautta. Sanoin.

Kirjoittaminen niin vapaana flowna kuin runouden kautta on ollut elämässäni aktiivisesti mukana noin seitsemän vuotta. En koskaan kyllästy kirjoittamiseen enkä sen antiin. En koskaan ihmettele, että tekstiä vain syntyy. Silloin hieman huolestun, kun en saa sanoja ulos mielestä ja kehosta. En pelkää kuolemaa, vaan sanojen loppumista.

Tunnen nöyryyttä ja pienuutta saadessani olla osana Kultaisen Sulan kirjoittajakollektiivia. Koen, että on paljon muitakin Sanan Taiteilijoita, jotka ansaitsevat tämän foorumin ja tilan tulla nähdyksi ja kuulluksi. Mutta samaan aikaan koen, että juuri minulla on paikkani ja aikani tällä sivustolla. Ehkä rosoiset siipeni, jotka olen tänne tuonut, lähtevät joskus väkevämpinä, vahvempina ja vakaampina matkaamaan kohti uutta etappia niin kirjoittajana kuin ihmisenä. Tämän tyyppiset kirjoittamisen alustat, sanoisin elämän ja ihmisyyden alustat ovat minun näkökulmastani juuri sitä, mitä tämä aika kaipaa ja tarvitsee. Turvallista ja lempeää paikkaa tulla nähdyksi, kuulluksi, kannatelluksi ja ehkä joskus jopa kannetuksi omana itsenään.

Tiedän, mitä on tulla kannatelluksi. Tiedän, miltä tuntuu, kun hengitys ei liiku ja seuraavaan päivään on liian pitkä matka. Voi kultaseni, minä tiedän ja juuri siksi, juuri sen vuoksi olen täällä nyt. Kirjoittamassa elämää näkyvämmäksi, puhtaammaksi, todellisemmaksi, elävämmäksi. En tullut tänne löpisemään ja hienostelemaan. Tulin rikkomaan rajoja, horjuttamaan vanhoja pölyttyneitä ennakkoluuloja, poistamaan häpeän kuristavaa otetta ihmiskunnasta sekä myöskin tuomaan iloa, toivoa, lempeyttä ja itsemyötätuntoa. Tulin olemaan oma itseni ja näkymään omalla tavallani.

Toivon sydämestäni, että kirjoittaminen voidaan tuoda yhä laajemmassa mittakaavassa yhdeksi terapiamuodoksi niin kotona kuin vastaanotoilla ja että kirjallisuusterapeutin ammattinimikkeestä tulee lainvoimainen ja suojattu nimike, ei pelkkä lisäkoulutus. Puhutaan kuitenkin yli kymmenen tuhannen euron koulutuksesta.

Kirjallisuusterapialla tavoitellaan yleisesti hyvin samankaltaisia muutoksia ihmisen arjessa ja mielentilassa kuin yleisemmin käytettävillä menetelmillä. Kirjallisuusterapialla voidaan tavoitella itseilmaisun parantumista, itsetuntemuksen jäsentymistä, vuorovaikutustaitojen kehittymistä, tunnetaitojen kasvua sekä helpottaa vaikeista asioista puhumista (Mäki & Linnainmaa 2022, 13). Uskon, että kirjallisuusterapiaa ei tunneta vielä tarpeeksi hyvin, jotta se saisi sille kuuluvan arvostuksen ja huomion.

Suomen kirjallisuusterapiayhdistys ry on perustettu vuonna 1981. Yhdistys tuottaa kahdesti vuodessa ilmestyvää Kirjallisuusterapia-lehteä. Suosittelen tilaamaan lehden erityisesti, mikäli toimit terapiakentällä tai muussa sosiaali- ja terveysalan tehtävässä. Lehden mukana tulee usein erilaisia harjoituksia ja se voi parhaimmillaan laajentaa omaa näkemystä niin ihmisyydestä kuin parantumisen monista poluista.

Kirjallisuus voi luoda terapiakokemuksen ilman varsinaista terapiasuhdetta. Kirjat itsessään suovat ansaitun lepohetken arjen kiireisiin, sanallistavat haastavia ja kipeitä kokemuksia ja parhaassa tapauksessa laajentavat sekä älyn, intuition, mielikuvituksen että sydämen viisauden kenttää. Runous hellii, aforismit kiteyttävät elämän ydintä ja novellit upottavat kiehtoviin maailmoihin. Kirjat ja kirjallisuus, olenko ylistänyt teitä tarpeeksi!

Sanat ovat aivan omaa värähtelyluokkaansa ja sen todellisuuden kautta peilaan elämääni. Tervetuloa minun salattujen sanojen maailmaan.

Kiitos, kun olet mukana!

Parhain terveisin Anna

Lähde: Mäki, S. & Linnainmaa, T. 2022. Omia sanoja etsimässä. Johdatus vuorovaikutteiseen kirjallisuusterapiaan. Basam Books Oy.