En ole koskaan kokenut romanttista rakkautta. Minulle on paljon tärkeämpää hiljainen rakkaus. Viime aikoina elämä on pakottanut menemään sen äärelle. Olen kokenut epävakautta. Tuon tunteen minä kategorisoin pahuudeksi. Olen kokenut puutunutta energiaa. Kategorisoin tuon tunteen vapaudettomuudeksi. Epävakaus ja puutuneisuus kumpuaa rakkaudettomuudesta.

Hiljaisen rakkauden äärelle pääsee hiljaisuudessa. Aikaisemmin en pystynyt aamulla tekemään muuta kuin katsomaan jalkapalloa. Tämä tilanne muuttui, kun aloin nukahtaa illalla puolitoista tuntia aikaisemmin. Minulla alkoi olla tilaa missä olla aamuisin. Sen vuoksi pystyin menemään hiljaisen rakkauden äärelle. Tein sen meditatiivisella kirjoittamisella. Keskityin siis hengitykseen ja aistin tajunnassani olevaa rakkautta. Sen ohjaamana kirjoitin runon. Meditatiivisen yhteyden vuoksi puutuneisuutta tai epävakautta ei enää tule tajuntaani.

Kaikkia ei ole luotu kirjoittamaan rakkaudesta. Miten sitten ihminen ilman kirjoittamista pääsee kiinni meditatiivisesta yhteydestä rakkauteen? On minulla paljon aikoja, joina oloni on ollut rakkaudeton. Olen silloin kutsunut rakkauden paikalle musiikin avulla. Jukka pojan albumi Yhdestä puusta on sekä viisas että rakkaudellinen. Yleensä hyvän mielen musiikki kutsuu rakkauden paikalle, sillä hiljainen rakkaus on positiivinen pohjavire.

Yleensä hiljainen rakkaus on alitajuisesti meissä. Me voidaan tunnistaa se itsessämme. Silloin pystyy keskittymään eli meditoitumaan siihen. En tiedä vielä, että tarvitsenko kirjoittamista meditoitumisen apuna. Voi olla, että pelkkä siihen keskittyminen ja samaistuminen riittää. Voi olla, että minun tarvitsee enää kirjoittaa hiljaisuuden rakkauden inspiroimana. Minun ei siis enää tarvitse meditoitua, sillä hiljainen rakkaus on jo minussa.

On monia olemuksia, jotka estävät hiljaisen rakkauden ilmenemisen. Niitä ovat stressi, ristiriidat, riippuvuudet, negatiiviset aurat, huono ilmapiiri, kilpailu yhteiskunta, väkisin suorittaminen, ulkokultaisuus, status usko jne. Ne on käsiteltävä jollain tapaa ennen kuin voi kokea hiljaista rakkautta. Meissä kaikissa on henkisyyttä eli elämää ymmärtävä olemus. Minulla nöyryys aktivoi tuon olemuksen. Nöyränä otan asiat tosissaan. Sen vastakohta on ylimielisyys. Ylimielinen ihminen luulee tietävänsä kaiken. Ollessaan tunteiden edessä nöyrä on mahdollisuus oppia ymmärtämään niitä. Ymmärryksen jälkeen ihminen tietää mitä tehdä, jotta tunne tulee käsitellyksi.

Viime syksynä minua rupesi vaivaamaan rutiinit eli suorittaminen. Huomasin olevani niiden vankilassa. En enää elänyt elämää. Kaikki toiminta tuntui joustamattomalta. En oikeasti ajatellut. Kävelin vain eteenpäin ilman intohimoa ja myötätuntoa. Lopulta nöyryyteni auttoi tunnistamaan tilanteen. En voinut enää jatkaa samaa rataa. Tajusin suhteeni vapauteen olevan epäterve. Minun piti löytää vapauteni, jotta pääsisin hiljaisen rakkauden äärelle. Rupesin kirjoittamaan suhteestani vapauteen. Sain siitä 30 runoa aikaiseksi. Sen jälkeen pystyin vapautumaan.

Minun keinoni on ollut kirjoittaminen. Se ei tietenkään sovellu kaikille. Toinen portti hiljaisen rakkauden äärelle on viisaat kirjat. Niitä riittää maailmassa vaikka kuinka paljon. Viisaushan inspiroi hyvyyttä. Viisaus aktivoi ymmärryksen, jolloin tietoisuus käsittelee hiljaisen rakkauden estävän tunteen.

Minulla on yksi realiteetti, jonka toteutuessa elän hiljaisessa rakkaudessa. Mene yksi millimetri joka päivä henkisesti eteenpäin, jotta et juutu mihinkään paskaan kiinni. Ihmiset yleensä vuorovaikuttavat toisten ihmisten kanssa järkevästi. Se on se millimetri. Ihmiset tarttuvat tunteesta kiinni eli tunne luo narratiiveja. Se on se millimetri. Ihminen lukee kirjaa. Saa siitä jonkin näkemyksen pohdittavakseen. Se on se millimetri. Yleensäkin ollessaan tietoisesti läsnä todellisuudessa tajunta menee sen millimetrin eteenpäin.