Jakaminen on vastavuoroista yhteydessä olemista 

Jakaminen on tärkeä osa tervettä ihmissuhdetta. Se luo turvaa ja syvyyttä ihmissuhteeseen ja mahdollistaa vastavuoroisen tuen tarjoamisen. Kun ihmiset jakavat avoimesti toisilleen elämäänsä, tunteitaan ja ajatuksiaan, syntyy turvallinen yhteys, joka auttaa ymmärtää toisen näkökulmia ja tunteita.

Kuvitellaan tilanne, että olisin viettämässä aikaa ystäväni kanssa. Ystäväni alkaa kertoa, että hänellä on ollut vaikeaa töissä viime aikoina ja että hän tuntee olevansa stressaantunut tilanteesta. Hän kertoo myös tunteistaan, kuten epätoivostaan ja siitä, kuinka hän tuntee väsymystä tilanteesta. Kokemustaan jakava ystäväni kertoo kokemastaan itsestään käsin. Hän kannattelee myös itse osan tunteistaan, vaikka samalla kaipaa nähdyksi ja kuulluksi tulemista. 

Hän kertoo: ”Minusta tuntuu…Minä ajattelen… Minun tarpeena olisi ollut…”

Pyrin kuuntelemaan häntä ilman keskeyttämistä. Teen näin siksi, että en ohittaisi hänen kokemustaan omilla kokemuksillani. Osoitan empatiaa katseellani, äänensävylläni ja muilla nonverbaalisilla tavoilla. Kun ystäväni on saanut kerrottua rauhassa kokemuksistaan, sanoitan kuulleeni sen. “Ymmärrän, että on tuo vaikea tilanne. Kuulostaa kyllä tosi raskaalta.” Kysyn vielä ystävältäni tarkentavia kysymyksiä, jotta voisin ymmärtää vielä paremmin sitä, mitä ystäväni kokee. Lopuksi vastavuoroisesti peilaten kerron myös omia tunteitani ja ajatuksiani aiheesta. Tästä syntyy lopulta todella kaunista ja merkityksellistä keskustelevaa dialogia tapaamisemme ajaksi. Tämä tapaaminen voimaannuttaa meitä molempia.

Tämän esimerkin mukainen jakamista sisältävä vuorovaikutus lisää luottamusta, vastavuoroisuutta ja turvaa sekä luo syvempää yhteyttä välillemme. 

Kaataminen on yksipuolista monologia 

Kaataminen on sitä, että toinen osapuoli purkaa paljon tunteitaan, näkökulmiaan tai huoliaan yksipuolisesti ilman vastavuoroisuutta. Kaatamista harjoittavan voi olla vaikea kannatella itse tunnekokemustaan, joten hän ikään kuin kaataa ne toisen kannateltavaksi. Tämä ei ole tervettä jakamista vaan enemmänkin toisen hyväksikäyttöä. Jossain kohtaa tällainen kaataminen johtaa ihmissuhteessa epätasapainoon. Tilanne voi kuormittaa ja alkaa turhauttaa, varsinkin, jos toinen osapuoli kokee olevansa aina kuuntelijan roolissa ilman mahdollisuutta jakaa omia tunteitaan tai saada tukea omille huolilleen ja kokemuksilleen. Tälläinen voi aiheuttaa jatkuessaan tunteen myös siitä, että ei ole itse arvostettu tai kuultu. 

Kuvitellaan tilanne, jossa tapaan toisen ystäväni. Tämäkin ystäväni alkaa purkaa huoliaan ja pettymyksiään, joita hän on kokenut työpaikallaan. Hän siis kertoo minulle, kuinka hän on joutunut kohtaamaan vaikeita tilanteita töissä.

Kuuntelen ystäväni kokemusta samalla tavoin kuin toisenkin ystäväni kanssa. Huomaan kuitenkin jossain kohtaa, että ystäväni keskittyy pelkästään omiin sisäisiin tuntemuksiinsa ja kokemuksiinsa, eikä osoita kiinnostusta minua kohtaan. 

Ystäväni jatkaa monologiaan. Minusta alkaa tuntua siltä, että hän käyttää läsnäoloani purkaakseen omia kokemuksiaan, joita ei kykene itse vastaanottamaan ja kannattelemaan. Huomaan, että ystäväni ohittaa myös yritykseni välittää empatiaa. Hän ei myöskään tee tilaa välillemme, jotta voisin tehdä tarkentavia kysymyksiä, saati kertoa jotain siitä, mitä minussa herää kun kuuntelen häntä. 

Huomaan, että näin on käynyt lähes joka kerta kun tapaamme. Voimaantumisen sijaan olen usein uupunut tapaamistemme jälkeen.

Tasapainoinen ihmissuhde perustuu jakamiseen ja vastavuoroisuuteen, mutta huomaan, että ystävyytemme ei ole ollut sellainen. Kerron huomioista ystävälleni. Kerron, miltä se tuntuu minusta ja mitä toivoisin sen sijaan. Ensin hän suuttuu, mutta myöhemmin hän kuitenkin kiittää minua siitä, että asetin rajoja. Hän kertoo huomanneensa, että hän ei ole ollut kovin vastavuoroinen ystävä. Hän kertoo haluavansa tehdä tähän muutosta, koska arvostaa ystävyyttämme.

Ystävyydessä ja muissa ihmissuhteissa voi olla joskus sellaisia tilanteita, että toiselle suodaan väliaikaisesti enemmän tilaa jakaa omia tunteitaan ja kokemuksiaan. Esimerkiksi silloin, jos toisella on jokin kriisitilanne elämässä. Tästäkin tilan ottamisesta ja sen tarjoamisesta on hyvä keskustella avoimesti.

Kohtaamisen ja vuorovaikutuksen taitojen harjoittelu vaatii yleensä aikaa ja saattaa olla haastavaakin. Täydellisyyteen ei näissäkään asioissa tarvitse yltää eikä myöskään kannata vaatia sitä toiselta. Parasta on, jos voisimme yhdessä harjoitella.

Terapiasuhteessa opetellaan kannattelemaan tunteita 

On ihan tervettä, että joskus tarvitsemme ystävää kannattelemaan meitä ja tunteitamme. Joskus voi kuitenkin olla tarpeen hakea tukea siihen, että kykenisimme itse kannattelemaan paremmin omia tunteitamme. Silloin ihmissuhteetkin ovat terveempiä ja tasapainoisempia.

Tähän voi auttaa vaikkapa terapia. Terapiasuhteessa terapeutti tarjoaa turvallisen tilan, jossa asiakas voi purkaa tunteitaan ja ajatuksiaan avoimesti ja tuomitsematta. Aluksi se voi olla kaatamista, jos asiakkaalla on paljon sellaista kuormaa, joka on odottanut ulospääsyä. Terapeutti ei tällöin odota vastavuoroisuutta vaan luo vain tilaa purkaa kokemuksia.

Pelkkä passiivinen kaataminen ei pidemmän päälle terapiassakaan auta kovin paljoa. Hetken helpotusta se kyllä voi tuoda oloon. Terapiatyöskentelyn on hyvä olla itsetietoisuutta lisäävää ja sopivan tavoitteellista. Terapeutti kuuntelee asiakasta ja käyttää tätä kuulemaansa (ja aistimaansa) tietoa asiakkaan itseymmärryksen lisäämiseen ja hänen auttamiseen.

Kun alamme tunnistaa yhä enemmän tunteitamme, voimme alkaa ottaa hiljalleen niitä yhä enemmän itsellemme kannateltavaksi. Aivan kuten lapsikin tekisi, jos tämä prosessi tapahtuisi terveellä tavalla lapsen ja aikuisen välillä. Terapiasuhteessa tätäkin voi turvallisesti harjoitella.