JOS MINÄ JOSTAIN ALKAISIN – omat rajat rakkaus- ja ihmissuhteissa   


Tiedätkö mistä sinä alat ja mistä toinen alkaa? Hukutatko itsesi toiseen ja alat voimaa pahoin?
Näistä teemoista on tämä teksti koottu. Sydänääntä kuunnellen, oppiohjeita rikkoen.

Jos minä jostain alkaisin, niin uskaltaisinko siitä sinulle mainita.

Uskaltaisinko rajani sinulle näyttää. Piirtää ne meidän välillemme.

Jos minä rajani sinulle näyttäisin, voisinko samalla luottaa, ettei rajani meitä erota.
Ei sinun, eikä minun rajani.

Uskaltaisinko itseni käsivarsillesi antaa. Levätä niiden tuomassa turvassa samalla sinuun ja itseeni luottaen. Sinuun ja itseeni, meihin yhdessä luottaen.

Jos minä jostain alkaisin, niin voisinko itseeni luottaa.
Pystyisinkö rajani pitämään, uskollinen itselleni olemaan.

Vai katoaisinko taas kokonaan. Sinne jonnekin. Sinne minne kenelläkään ei ole avainta.
Ei minulla, ei sinulla. Ei kenelläkään.

Juuri näin, ei minulla läheskään aina ole avaimia kädessäni matkalla tuntemattomaan itseeni.
Tie sinne aukeaa silloin kun aukeaa, sulkeutuu silloin kun sulkeutuu.
Ei kukaan tuota prosessia hallita voi. Ei voi.

Mutta jos minä todellakin jostain alkaisin, rajani rakentaisin ja niitä itsekin kunnioittaisin,
niin enkö silloin olisi myös turvassa. Itseni ja sinun kanssa turvassa.  Vierellä toisen yleensäkin.

Vai pettäisinkö taas itseäni, omaa heikkouttani sortuisin. Tuttuun kaavaan jumittuisin.
Sieltä syvältä jostain itseni jälleen löytäisin. Rikki itse itseni repineenä.
Kaiken hukuttaneena. Kadonneen itseni perään huutaen.
Kuolemaakin lopulta kaivaten, sitä paljon kaivaten.

Entä miten käy sinun jos kohdataan. Pystyisitkö sinä rajasi pitämään. Minusta erillään ne pitämään.
Vai sotkeutuisitko niiden kanssa minuun. Kadottaisitko rajasi siten, ettet enää näkisikään missä  menet.

Entä näkisitkö tällöin enää minuakaan sellaisena kuin todellisuudessa olen. Tai minä sinua sellaisena kuin olet. Sekoittaisimmeko kumpikin toisemme toiseen saaden aikaiseksi vain tahmaista liejua. Sekoitetta, jossa rämpiminen sammuttaisi lopulta kummaltakin liekin elämään.

Kai loputtomiin voisin jatkaa tätä. Epäillä itseäni, epäillä sinua. Epäillä meitä yhdessä.

Mietin. Ja kyselen. Odotan kait turhaan vastauksia toisaalta.  

Joten, voisinko jo uskoa, vuosien työni jälkeen uskoa. Omien rajojen rakentamisen jälkeen uskoa.
Uskoa siihen että minuus ja omat rajat kantavat.

Että ne ovat kestävällä rakkauden hengellä rakennetut. Tehty minua toisiin yhdistämään, ei erottamaan. Ei rikkomaan, ei itseä kadottamaan. Vain itseen ja toisiin aidosti yhdistämään. 


0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *