Tiedätkö sellaisen ihmisen, josta huokuu jonkinlaista rauhaa ja läsnäolon tunnetta? Tällaisen ihmisen seurassa on helppo olla oma itsensä. Hän ei hätkähdä muiden tunteista tai vaikeistakaan tilanteista, vaan tuntuu olevan tasapainossa itsensä ja ympäröivän maailman kanssa. Mitä sellaista hän osaa, mikä mahdollistaa näin syvän ja aidon läsnäolon ja levollisuuden? Onko kyse synnynnäisestä taidosta vai jostakin, mitä jokainen voi kehittää itsessään?

”Jokaisen tunteen ja siihen reagoimisen välissä on hetki, jossa lepää ihmisen vapaus valita, miten tunteeseen reagoi.
Tätä hetkeä voimme kasvattaa olemalla läsnä tunteelle, yrittämättä muuttaa sitä mitenkään tai reagoimatta siihen. Vain huomaten, kannatellen ja sietäen sitä ja sen tuntumista meissä.
Tässä hetkessä lisääntyy myös elämän kannattelun ja luottamuksen kokemus. Mitä levollisemmin siedämme tunteen tuntumista meissä, sitä enemmän tunnemme myös elämän kannattelevan meitä.”

FIKTOR FRANKLIN

Kannattelukyky on yksi tunnetaitojen perusta. Kannattelemisella tarkoitetaan tunteen tuntemista sellaisenaan ja tunteen kanssa läsnäolemista, reagoimatta siihen mitenkään. Kannattelukyky luo pohjaa kaikille tunnetaitoihin liittyville taidoille, kuten tunteiden säätelylle, empatialle ja toisten tunteiden ymmärtämiselle. Kun osaamme kannatella tunteitamme, emme ajaudu heti impulsiiviseen toimintaan, torjuntaan tai projisointiin, vaan pystymme olemaan rauhassa tunteen kanssa ja havainnoimaan sitä. Tästä levollisuudesta käsin voimme tehdä tietoisia valintoja siitä, miten toimimme. 

Tunteiden kannattelu voi olla kuitenkin vielä aikuisenakin hankalaa, jos emme ole saaneet lapsuudessa riittävää turvaa, kanssasäätelyä ja tilaa tunteiden käsittelylle.  Lapsi tarvitsee luontaisesti vanhemman kannattelua omien tunteidensa käsittelyssä ja säätelyssä. Lapsella tämä tarve on aito ja luonnollinen, sillä hänen hermostonsa ja tunteiden säätelynsä ovat vielä kehitysvaiheessa. Mikäli tunteiden kannattelukyky ei ole kehittynyt lapsuudessa normaalisti, saatamme olla aikuisenakin tunnetaidoiltamme kuin pieniä lapsia.

Kannattelussa on kyse tunteen hyväksyvästä kohtaamisesta ja sen sietämisestä ilman, että reagoimme, analysoimme tai puolustaudumme sen voimasta. Tunteet ovat kuin aaltoja, jotka pyyhkäisevät yksi kerrallaan ylitsemme. Elämä tuo eteen isompia ja pienempiä aaltoja. Kannattelukyvyn avulla aallot eivät vie meitä mukanaan, vaan pysymme vakaana ja vain tunnemme kuinka aallot pauhaavat ympärillämme. Tämä vaatii rohkeutta luottaa siihen, että jalkamme kantavat ja kehomme sietää. Se vaatii sisäistä turvaa. 

Tunteiden kannattelu voi olla aikuisellekin melkein mahdotonta ellei sen taitoa ole kehittynyt. Sen opetteleminenkin voi herättää turvattomuutta ja pelkoa, etenkin jos olemme lapsuudessa jääneet yksin tunteidensa kanssa, kokeneet hylkäämistä tai saaneet negatiivista palautetta tunteiden ilmaisusta. Monille meistä on esimerkiksi jo lapsuudessa opetettu, että tunteiden ilmaiseminen on väärin, joskus jopa rangaistuksen uhalla. Näissä tilanteissa on voinut muodostua syvälle juurtunut suojamekanismi, tapa tukahduttaa tunteita.

Kehomme osallistuu myös tähän suojaamiseen erilaisilla jännitystiloilla, lyhentämällä hengitystä, vireyden nostamisella tai laskemiselle ja erilaisina kipuina tai oireina. Keho voi olla tosi kovilla, yrittäessään hoitaa tätä tunteiden tukahduttamisen tehtävää ja saatamme alkaa oireilla myös fyysillä oireilla. Kun tällainen malli on vuosien tai jopa vuosikymmenten ajan ollut osa sisäistä kokemusmaailmaamme, tunteiden kohtaaminen ja kannatteleminen saattaa tuntua uhkaavalta ja turvattomalta.

Kannattelukykyä voi kuitenkin kehittää turvallisten ihmissuhteiden ja erilaisten harjoitusten avulla. Moni meistä tarvitseekin tuekseen muita ihmisiä tunteiden kannattelun opettelemisessa. Usein tarvitsemme tueksi ihmisiä, joihin voimme luottaa ja joiden läsnäolossa tunteiden kohtaaminen on turvallista. Terapeutit, valmentajat, ohjaajat ja tunnetaitoiset ystävät, joilla on sisäisen turvan kokemus ja omien tunteiden kannattelukykyä, voivat olla apuna tässä prosessissa. Esimerkiksi terapiassa terapeutti toimii aluksi asiakkaan tunteiden kannattelijana ja peilinä, mikä auttaa asiakasta vähitellen tutustumaan omiin tunteisiinsa turvallisessa ympäristössä. Myös ryhmät, joissa vallitsee luottamuksen ja turvallisuuden ilmapiiri, voivat tarjota kannattelun harjoittelemiseen hyvän ympäristön. Ryhmän tuki ja hyväksyntä voivat luoda tilaa tunteille ja niiden kokemiselle. Toisten kannattelussa muut eivät ole pelkästään paikalla ja kuule meitä, vaan ryhmän jäsenet ovat yhdessä sellaisessa tilassa, jossa tunteiden annetaan tulla myös koettavaksi. Tämä turvallinen tila auttaa meitä kohtaamaan tunteemme ilman kiirettä. Tunteet tarvitsevat, varsinkin alussa, kun alamme palauttaa niihin yhteyttä, usein paljon turvaa ja tilaa, jotta ne voivat tulla koettaviksi suojamekanismien läpi. 

Tämä kokemuksellista ja kehollista tunnetyöskentelyä sisältävä prosessi, jossa opimme ottamaan tunteitamme itse kannateltaviksi, muistuttaa lapsen ja aikuisen välisen turvallisen suhteen kehittymistä. Kun lapsella on mahdollisuus saada aikuinen tuekseen tunteidensa kohtaamiseen ja säätelyyn, hän alkaa vähitellen omaksua näitä taitoja itse. Samalla tavalla aikuinenkin voi alkaa ottaa yhä enemmän vastuuta omista tunteistaan ja niiden säätelystä, kun hän on saanut riittävästi kokemuksia tunteiden turvallisesta kannattelusta. Tämä on tärkeä askel tunnetaitojen kehityksessä: se ei tarkoita tunteiden tukahduttamista tai niiltä pakenemista, vaan niiden hyväksyvää ja sallivaa kohtaamista. 

Kannattelun harjoitteleminen onkin taito, jota voi kehittää koko elämän ajan. Se on tapa olla läsnä itselle ja omille tunteille turvallisesti ja hyväksyvästi. Kun saamme kokemuksia siitä, että tunteet eivät ole vaarallisia, vaan osa elämää, kannattelukyky vahvistuu vähitellen.  Samalla kyky sietää toisten tunteita ja kokemuksia vahvistuu, emmekä reagoi niihin tai hätkähdä niistä. Kun tällaisen ihmisen kohtaa, hänestä huokuu kannattelukykyä ja turvaa. Hänen seurassaan voi itsekin olla levollinen ja oma itsensä. On hyvä muistaa, että tarvitsemme jokainen joskus kannattelua tunteidemme kanssa, vaikka omaisimmekin jo itse paljon kannattelukykyä. 

Kannattelukyky on tärkeä osa tunnetaitoja ja tervettä vuorovaikutusta. Se mahdollistaa sen, että voimme jakaa tunteemme ja kokemuksemme toisten kanssa vastuullisesti ilman, että kaadamme tunteitamme toisten kannettavaksi. Sitä voi kutsua myös vastuulliseksi aikuisuudeksi.