Masentuneen mielen tragedia

01.06.2024 | Runo | 2 Kommentit

En voi antaa itselleni anteeksi
Elämätöntä elämääni
Tuhoutuneita unelmiani
Epäonnistumista kaikessa
Itselleni tärkeässä
Todella merkityksellisessä

Olen ihmisen irvikuva
Hukkunut katkeruuteen 
Ja vääriin valintoihin
Ihmisyyteni edessä
Ihminen voi todella kuolla
Ennen kuin on edes elänyt
Siihen ei tarvita välttämättä 
Fyysistä elottomuutta
Psyykkinen elottomuus on tarpeeksi
Erottamaan ihmisen
Omasta tarkoituksestaan

Masennus on mielen syöpä
Se erottaa ihmisen sielustaan
Hengestään 
Ja joskus myös ruumiistaan
Sillä masennus tuhoaa sen
Mikä on ihmiselle kaikista tärkeintä
Selviytymisen kannalta:
Toivon paremmasta huomisesta
Lohdullisen ajatuksen siitä
Että kaikki voisi joskus olla toisin
Että asiat voisivat jotenkin järjestyä
Korjaantua eivätkä vain tuhoutua

Masentuneessa mielessä kun on
Käynnissä usein jatkuvasti
Armoton sisäinen kamppailu
Masennus onkin kuin 
Mielen oma voima 
Käänettynä itseään vastaan:
Olen itse itseni pahin vihollinen
Eikä oma mieleni tunne lainkaan
Lieventäviä asianhaaroja

Niinpä tuska sisälläni vain kasvaa
Päivä päivältä ja hetki hetkeltä
En pysty pitämään sitä sisälläni
Enää pitkään
Ja lopulta minä purkaudun
Kuin tuhoisin tulivuori
Tuhoten kaiken hyvän
Myös itseni ulkopuolelta
Olen aikapommi 
Jonka aika on loppumassa
Ja voin enää ainoastaan miettiä 
Missä räjähdykseni aiheuttaisi 
Vähiten tuhoa
Vähiten ihmisuhreja
Ja muita sivullisia vahinkoja

Enkä tunne itseäni arvokkaaksi
Elämisen arvoiseksi
Sillä sisälläni on tämä pimeä voima
Jolla on valta tuhota kaikki tärkeä
Kaikki jolla on jotain merkitystä
Masennus on siis todella mielen
Ja minuudenkin syöpä
Se jättää jälkeensä ihmiseen
Vain radioaktiivisen kuoren
Joka myrkyttää ympäriltään
Kaiken elollisen

Siispä minun täytyy eristäytyä
Minimoida vahingot
Pyyhkiä pois olemassaoloni
Ettei synkkämielisyyteni myrkky
Leviäisi myös ympäristööni
Maailma kun on aivan liian synkkä
Ja toivoton paikka jotta se kestäisi 
Minunkin raskasmielisyyteni
Hyvää ja toivoa pitää varjella
Sillä se on kaikkialla maailmassa
Niin kovin haurasta
Minun pitäisi siis jotenkin 
Pystyä poistamaan itseni 
Tästä yhtälöstä nimeltä elämä

Minulla kun ei ole sille 
Mitään hyvää tarjottavaa
Vain vietävää ja tuhottavaa  
Osaan vain raskauttaa 
Ilmapiiriä ympärilläni
Viedä siltä keveyden ja hapen
Tukehduttaa ilmassa väreilevän toivon 
Nopeasti henkihieveriin

Enkä minä halua tuhota ketään
Ainoastaan pelastaa
Haluan olla se lieventävä asianhaara
Tässä julmassa ja pahassa maailmassa
Mutta minun henkeni ja sieluni 
On musta ja vailla kaikkia värejä
En voi pelastaa edes itseäni sen armoilta
Saati sitten ketään toista
Halu ja pyrkimys hyvään 
Kun eivät vain ole tarpeeksi
Silloin kun tulee elävältä haudatuksi 
Masennuksen syövereihin
Ne ovat enemmänkin vain 
Polttoainetta katkeruudelle
Tukahdutetulle vihalle
Ja suremattomalle surulle
Jolle ei löydy mistään asuinsijaa

Ja niin minä katoan 
Turtaan tyhjyyteen
Merkityksettömyyden ulapalle
Eikä horisontissani näy muuta
Kuin tyhjäksi jäänyt kaipaukseni
Elämättömän elämäni rauniot
Joista kasvaa ainoastaan
Katkeruuden ohdakkeita
Ja muita rikkaruohoja
Minä olen tuhonnut kaiken
Ja saan syyttää siitä vain itseäni
Minä olen syyllinen
Ei kukaan muu

Ja niin masennukseni kukkii ja kasvaa
Vallaten asuintilan elämästäni
Sielustani ja hengestäni
Mieleni tuntuukin nykyään olevan 
Pelkkää kärsimyksen orjantappuraa
Joka jokaisen uuden aistimuksen myötä
Haavoittaa minua vain lisää 
Saa mieleni vuotamaan verta
Ja kouristelemaan tuskasta

Masennus tappaa kirjaimellisestikin
Mutta aina se on mielen murhaa
Tuhoutumista sisältäpäin
Sitä ei ehkä näe ulkopuolelta
Mutta masentuneen mielen sisällä
Jatkuu joka ikinen hetki 
Armoton eloonjäämiskamppailu
Oikeudesta olla olemassa
Oikeudesta hengittää samaa ilmaa
Kuin muutkin ihmiset

Masentunut mieli kun tuomitsee
Itse itsensä alimpaan helvettiin
Eikä odota sinne seuraa 
Muista ihmisistä
Sillä vain masentunut itse 
On omasta mielestään
Niin viallinen ja paha
Että ansaitsee kaiken kokemansa: 
Kärsimyksen ja tuskan
Hylkäämisen ja yksinjäämisen
Rangaistuksen ja kadotuksen

Kroonistuneen masennuksen edessä
Oma minäni on siis 
Voimaton ja lamaantunut 
Sellaisen olemassaolon edessä
Joka tuntuu aivan liian 
Kuormittavalta ja raskaalta
Se on täynnä olemisen kauhua
Sisäistä hävitystä 
Jonka seurauksena tunnen menettäneeni
Ihmisyyteni viimeisetkin rippeet

On vain minä ja sisäinen kiusaajani
Ääni joka vaatii ja soimaa
Lyö lyötyä ja pahoinpitelee henkeä
Saa minut vakuuttuneeksi siitä 
Etten ansaitse osakseni mitään muuta
Kuin pimeyttä ja kurjuutta
Olenhan niin viallinen ja vaillinainen
Kykenemätön pitämään huolta itsestäni
Tai muista

Tämän jatkuvan sisäisen kidutuksen myötä
Masentunut mieli lopulta 
Murtuu ja katkeaa
Jokaisella meillä on se piste
Jossa oma sietokykymme 
Yksinkertaisesti vain ylittyy
Tämän pisteen saavutettuaan 
Mieli alkaa kääntyä automaattisesti 
Omaa itseään vastaan 
Se alkaa uskoa ettei edes ansaitse
Toivoa ja tulevaisuutta
Tai mitään muutakaan hyvää 

Ja niin jään oman mieleni vangiksi
Jonka ainoana tehtävänä 
Tuntuu olevan itsensä rankaiseminen 
Nyt ja ikuisesti
Mikä on siis masennuksen mieli
Ja sisäinen logiikka?
Mitä ja ketä se lopulta palvelee?
Onko masennuksen tehtävä
Suojata mieltäni joltain 
Vieläkin pahemmalta?
Onhan kaiken mielen toiminnan takana
Aina oltava jokin funktio ja syy?

Ehkä masennus on se hinta
Jonka maksamme ihmisinä siitä 
Että meidän on mahdollista
Ylipäätään tuntea jotain aitoa
Täytyyhän onnen tunteella 
Olla vastaparinsa
Niin kuin ilolla 
Ja sisäisellä täyttymykselläkin
Ehkä joidenkin meistä 
On hyljittävä elämää
Jotta toiset voisivat elää 
Vailla huolia maailmassa
Jossa kärsimys ei todellakaan
Jakaudu tasan ihmisten kesken

On olemassa ihmisiä
Jotka joutuvat kantamaan 
Toistenkin ihmisten sisäisiä taakkoja
Ihmisiä, jotka lopulta lyyhistyvät 
Ja murskautuvat niiden painon alle
Toisten eläessä vailla huolen häivää
Kärsimys itsessään kun
Ei todellakaan jalosta
Kasvata sisäisesti tai tuo esiin 
Ihmisen parhaita puolia
Joskus kärsimys ainoastaan 
Satuttaa ja katkeroittaa
Vie loputkin tuhkat pesästä

Kärsimyksessä ei siis itsessään ole
Mitään kaunista tai ihailtavaa
Se mikä ei tapa kun usein haavoittaa
Jostain hyvin syvältä
Saa mielen anelemaan armoa
Joka tuntuu masentuneessa mielessä 
Olevan mahdollista saavuttaa vain
Tuhoutumalla sisäisesti
Ja joskus myös ulkoisesti
Monet ihmiset kun eivät vain kestä
Hahmotonta mutta niin todellista
Sisäisen kuoleman kokemusta
Joten he valitsevat mieluummin
Fyysisen tuhoutumisen ja kuoleman
Sen epätoivoisen valinnan edessä
Jossa ei enää ole lainkaan voittajia
Ainoastaan häviäjiä

Masennus ei siis jalosta ihmistä
Niin kuin ei muukaan kohtuuton kärsimys
Usein se ainoastaan tuhoaa ja tappaa
Niinkuin pahanlaatuinen syöpä
Joka on jo ehtinyt levitä joka puolelle
Masennus kun pahimmillaan
Ahmii sisuksiinsa kaiken toivon
Ja lopulta myös koko minuuden

Kun siis tapaat masentuneen ihmisen
Ethän pyydä häntä ryhdistäytymään
Tai ottamaan itseään niskasta kiinni!
Hän on varmasti yrittänyt kaikkensa
Ja taistellut nääntymiseen asti
Oman taakoitetun mielensä kanssa
Masentuneen mielen sisäinen taistelu
Kun on usein niin julma ja brutaali
Ettei ulkopuolinen voi sitä oikein 
Edes kunnolla käsittää
Masennus kun on aina 
Liian kovia kokeneen mielen
Viimeinen turvapaikka 
Jonka turruttavaa suojaa
Masentunut juuri nyt tarvitsee
Jaksaakseen elää itsensä
Ja mielensä sisäisten demonien kanssa

Ole siis masentuneelle ihmiselle 
Lempeä ja inhimillinen
Kaikesta voimastasi ja ihmisyydestäsi
Älä pakota tai painosta
Älä maalaa uusia uhkakuvia
Älä tarjoa edes 
Hyvää tarkoittavia neuvoja
Yritä vain olla läsnä siinä hetkessä
Kohtaa kärsivä hänen omilla ehdoillaan
Pyri kuuntelemaan ja ymmärtämään
Masentuneen omaa ainutkertaista kokemusta
Omasta itsestään ja elämästään

Masennukseen kun ei ole olemassa
Mitään valmiita vastauksia
Niin kuin ei ole olemassa 
Kärsimyksen iänikuiseen ongelmaankaan
Voimme lopulta ainoastaan 
Pyrkiä olemaan aidosti läsnä 
Välittää toisistamme 
Kannatella toinen toisiamme
Ja toivoa että se riittää 
Niissä hetkissä
Jolloin on kaikista pimeintä


Lue myös kirjoitukseni:
Minun masennukseni ja sen hoito – Hätähuuto inhimillisemmän hoitokulttuurin puolesta

2 Kommentit

  1. Nina

    Kivat masennusta todella hyvin.
    Voimia, rukous ja virtuaalihalaus sinne. 🙏

    Vastaa
    • Katja Kosonen

      Kiitos!💜

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *