Nykyaikana arvostetaan menestymistä yli kaiken. Mitä enemmän tienaa ja omistaa, sitä onnellisempana ihmistä pidetään. Raha ei tuo onnea, mutta luo turvaa, sanotaan. Mutta luoko raha edes näennäisesti aitoa turvallisuutta. 

Kun ihminen onnistuu elämässään luomaan jotakin sellaista, mikä tuottaa hänelle taloudellista hyötyä, tuo hyöty näyttäytyy ulospäin hyvinvoinnilta. Asutaan ja eletään kaikin puolin hyvissä olosuhteissa. Liikutaan, matkustellaan ja nähdään maailmaa. Koetaan toinen toistaan upeampia elämyksiä. Elämästä rakentuu kuin huomaamatta kulissi, jota esitellään leveästi hymyillen muille. Voittajan on helppo hymyillä, luullaan.

Miksi sitten yksi yleisin ongelma menestymeillä ihmisillä elämässään on esimerkiksi päihteet. Kun koetaan riittävästi, ei itse kokemuksista enää riitäkään tarpeeksi saavutettavaa. Kun saavutetaan paljon, ei itse saavutus tarjoakaan enää euforiaa. Samalla kun tuo kaikki edellä oleva ruokkii tarvetta saavuttaa ja kokea jotakin enemmän. 

Ihminen, taustastaan ja olosuhteista huolimatta on tunteva eläin. Tunteet hyvin pitkälti määrittelevät sen, mitä ihminen juurikin taustastaan ja olosuhteista käsin kokee. Kaikki voi siis ulkoisesti olla hyvin ja ihmisen sisäinen kokemus on se että kaikki on päin persettä. Samoin, kuin se että ihmisellä voi näennäisesti vaikuttaa siltä että kaikki on päin persettä ja samaisen ihmisen sisäinen kokemus voi olla se, että kaikki on hyvin.

Omalla kohdallani olen elänyt elämän, missä on saavutettu kaikki mahdollinen. Menetetty kaikki ja alettu rakentaa kaikki alusta uudestaan. Vieläpä niin, että tuo on toteutettu useamman kerran, kuin toisintona. Kertaus kun on opintojen äiti.

Mikä on sitten se oppi, minkä kertaus on tarjonnut?

Ehkäpä eniten se, että tavoitellessani jotakin, minun on oltava valmis luopumaan jostakin muusta. Aivan samoin kuin lopulta se, että ihan sama mitä saavuttaa, todellisuus on karua siinä, ettei lopulta omista mitään. Kaikki nimittäin voidaan ottaa pois. 

Silti, yksi äärettömän tärkeä oppi on matkalta mukaan tarttunut. Nimittäin se että mitä enemmän olet kartalla itsesi ja oman tunnepuolesi suhteen, sitä suurempia ravisteluita elämässä kestät ja silti voit tukevasti seisoa paikoillasi ajatellen että vaikka kaikki on päin persettä, kaikki on hyvin.

Lisäksi minulla on tänäänkin yksi kiitollisuuden aihe, joka kantaa yli vaikeimmankin koettelemuksen. Aihe, joka sai alkunsa 18 vuotta sitten, kun jätin päihteet ja itseni pakenemisen. Päihteenkäytön loppuvaiheessa pelkotilani olivat jatkuvasti lamaannuttavan läsnä. Kun opettelin kohtaamaan itseä, nuo pelkotilat hellitti lopulta. Siksi, niin kauan kuin elän elämää vapaana noista, on minulla paljon mistä olla kiitollinen. Ehkäpä niin, että kaikki tuon lisäksi on lopulta vain ekstraa.