Milloin on oikea aika aloittaa? Mlloin olet valmis aloittamaan ja ottamaan ensimmäisen askeleen kohti unelmaasi? Minulla oli vuosia ajatus, että kun olen parantanut traumani olen valmis toteuttamaan unelmaani. Sitten eheänä ihmisenä olen juuri siellä mikä pelottaa minua eniten eli elämässä tarkoitustani. Silloin minussa olisi enemmän rohkeutta kohdata nuo pelkoni. Mutta mitä enemmän olen sallinut matkallani trauman ja menneisyyden näkyä olenkin huomannut että juuri se ON MINUN TARKOITUKSENI. Olla, elää minuna. Kohdata pelkoni keskeneräisenä ja pikkuhiljaa sitä kautta eheytyä. Valmiiksi tuleminen onkin ehkä sitä, että hyväksyy itsensä juuri sellaisena kuin on nyt. 
En ole matkalla pisteestä A pisteeseen B jotta voisin antaa jotain muille ja olla valmis vaan keskeneräisenä annan eniten! Minua on hävettänyt tulla esiin traumoineni kaikkineni siksi, että en ole halunnut sääliä tai voivottelua. Olen kokenut vaivaannuttavana, että minua pidettäisiin jotenkin enemmän kärsineenä kokemuksieni suhteen.

Totuin pitämään itseni silloin kokonaan piilossa.  Totuin ja sopeuduin elämään pienesti, varjelemaan itseäni ja heikkouksiani näkymästä. Olen kuitenkin huomannut, että mitä enemmän puhumme vaikeista asioista sen enemmän ne meitä yhdistää. Vaikeat tunteet yhdistävät meitä, eivät erota. Ne ovat se juttu, joka tekee meistä samanlaisia, inhimillisiä ihmisiä.

Häpeä saa voimansa salailusta. Siksi kaikki traumat ja vaikeudet tulisi tuoda päivänvaloon. Välttelemme ydintuskaamme tekemällä monenlaista oheistoimintaa, teen sitä itsekin, mutta kohtaamalla tuskamme suoraan vapautamme itsemme elämään. Olemme silloin vapaina inhimillisessä ihmisyydessä. Se juuri yhdistää meitä toisiimme eniten.

Eihän kaikki sitä ymmärrä ja tottakai moni on valmiina kääntämään heikkoudet itseä vastaan. Se kuka näin tekee se kertoo hänestä vain sen ettei vielä ole valmis rakastamaan omia keskeneräisyyksiään. Kuitenkin suurinta osaa se voimauttaa, kun saa tuntea ja kokea ettei ole yksin. Mikä on sinun traumasi, mikä on sinun suurin pelkosi? Ehkä se onkin sinun lahjasi?

Ehkä sinusta ei ole koskaan tarkoitus tulla valmista. Ehkä ei ole koskaan oikea aika aloittaa. Oikea aika on nyt tai sitten sitä ei ole. Oikeaa aikaa ei ole erikseen. On vain se hetki kun kyllästyy pienentämään itseään. Kun saa eräänlaisen valaistumisen kokemuksen siitä, että asiat eivät muutu koskaan helpommaksi, eikä kukaan tule pelastamaan meitä itseltämme.

Kun aloitat tänään
vuoden päästä huomaat,
että se kannatti.

Aloita sillä mitä sinulla on nyt ja siitä pääset koko ajan eteenpäin. Jos et uskalla tuoda valoon sitä joka olet nyt, joskus rohkeus on kuitenkin kerättävä. Et ole liian vähän tai sitä tätä tuota, ne ovat vain ajatuksiasi. Olet ihminen. Olen ihminen. Ihmisyydessä ei tule koskaan valmiiksi. Kauneus on keskneräisyydessämme. Rakkaus murtautuu meihin heikkouksiemme läpi. Voima on herkkyydessämme ja tunteiden rikkaudessa.

Jotkut asiat on ilmiselviä. Mutta että ne saa iskostumaan oivalluksiksi ja menemään ihon alle ja toimimaan omassa elämässä se vaatii joskus toistoa ja totuttelua. Se vaatii myös oman keskeneräisyyden sietämistä, epäonnistumista ja uudelleen nousemista. Minulla on ollut valtavasti pelkoja ja koko sen pelkojeni täyttämän kivireen kanssa olen mennyt aika pitkiä matkoja sitä perässäni raahaten. Olen vetänyt sitä omituisiin paikkoihin vaikeissa maastoissa. Mutta lopultakin miksi? En osannut laskea pelkojani kyydistä, en osannut kertoa niistä ja luopua niistä puhumalla.

Mikä on autenttista sinua? Se on se osa jonka olet haudannut suunnitelmiesi alle. Suunnitelmamme ovat mielen luomia strategioita. Niiden avulla yleensä yritämme välttyä näkemästä heikkouksiamme ja oikaista pelkojemme ohi. Suunnitelmat ehkä ovat myös sellaisia jotka perustuvat paljon muiden odotuksiin. Intuitio on sydämen äänen ohjauksessa paras kompassi ja sen seuraaminen vaatii usein epävarmuuden sietämistä.

Kuka sinä olet hiljaa yksin rauhassa, millaisia ajatuksia ajattelet, millaisia tunteita koet? Kuinka moni tietää tästä todellisesta sinusta? Mikä osa sinussa huutaa näkyväksi tulemista?

Liian usein väheksymme itseämme koska olemme aina olleet liian lähellä itseämme. Olemme tottuneet ajatuksiimme, pohdintoihimme, tekemisiimme, tyyliimme… Olemme aina nähneet itsemme sisältäkäsin, siksi emme arvosta enää taitojamme. Ne ovat meille itsestäänselvyyksiä mutta eivät ne ole sitä muille. Saatamme kertoa jonkin häpeämämme asian muillle ja he ihailevat meitä siksi. Näkökulmaa voi olla vaikea kääntää realistiseksi. Se miten itse koemme itsemme harvemmin on puoletkaan totuudesta.

Minä sain peilauksen kirjottamiseen ennen kuin olin lähes kolmekymmentä vain ylä-asteen äidinkeilen opettajaltani joka sanoi minulle ainekirjoituksestani että se on niin hyvä että lukee sen ääneen. Toisen kerran sain peilauksen kirjoitustaidoistani kun olin lasten ja nuorten psykiatrisen osaston sairaanhoitajan juttusilla parikymppisenä. Hän pyysi, että kirjoittaisin  kuvauksen ahdistuksen ja masennuksen tunteista joita koen. Hän pyysi minua tuomaan kirjoitukseni seuraavalla kerralla.  Toin seuraavalle kerralle paperin jossa olin kuvannut olotilojani. Muistan sairaanhoitajan hämmästyneen ilmeen ja ihailevan äänenpainon.  Hän ihasteli ääneen kirjoitusteni tarkkanäköisyyttä ja selkeyttä.  Hän piti kuvauksia niin taidokkaina, että halusi laittaa ne eteenpäin ja pyysi voisiko ne liittää osaksi jotakin masennuksesta ja ahdistuksesta kertovaa esitettä. Naurahdin vaivaantuneesti ja annoin luvan. Kärsin vielä tuonkin jälkeen pitkään huijarisyndroomasta. En tunnistanut itsessäni mitään kykyjä.

Kolmekymppisenä kävin avoimessa yliopistossa suorittamassa kirjoittamisen perusopinnot. Siellä opettajilta ja muilta oppilailta saamani palaute oli todella sydäntä lämmittävää ja nostattavaa. Tosin minulla meni pari vuotta sen jälkeen etten kirjoittanut juuri mitään, koska kriittisyys sai yliotteen.  Blogin kirjoittamisen myötä olen saanut uuden perspektiivin kirjoittamiseen. En kirjoita tullakseni arvioiduksi vaan rakentaakseni yhteyttä itseen ja luodakseni merkitystä. Tekstien julkaiseminen ei kuitenkaan ole ollut mikään itsestäänselvä asia. Varmasti jokainen joka aloittaa näkyväksi tulemisen matkan käy samankaltaisia tunteita  läpi riittämättömyyden, epäilyksen,  häpeän ja mitättömyyden tunteiden kanssa. Ne kuuluvat luonnollisena osana matkaa. Ne kuuluvat ihmisyyteen ja kehitykseen. Olipa kyse mistä tahansa itsensä toteuttamisesta.

Tarvitsemme toistemme peilausta uskoaksemme omiin kykyihimme mutta ennenkaikkea tarvitsemme rohkeuden aloittaa ja laittaa itsemme näkyviin. Ennen sitä emme peilausta ja vuorovaikutusta voi muilta saada. Itsensä toteuttamisen tarkoitus ei ole olla paras ja saada tunnustusta, tarkoitus on tehdä asioita joista itse saa merkityksen tunnetta elämään. Omana itsenä oleminen ei ole kilpailu, mutta liian usein vertaamme itseämme muihin ja annamme sen estää aoittamista. Anna maailman päättää minkälainen arvo sinun lahjallasi on äläkä sinä arvota sitä omien pelkojesi mukaan. Jätä muiden mielipiteet muiden asiaksi ja aloita toteuttamaan sinun polkua. Juuri siihen suuntaan joka saa sinun sydmesi sykkimään kiivaammin elämänrytmin tahtiin.  Ota asiaksesi seurata sydämesi kutsumusta tekemisen suhteen ja aloita heti, juuri niillä taidoilla mitä sinulla on nyt. Taitosi kehittyvät aloittamisen myötä. Aloita nyt. Huomenna aloittaminen ei ole yhtään helpompaa.

Lue myös artikkelini:
Hukkasitko oman ytimesi arkeen?
Herkkä kaipaa kaltaisiaan
Intuitiivisen taiteen tekeminen vie kohti eheämpää ja rehellisempää minuutta
Kun sielu löytää kotiin
Onni ei tule uhrautumalla
Lapsuuden koskemattomuus luo pohjan itsekunnioitukselle ja terveille rajoille myös aikuisena