Pohtiessani kärsivällisyyttä muisto palautuu lapsuudesta. Pelasin jalkapalloa rakko jalassa. Suihkussa joukkueen maalivahti sanoi, että Seppo ei valita mistään. Se oli aika kivulias. Siitä huolimatta pelasin innostuneena. Koulunkin suhteen osasin nuorena olla kärsivällinen. Valitettavasti tunteiden suhteen kyseinen olemus ei ilmentynyt minussa. Lukiossa se kostautui. Siellä nuorelta vaaditaan jo kokonaisvaltaisuutta. Perinteiselle melankolikolle tunteet voivat olla mysteeri. Sitä minä olin. Eräs työntekijä valiolla sanoi minua raskaaksi.

Tunteiden kultivoituminen vaatii kärsivällisyyden kohdistamista niihin. Näen heikon itsetunnon ambivalenttina olemuksena. Kaksijakoisiin tunteisiin keskittyminen voi olla vaikeaa. Varsinkin niiden ollessa ristiriidassa toistensa kanssa. Muistaakseni Samuli Putro lauloi eräässä kappaleessaan, että ristiriita on raskasta juomaa.

Ambivalentteja tunteita kohtaan pitäisi pystyä olemaan analyyttinen. Molempien tunteiden olisi annettava kertoa tarinansa. Heikosta itsetunnosta puhuttaessa ne kertovat miksi olen heikko ja miksi minä olen itsevarma. Muutettuani pois kotoani sain ottaa vastuun kaikesta. Vastuu triggeröi heikon puolen puhumaan kovemmin kuin varmemman. Tajusin keskeneräisyyden kokonaisvaltaisuuden, enkä osannut kannatella tunteita. Aivan kuin varma puoli olisi kadonnut kokonaan minusta. Sain siis paljon ahdistus kohtauksia. Kävelin nopeasti läppärini viereen ja oksensin tunteet paperille. Minussa ei ollut ollenkaan hallinnan tunnetta. Heikko puoleni oli saanut vallan. Olin siis negatiivisuuden vallassa. Sairastuin paranoidiseen skitsofreniaan.

Kannattaa keskittyä vahvuuteensa ensin. Sitten se heikkous ei vie mennessään. Olisi siis oltava vahvuutensa edessä kärsivällinen. Minulla oli liikaa stressaavia tekijöitä. Niiden vuoksi en kyennyt siihen.

Pragmaattinen moodi mahdollistaa kärsivällisyyden. On siis tutkittava tunteitaan, jotta voisi olla niiden kanssa kärsivällinen. Yleensä ihmisillä tunteet ilmenevät luonnollisesti. Heidän ei tarvitse ponnistella paljon ymmärtääkseen niitä. Kaikki ei tietenkään aina ole selvää. Se tekee elämästä mielekästä. Meillä on yleensä turvallisuuden tunne. Sen vuoksi kaiken ei tarvitsekkaan olla selvää. Elämä on seikkailu.

Esa Saarisen mukaan suomalaiset eivät aina osaa sanoa miksi ne ajattelevat miten ne ajattelevat. Pragmaattisessa moodissa olevat osaavat sanoa. Tietäessään mistä kaikki kumpuaa ihminen voi kokea turvaa. Toki turva voi muodostua monista muistakin tekijöistä.

Minä olen päässyt pragmaattisen moodin äärelle oppimalla rakastamaan hiljaisuutta. Terveestä hiljaisuudesta kumpuaa tietoisuus. Tietoisuus haluaa ymmärtää. Se haluaa tutkia elämää. Moni asia voi sotia hiljaisuutta vastaan. Ensimmäisenä tulee mieleen älypuhelin riippuvuus. Yleensäkin kaikenlaiset riippuvuudet voivat olla ristiriidassa sen kanssa.

Hiljaisuudessa pystyn pysähtymään olennaisuuksien äärelle. Sen äärelle mikä on tärkeää elämässä. Koen siis hiljaisuuden äärimmäisen hyödylliseksi. Minun hiljaisuudesta kumpuaa kärsivällisyys. Kärsivällisyys auttaa olemaan läsnä tunteiden kanssa. Häpeä ei tunnu sen kautta niin pahalle. Voi oppia jopa ymmärtämään tunnetta. Ehkä objektiivisesti ajatellessaan ei ole mitään syytä häpeään.

On monia asioita, jotka tukevat kärsivällisyyden syntymistä. Nauttiessaan raskaasta työstä esimerkiksi urheilusta sitä muodostuu. Lukiessaan olennaisuuksissa kiinni olevaa kirjaa sitä muodostuu. Näkemyksellinen tietoisuus siis synnyttää kärsivällisyyttä. Kasvamalla omaksi itseksemme saamme yhteyden siihen. Hyvä itsetunto tukee sen muodostumista. Vastuun kohtaaminen järkevästi kasvattaa sitä. Mitä vaikeamman tunteen pystyy kohtaamaan järkevästi sitä enemmän sitä syntyy. Tässä olivat ne asiat mitkä minulle tuli ensimmäisenä mieleen. Kärsivällisyyttä tukevia seikkoja on varmasti enemmänkin.