Muutun joka hetki. En ole täysin sama ihminen tänään kuin olin eilen. En ole koskaan enää yhtä nuori kuin olen nyt. Pelkään, ettei mikään muutu, vaikka samalla pelkään muutosta. Muutos herättää minussa vastustusta, sillä tuntematon pelottaa. Muutos vaatii sisäistä turvaa ja rohkeutta. Vaikka tiedostan tarvitsevani muutosta, en välttämättä usko muutoksen olevan mahdollinen.

Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni kun pohdin, mitä muutos minulle juuri nyt tarkoittaa. Olen pohdiskellut muutoksen käsitettä, koska koen olevani muutosprosessissa tai jonkinlaisessa siirtymävaiheessa elämässäni. Muutoksen tiellä. Aiemmin olen tuntenut olevani jumissa ja merkityksellisyyden tunne on ollut kadoksissa. On tuntunut, etten löydä omaa paikkaani tai oikeaa suuntaa varsinkaan työelämässä. On ollut kuormittavaa tuntea olevansa hukassa itseltään. Itsetuntemuksen lisääntyessä onkin tuntunut kuin paradoksaalisesti muuttuisin ihmiseksi, joka jo olen.

Muutos on mahdollinen silloin, kun saa tulla siksi ihmiseksi, joka jo on – ei silloin kun yrittää muuttua joksikin, mitä ei ole.

Arnold Beisser

Tarkoitan tässä muutoksella nimenomaan prosessia, jolle on sisäinen tarve, enkä ulkoisista tapahtumista johtuvaa, pakottavaa, ennalta-arvaamatonta elämänmuutosta. Toki nämä eivät poissulje toisiaan. Sisäinen tarve muutokselle voi olla pakottava ja ulkoinen muutos voi käynnistää sisäisen prosessin.

Koskaan ei ole liian myöhäistä muutokselle

Vaikka olen tiedostanut muutoksen tarpeen, mieleni on vastustellut ja estellyt tekemästä mitään konkreettisia tekoja sen eteen. Siksi koin tässä kohtaa tarvitsevani tukea prosessissani. Lähdin alkukeväästä mukaan ryhmävalmennukseen, jossa syvennetään itsetuntemusta monipuolisin menetelmin ja selkeytetään omia arvoja, vahvuuksia ja uratavoitteita valmentajan ja toisten ryhmäläisten avulla.

Koin, että itsetuntemukseni oli melko hyvä ennen valmennustakin. Kaipasin kuitenkin selkeyttä löytääkseni suunnan ja vahvistusta sille, ettei ole liian myöhäistä muutokselle. Tarvitsin myös vaihtoehtojeni puntarointia ja kannustusta ihmiseltä, joka on ollut samassa elämäntilanteessa. Kaipasin lisäksi vertaistukea muilta samassa elämäntilanteessa olevilta ihmisiltä. Minulle oli myös tärkeää, että muutosvalmennuksessa korostui turvan luominen kehon ja mielen yhteyttä vahvistamalla.

Lähdin valmennuksen avulla selvittämään, mitkä asiat ovat muutoksen esteenä. Miksen ole toiminut tai edennyt haluamaani suuntaan? Mikä edes on haluamani suunta? Miksi olen itse ollut muutosprosessin suurin jarruttelija?

Jotta jokin voisi muuttua, jotakin on tehtävä toisin

Havaitsin, että muutoksen esteenä on ollut erityisesti omien tunteiden pelkoa, mutta myös toisten ihmisten tunteiden ja konfliktien pelkoa. Olen kantanut vääristynyttä vastuuta toisten ihmisten tunteista ja reaktioista.

Vaikeimmat tunteet muutoksen tiellä ovat olleet pelko ja häpeä. Tai ne yhdistyneenä. Olen pelännyt häpeän tunnetta. Mitä jos epäonnistun, teen virheen tai kadun päätöksiäni myöhemmin? Tämä pelko on estänyt minua tekemästä täysin oman näköisiä ratkaisuja työelämässä. Nyt ymmärrän, että tarvitsemani muutos edellyttää epämukavuusalueelle astumista eli omien vaikeidenkin tunteiden sietämistä. Ja miksei saisi epäonnistua?

Muutoksen tiellä on ollut jumittamassa myös uskomuksia kuten: ”Olen jo liian vanha. En kuitenkaan onnistu. Minun on selviydyttävä yksin. En saa kuormittaa muita. Kaikki aikaisemmin opiskelemani koulutus tai hankkimani työkokemus menee hukkaan, jos vaihdan alaa yms”. Näitä on ollut hyvä alkaa kyseenalaistaa. Alettuani tiedostaa uskomuksiani, tunnistaa tunteitani ja havaita automatisoituneita käyttäytymismallejani olen tietoisesti pyrkinyt toimimaan toisin. Toteamus ”mikään ei muutu, jos mitään ei muuta” kolahti minuun sen nähdessäni.

Törmäsin jossakin myös sanontaan ”valitsemme mieluummin tutun helvetin kuin tuntemattoman taivaan”. Ymmärrän sen niin, että toistamme helposti samoja kaavoja elämässämme, esimerkiksi ihmissuhteissa tai työelämässä. Irti päästäminen tutusta, vaikkei se olisikaan meille (enää) hyväksi, tuntuu pelottavalta ja tekee kipeää. Muutos voi kuitenkin alkaa ihan pienestä. Voi tehdä pieniä, suunniteltuja tekoja kohti muutosta, kohti unelmiaan. Voisiko jopa alkaa uskoa, että ansaitsee hyvää?

Muuttuessasi sisäisesti, myös ulkoinen maailmasi muuttuu

Eräs merkittävä oivallus on ollut se, että riippumatta ajatuksista ja tunteista voin valita toimia toisin. Voin valita olla aktiivinen toimija elämässäni sisäisestä vastustuksesta huolimatta. Saattaa kuulostaa helpolta ja yksinkertaiselta, ja jollekin ehkä onkin. Minulle on vaatinut pitkäaikaista työskentelyä itseni kanssa ja tukea muilta, jotta voin tietoisesti toimia arvojeni tai tavoitteeni mukaisesti, vaikka siihen liittyisi epämukavia ajatuksia tai tunteita.

Epämukavuusalueelleen ei pidä tietenkään hakeutua koko ajan eikä silloin, kun on selviytymistilassa tai toipumisvaiheessa. Toisinaan on tärkeämpää pyrkiä mukavuusalueelle tai pysyä siellä, levätä, vahvistaa turvan tunnetta ja kerätä voimavaroja.

Valmennuksessa minulle on selvinnyt, että muutosprosessiin kuuluu vaiheita, jolloin usko ja rohkeus tuntuvat loppuvan. Silloin tuntuu siltä, ettei etene, vaikka todennäköisesti eteneminen ei vaan vielä näy. Tiedostettuani omia esteitäni, ne eivät jarruta enää yhtä paljon ja vahvuuksieni selkiydyttyä suuntanikin on selkeämpi. Koitan mennä eteenpäin pienin askelin uudella asenteella. En esimerkiksi ajattele enää niin paljon, millaisen kuvan itsestäni annan tai millaisia tunteita vuorovaikutustilanteissa ilmenee, vaan mitä haluan tuoda tilanteeseen tai ehkä jopa tähän maailmaan.

Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä.

Mahatma Gandhi

Lisääntyneen itsetuntemuksen myötä on löytynyt lisää voimavaroja kuten itsemyötätunto ja tunnetaitojen karttuminen. Olennaisin muutos elämässäni tällä hetkellä lienee se, etten itse ole enää esteenä muutoksen tiellä vaan etenen muutoksen tiellä.