Itselläni kun on suht pitkän linjan omakohtainen kokemus aiheesta, niin ajattelin kirjoitella hieman ajatuksia ja kokemuksia aiheesta.

Aivan alkuun totean sen, että nämä ovat pelkästään omaan kokemukseeni pohjaavia ajatuksia, ei niinkään mitään mustavalkoisia totuuksia aiheesta.

Meillä Suomessa päihteen käyttö on yleisempää kuin se ettei sitä käytettäisi. Ei siis ihme että meillä riittää myös erinäisiä ongelmia tähän teemaan liittyen. Eikä myöskään se, kuinka yleistä on se jos ihminen kärsii esimerkiksi masennuksesta tai ahdistuneisuudesta, noita oireita pyritään lievittämään päihteillä. Ongelma muodostuu siitä kuinka meillä suhtaudutaan yleisesti päihdeongelmaan. Ajatellaan niin että ihminen itse voisi tuota käyttöä hillitä tai hallita. Sanotaan, että saat apua mielenterveyden haasteisiin, kun ensin olet käyttämättä päihteitä. Helppoa. Paitsi silloin kun ihmisellä on päihdeongelma.

Seuraava ongelma on yleinen suhtautuminen päihdeongelmaan. Ihminen, joka esimerkiksi hoitaa työnsä, ei voi kärsiä päihdeongelmasta. Paitsi että voi, mitä suurimmassa määrin.

Entä kun ihminen joka kärsii jatkuvasta ahdistuneisuudesta, juo vaikkapa alkoholia lievittääkseen ahdistusta? Käy hyvin pian niin, että ahdistus pahenee. Ihminen käyttää lisää alkoholia, ahdistuen lisää ja samalla hapuillen etsii apua ahdistuneisuuteensa. Tuosta seuraa se, että ihminen päätyy lopulta esimerkiksi päivystykseen, yritettyään tehdä itselle jotakin. Ongelma tuossa on se, kuinka tuohon ihmiseen tuolla päivystyksessä suhtaudutaan, kiitos päihtymystilan.

Tästä kaikesta rakentuu tunnekokemus ihmisen sisälle, jossa hän häpeää omaa tilaansa. Tarviten taas hivenen lisää turrutetta.

Tämä on vain yksi esimerkki kokonaisuudessa, joka auttamatta läpi leikkaa koko yhteiskuntamme. Ei ole alaa, ei työyhteisöä, yhteiskuntaluokkaa, puhumattakaan kaveripiiristä, jossa nämä ongelmat eivät näkyisi. Mutta se kulttuuri, malli, tapa jolla asioihin suhtaudutaan on kovin nurinkurinen.