Kun yksilöllä on takana pitkä intensiivinen työjakso, jossa hän on antanut oman voimansa ja lähes kaiken ajan viikkokalenteristaan työnantajalle, on hänen tämän hetken ja tulevaisuuden hyvinvoinnin kannalta elintärkeätä osata ottaa, toisinaan vaatia, riittävän pitkää palautumisjaksoa itselleen.

Palautumisjaksoja tarvitsevat kaikki, myös supertyypit. Erityisesti jos halutaan välttää kalliita ennenaikaisia eläköitymisiä, sillä ennen aikojaan uupuneiden ja loppuunpalaneiden ryhmät tulevat maksamaan yhteiskunnalle paljon. Puhumattakaan siitä hirvittävästä yksilötason kärsimyksestä, johon pitkään jatkunut uupumus johtaa erityisesti tilanteissa, joissa yksilöltä loppuu toivo paremmasta. Tämä johtaa väistämättä lopulta yhä syvenevään masennukseen, sellaiseen, josta ylösnousu vaatii vuosien työn. Ja toisaalta, aina paluuta ei ole ja pahimmillaan uupumisesta jää yksilön mieleen ja hermostoon niin syvä haava, että ainoa tie uuteen elämään on varhaiseläke. Tätä ei soisi kenellekään.

Toisaalta elämä ympärillämme tarvitsee yksilöitä, jotka kykenevät tarvittaessa antamaan kaiken itsestään. On paljon elämäntilanteita, työtehtäviä ja ammatteja, joissa ei saa yrityksistä huolimatta luotua ideaaleja olosuhteita työntekoon ja sen aikatauluttamiseen. Tämä on fakta.
Ei tarvitse kuin miettiä ammatteja, joissa tehdään pelastus- ja hoitotyötä 24/7. Toki näidenkin ammattiryhmien työhyvinvointiin voitaisiin vielä paljon vaikuttaa jos tahtotilaa löytyisi. Mutta niin kauan kun työn rytmi vaatii tekijältään epäinhimillisiä ponnisteluja suhteessa työn jaksotukseen, työntekoaikoihin, työolosuhteisiin ja oman itsen hyvinvoinnin laiminlyöntiin, on tärkeätä, äärimmäisen tärkeätä, että yksilölle suodaan riittävästi eheää palautumisaikaa, tavalla tai toisella. 

Ympärillämme on myös perheitä, joissa on tavallisuudesta poikkeavia haasteita. Perheitä, joissa kaikki ei olekaan mennyt putkeen. Näissä perheessä voi kaikki sen jäsenet olla uupuneita, ei vain perheen äiti. Jäsenet perheessä oireilevat vain eri lailla, jokaisen suorittaessa omaa rooliaan eläen siinä uskossa, että pakko on jaksaa, pakko on kestää, apua ei saa tai mitä ikinä se nyt onkaan mitä kaivattaisiin arkea helpottamaan. Toisinaan jopa perheen jäsenet tarvitsevat palautumista ja etäisyyttä omasta perheyksiköstään, jotta toipuminen sen koettelemuksista mahdollistuu. Etäisyydenotto voi auttaa löytämään takaisin oman äänen ja voiman, sen jonka kadotti perhehaasteiden myllytyksessä.

Mut hei, tarkoitukseni oli lähestyä uupuneita lepoon rohkaisevilla sanoilla, ei tuttuja teorioita jakamalla.
Joten, tässä alla sinulle, rakas puurtaja, muutama lohdun ja kannustuksen sana, ole hyvä:

💕💕

Mä miten tän sulle kertoisin, että

sun ei tarvii tänään jaksaa
ei tarvii mitään itselles todistaa

sun ei tarvii tänään yrittää
sun ei tarvii kaikkii miellyttää.

Sun ei tarvii yksipuolisesti toista kuunnella
sun ei tarvii kaikkii kestää

sun ei tarvii kaikkee hyväksyy
sun ei tarvii syyttä vaieta

sun ei tarvii kaikkeen sopeutuu
sun ei tarvii kaikkii kumartaa.

Mä miten tän sulle kertoisin, että

sä saat tänään vaan olla
saat olla vain

saat hiljaa olla
ihan itseksesi vain

saat ilman kontakteja olla
ilman puhetta vain

saat itsellesi omat sääntösi tehdä
ilman toisten oppiohjeita olla vain

saat tänään olla vaan
ilman eilistä olla,
ilman huomisesta huolta
sillä, juuri tässä ja nyt kaikki on hyvin.

💕💕

Suositus: Rentoutusharjoitus, Tytti Koro, Kaikki on hyvin, YouTube