Pelkään niin paljon Että elämäni päättyy Ennen kuin se on vielä Edes kunnolla alkanut Että kaikki kuntoutuminen Ja sisäinen työni Menee lopulta hukkaan Enkä kuitenkaan jaksa Levittää siipiäni ja lentää Todella elää Onko tällaisessa olemisessa Edes mitään järkeä? Jatkuvassa taistelemisessa Yrittämisessä Pinnistelemisessä Epäonnistumisessa Ja siitä toipumisessa Haavojen nuolemisessa Voimien keräämisessä Aina vain uuteen yritykseen Joka kuitenkin aina lässähtää Ja aiheuttaa tippumisen Takaisin vaikeaan oloon? Niihin varhaisiin vuosiin Jolloin kauhun tunne oli Käsinkosketeltavaa Eikä sitä voinut paeta Edes järjen defensseihin Nyt olen ihmisenä Vain yhtä defenssiä Olemisen välttelemistä Sisäistä pakoa Ja tunteiden eristämistä Yritän pitää epätoivoisesti Järjen erossa tunteista Hallita hallitsematonta Mutta tukahdutetut tunteet Vain kasvavat sisälläni korkoa Ja lopulta sairastuttavat Tukehduttavat sielun Saavat luonnottomat mittasuhteet Verrattuna alkuperäisiin tunnereaktioihin Jyräävät lopulta alleen Kaiken sisäisen harkintani Ja niin se järki jonka piti olla Vastaus kaikkiin ongelmiini Kadottaa nopeasti valonsa Tukahdutettujen tunteiden Mustaan aukkoon Suistaa mieleni Täyteen kaaokseen Musta aukko sisälläni On vain kasvanut Vuosi vuodelta Ja hetki hetkeltä Niiltä ajoilta jolloin kaikki On ollut aivan liikaa Nyt sen pyörre on niin voimakas Että se hajottaa minut osiin Pirstoo minuuteni Hajottaa defenssini Jotka ovat kuitenkin Pitäneet minut hengissä Mutta samalla myös Erkaannuttaneet elämästä Nyt katson lamaantuneena Ympärilläni olevaa hävitystä Ja voin ainoastaan toivoa Päälleni voimalla vyöryvien Tunteiden myrskynsilmässä Että tämä kaikki voisi olla Paitsi loppu Myös jonkin uuden alku Lue myös kirjoitukseni:Tunteiden tuntemisesta
0 kommenttia