Olimme mieheni kanssa tämän kuun puolivälissä kahden yön kylpylälomalla Saimaan Rauhassa yhdessä äitini, hänen miehensä sekä siskoni ja siskontyttöjeni kanssa. Reissu oli ihan mukava, mutta myös hyvin toiminnan ja tekemisen täyteinen, joten olin sen jäljiltä luonnollisesti pitkään todella poikki.

Päästyämme paikan päälle kylpylähotelli Rauhaan kävi ilmi, että se oli rakennettu vuonna 2000 toimintansa lopettaneen piirimielisairaala Rauhan kiinteistöihin. Aivan Saimaan rannassa sijaitseva kylpyläalue osoittautuikin lopulta kiehtovaksi yhdistelmäksi vanhaa ja uutta rakentamista ja arkkitehtuuria ja koko alue kuvautui jopa vähän levottomana yhdistelmänä vanhoja osin autioita ja ränsistyneitä sairaalarakennuksia uusien modernien lomaosakeasuntojen lomassa.

Koko kylpyläalue henki kiehtovaa ja unohdettua historiaa ränsistyneine ja autioituneine sairaalarakennuksineen, jotka sijaitsivat aivan peräkanaa ja vieri vieressä kylpylähotellin käyttöön ottamien sairaalakiinteistöjen sekä modernien lomaosakeasuntojen kanssa. Hylätyt ja tyhjät laitosrakennukset olivat mielestäni lopulta kaikista mielenkiintoisimpia katsella ja myös kuvata.

Vaikka vuonna 1926 perustettu Rauhan piirimielisairaala oli esille kaivamani tiedon mukaan tunnettu yhteisöllisyydestään ja muutenkin hyvän ja pidetyn sairaalan maineessa, sen seinien sisällä toteutettiin ajan hengen mukaisesti myös eettisesti täysin kestämättömiä hoitotoimenpiteitä, kuten satoja lobotomioita. (https://syrjaseutu.blogspot.com/2014/11/kohdekatsaus-rauhan-mielisairaala.html?m=1)

Tasan sata vuotta sitten perustettua Rauhan mielisairaalaa pidettiin kuitenkin sen perustamisaikaan inhimillisyyden suurena voittona ottaen huomioon, että tätä ennen Suomessa oli eletty tilanteessa, jossa mieleltään sairastuneita ja vammaisia ihmisiä saatettiin pitää kotioloissa häkissä tai seinään kytkettynä. Tätä kuvastaa osuvasti sairaalan avajaisissa vuonna 1926 tarkastaja J. Hagelbergin lausumat sanat:

”Kautta vuosisatain seiskoot nämä kivimuurit jaloa tarkoitustaan palvellen, muistomerkkinä Suomen kansan inhimillisyyden tunteesta kovaosaisia kohtaan sekä sen nyt saavuttamasta sivistystasosta!” (https://tunnemuseo.com/ihmisia-rauhassa/?utm_source=chatgpt.com)

Tänä päivänä olemme luonnollisesti sekä muinaisten mielisairaaloiden inhimillisyydestä että myös sivistystasosta hyvinkin eri mieltä. Oma valistunut arvaukseni aihepiirin ja oman henkilökohtaisen potilaskokemukseni tiimoilta onkin, että tästä sadan vuoden kuluttua ajattelemme hyvin samalla tavalla nykypsykiatristen hoitokäytäntöjen yleisestä inhimillisyydestä ja sivistystasosta kuin mitä nyt ajattelemme sadan vuoden takaisesta vastaavasta..

Se, mitä aikoinaan vanhoja mielisairaaloita perustettaessa huomioitiin mielestäni kuitenkin nykyistä paljon paremmin, oli sen miljöö. Vanhat mielisairaalakompleksit rakennettiin aikoinaan usein aivan erityisen kauniisiin luonnonmaisemiin, eikä Saimaan rannalle perustettu Rauhan piirimielisairaala ollut tästä poikkeus. 

Yksi keskeinen motiivi tälle oli myönnettävästi myös se, että mieleltään sairaiksi tuomitut ihmiset haluttiin eristää yleisesti kauas muista ihmisistä ja siten kaupunkiyhteisöistä. Kuitenkin nykyinen trendi ja painotus sijoittaa kaikki psykiatriset potilaat ”tasa-arvoisuuden ja yleisen syrjimättömyyden nimissä” käytännössä usein aivan keskellä kaupunkia ja sen betoniviidakkoa sijaitseviin yleissairaaloihin on kauniin luontoympäristön terapeuttisen vaikutuksen huomioon ottaen mielestäni myös eräänlainen karhunpalvelus.

Kuljimme mieheni kanssa Saimaan rantaa pitkin lomamme ensimmäisenä iltana ja todistimme yhdessä kaunista ja tunnelmallista auringonlaskua järven ylle. Hiljaisuus, josta kaupunkiasukkina saa harvoin nauttia sekä laineiden liplatus rantaan muodostivat seesteisen ja rauhoittavan äänikokonaisuuden, jonka moni voi epäilemättä kokea hyvinkin terapeuttiseksi ja hoitavaksi.

Toisena lomapäivänä kävimme yhdessä porukalla Imatran keskustassa katsomassa Imatran koskea ja Valtionhotellia, joka on vuonna 1903 rakennettu näyttävä Jugendlinna.

Koski on nykyisin pääasiassa kokonaan padottuna, mutta se avataan tiettyinä päivinä 16 minuutiksi näytösmielessä. Todistimme tämän taustamusiikin kanssa toteutetun vaikuttavan koskinäytöshetken.

Kosken vieressä oli suihkulähdeallas ja siinä patsas nimeltä ”Imatran Impi”, joka on sitä selittävän opastuskyltin mukaan hiljainen kunnianosoitus koskeen hukuttautuneille. Googlatessani tarkemmin asiaa kävi ilmi, että Imatran koski on ollut jo hyvin pitkän aikaa surullisen kuuluisa juuri tästä kyseisestä teemasta. (https://esaimaalehtiartikkelit.fi/2011/07/kuohuvan-kuoleman-silta/)

Viimeisenä lomapäivänä lähtiessämme Rauhan kylpylästä kohti kotia ja juna-asemaa poikkesimme Rauhan sairaalan pienellä unohdetulla hautausmaalla. Sinne on haudattu 300 sotasiirtolaispotilasta, jotka joutuivat sodan päätyttyä jäämään käytännössä loppuiäkseen Rauhan sairaalaan asumaan, sillä mikään Suomen kunta ei huolinut kyseisiä evakoita asukkaakseen. (https://yle.fi/a/3-11381518)

Mietin näitä ihmiskohtaloita ja sitä, miltä on mahtanut tuntua elää tiedostaen, ettei tulisi koskaan pääsemään sairaalasta pois, vaikka onnistuisikin täysin toipumaan? Hautausmaalla oli myös erään sairaalan potilaan tekemä patsas nimeltä ”Rukoileva enkeli”, joka henki patsaana paitsi omanlaistaan herkkää kauneutta, myös syvää ja perustavaa haurautta.

Saimaan kylpylälomasta tuli näin kaiken kaikkiaan yllättäen hyvinkin mielenterveysteemainen loma. Teimme sen aikana kuitenkin yleisesti aivan peruskylpyläloma-asioita: kävimme pariin otteeseen kylpylässä sekä söimme porukalla alueen ravintoloissa ja kahviloissa. Sää oli onneksi koko loman ajan hyvä ja myös sopivan viileä, jotta ulkona pystyi olemaan tukahtumatta.

Varmistin myös lisälääkkeillä kylpylässäoloaikanani yöuneni niin, että olin osaltani tarpeeksi toimintakykyinen kaikkina lomareissupäivinä. Olin tämän matkan jäljiltä kaiken kaikkiaan hyvin väsynyt, mutta myös tyytyväinen siihen, että rohkenin lähteä tänä kesänä jopa kahden päivän pituiselle lomamatkalle siitäkin huolimatta, että moni siihen liittyvä asia stressasi ja pelotti paljonkin etukäteen.

Lähteet:

Juha (2014). Kohdekatsaus: Rauhan mielisairaala. Syrjäseutu: Urban exploration-blogi.

Tunnemuseo: Ihmisiä Rauhassa.

Tiusanen, Heli (2011). Kuohuvan kuoleman silta. Etelä-Saimaa artikkelitietokanta.

Kivimäki, Petri (2020). Yli 300 ihmistä unohtui suljetun mielisairaalan hautausmaalle – sitten paikalle saapui tukku entisiä työntekijöitä ja kukkalasti: ”Nyt alkaa tapahtua”. Yle.