Olen kokenut joskus sairaaksi sen mikä on minussa tervettä ja terveeksi sen mikä on oikeastaan sairautta. Kun yhteiskunta perustuu epäinhimillisten arvojen ihannointiin ja elämme kaukana luonnosta mitä muuta voikaan tapahtua ihmisen sopeutuessa tähän järjestelmään. Silloin luonnolliset reaktiot diagnosoidaan koska ne eivät palvele tuottavuuden etua. Kun luonnolliset reaktiot ihmisyydessä tuomitaan järjestelmän menoeriksi inhimillisyydestä tulee kapula rattaisiin. Ihmisestä tulee numeroita ja maalaisjärki katoaa byrokratian pyörteisiin.

Nykyään on tullut yhä näkyvämmäksi kaiken kaksijakoisuus. Miten markkinavoimat eivät oikeasti palvelekaan ihmisen etua. Aiemmin talouskasvu niputettiin yks yhteen ihmisen hyvinvoinnin kanssa mutta nykyään massat alkavat herätä kriittisyyteen. Aiemmin yhteiskuntakriittinen puhe saattoi olla joidenkin mielestä täysin liioiteltua, jopa salaliittoteoriaksi luokiteltavaa juttua. ”Kyllähän tässä ajetaan yhteistä etua. Nyt foliohatut löysemmälle.” Nykyään heränneitä on onneksi jo paljon enemmän ja aletaan nähdä hyvin piilotettujen valheiden taakse.

Silti moni vieläkin yrittää ymmärtää itseään terveeksi jotta voisi sopeutua tähän vallitsevaan eriarvoistavaan ja kaksijakoiseen yhteiskuntaan jossa piiskataan aina vain kovempiin suorituksiin. Itsensä epäileminen auktoriteettien ohjauksessa on niin hyvin sisäistettyä, että siitä on tullut normalisoitunutta sisäistä puhetta. Tuota sisäisen puheen piiskausta me sitten kuuntelemme päivästä toiseen jos emme osaa sitä kyseenalaistaa. Tai jos emme vaihda levyä. Auktoriteetti on ottanut paikan omissa ajatuksissamme ja luonnollinen väsymyskin on silloin syntistä laiskuutta. Armottomuus on ajanut ihmiset uupumukseen. Aina pitäisi pystyä enempään.

Mitä enemmän olen vapauttanut itseäni pakosta ja ”täytymisestä” omaan luonnolliseen rytmiini, on alkanut näyttää vahvasti siltä, että se mikä on sairautta tähän yhteiskuntaan voikin olla perimmäisen laatuista terveyttä kaikessa inhimillisyydessään. Vallitsevat trendit henkisyydestä ja hidastamisesta, joista on tullut myös yksi bisneksen osa ja ihmisten uupumuksen syy, ovat normaaleja luonnollisia ihmisen perustarpeita. Kaupallisuus ja yltiöpäinen hehkutus näiden aiheiden ympärillä vie helposti samaan suorittamisen sudenkuoppaan.

Riittää, että riittää itselleen. Emme ole muille velkaa menestystä ja kiiltokuva todellisuutta.

Ihmisen aivot on luotu ajattelemaan vain yhtä asiaa kerrallaan silti monet edelleen uskottelevat olevansa loistavia multitaskaajia. Oma uupumus saattaa tulla yllätyksenä, koska sellaista ei uskottu mahdolliseksi. Tuttua itsellenikin.

Meidän ajassa normalisoidaan kiirettä ja stressiä. Tokihan se vaikuttaa normaalilta koska se on niin yleistä, mutta luonnollista se ei ole. Emme sopeudu näin kiivaaseen tahtin sairastumatta ja kärsimättä.

Yksi sana mitä inhoan yli kaiken on ruuhkavuodet. Itse en suostu käyttämään tuota sanaa enkä elämään sen mukaisesti. Ymmärrän, että sillä tarkoitetaan tiettyä elämänvaihetta, sitä jossa itsekin parhaillaan elän. Lapsiperhearkea ja ”sen tuomaa kiirettä.” Sitä kun on paljon asioita samanaikaisesti hoidettavana, Moni ihmettelee jälkeenpäin itsekin miten  pystyi siihen kaikkeen.

Usein ”ruuhkavuosista jo selvinneet” kertoo ettei lapsiperhearkea ”käy kateeksi.” En itse tunne eläväni aikaa josta haluaisin eroon vaan jotain mitä varmasti  joskus vielä ikävöin. En koe olevani kiireen armoilla vaan elämäni on rauhallista ja lempeää.

Itse ihmettelen nykyään ennemminkin miksi oletetaan, että ihmisen pitäisi pystyä kaikkeen? Miksi suurin osa ihmettelee itseään ja vajavaisuuttaan kun voimat hyytyy mutta hyvin harva kyseenalaistaa sitä tahtia mihin itsensä yrittää pakottaa kunnes vasta pakko pysäyttää. Kun seinä tulee vastaan niin ihminen hidastaa. Ja jatkaa taas kun seinään ilmestyy itsensä mentävä aukko, ”Jos vaikka tällä kertaa onnistuisikin pitämään kaikki pallot yhtä aikaa ilmassa…”

Mutta eikö voisi vähentää pallojen määrää? Ja luopua osasta ihan kokonaan? Miksi velvollisuus ohittaa oman terveyden ja hetkessä hengittämisen niin usein? Kiireessä emme luo sitä tärkeintä, aikaa toisillemme. Miksi on niin vaikea luopua jostain jotta aikaa jää läsnäololle ja rauhoittumiselle? Tarvitsemme stressikierrosten laskemiselle aikaa enemmän mutta sisäiset uskomukset piiskaa kuitenkin päinvastaiseen… Keho kyllä pyytää hidastamaan mutta mieli ei kuuntele.

Alitajuiset uskomuksemme ajavat meitä kaikkeen tuohon. Pysähtyminen mahdollistaa noiden piiskaavien uskomusten purkamisen. On istuttava alas, katsottava millaisista osasista ajatus- ja tunnemaailma rakentuu. Tutkittava tarkkaan jokainen ratas ja akseli. Puhdistettava, kiillotettava, ruuvattava paikoilleen ja siinä samassa päätettävä mitä jättää paikoilleen. Ja minkä on aika mennä vaihtoon. Korjaukseen mennään vasta kun on pakko mutta voisimme joka päivä tehdä inventaariota. Mikä on olennaista ja tärkeää? Mikä tukee omaa ja perheemme yhteistä hyvinvointia ja jaksamista? Millä tavalla rakennamme yhteyttä ja mikä vie siitä pois päin? Mikä on pelkkää yhteisen hyvän yrittämistä ja mikä oikeasti todellinen tarve kaiken taustalla?

Lopulta nuo ohi kiitävät ruuhkaiset vuodet sisältävät elämämme parhaat asiat, lähimmäisemme ja lapsemme. Nuo aarteet menevät ohi jos emme pysähdy heidän ääreensä vaan suostumme elämän tekemään kiireeseen?

LeikkiluolaBanneri400x500

Mitä enemmän hidastan sen enemmän näen mikä on minulle arvokasta. Mitä enemmän hidastan sen selkeämmäksi käy minkä asioiden parissa haluan kuluttaa loppuelämäni.  Mitä terveemmäksi tulen sen enemmän olen yhteydessä tunteisiini. Se tarkoittaa sitä, että itken kun itkettää ja näytän myös iloni vapaasti virrassa. Joitain ihmisiä tämä hämmentää. Terapeutin vastaanotollakin minun epäiltiin olevan masentunut kun itkin. Tiedän, että se on luonnollinen asia minussa. Näyttää tunteeni. Ei sairautta.

Lapsena itkuni oli herkässä monesta. Ystävänikin muistavat sen lapsuudestani. Lapsena annoin itkun vielä näkyä. Vuosia meni kuitenkin niin, että häpesin ja koitin peittää herkkyyteni. Nyt olen pääsemässä kiinni takaisin tunteiden virtaan ja koen sen olevan nimenomaan tervettä.

Pidän nykyään todella paljon ihmisistä jotka antavat itkunsa näkyä ja tulla. On ihanna helpottavaa olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka eivät pelkää toisten tunteita eivätkä omiaan. Tunteet kun on lähestulkoon medikalisoitava vaiva yhteiskunnassamme. Se jos mikä on sairasta ajattelua.

Kun ihminen pystyy näyttämään tunteitaan se kertoo minulle, että yhteys sydämeen on heillä apposen auki ja juuri sitä tarvitsemme tunnistaaksemme jälleen mikä on tervettä ja mikä sairasta. On tervettä, että olemme herkillä omilla tuntemuksillemme emmekä yritä piilottaa niitä epätoivottuina tai sairaina pois. Itkuherkkyys on nykyään minulle yksi suurimmista terveyden merkeistä. Jos nyt olisin samaisen, minut itkuni perusteella masentuneeksi luokitelleen terapeutin vastaanotolla, niin tietäisin mitä sanoa. Kaikkea ei tarvitse diagnosoida. Ihminen vaan tarvitsee paikkoja jossa tunteet saavat virrata. Minäkin kaipasin silloin sitä. Ja näytin itseni.

Kun haluaa parantua on ehkä mentävä ääripään kautta. Itse olen rakentanut nyt turvan omasta täysin kompromissittomasta elämänrytmistä ja rauhasta. Suunnittelemattomuudesta. Menen oma jaksamiseni edellä ja viime aikoina en ole halunnut suunnata energiaa juuri muuhun kuin kotiin, työhön ja perheeseeni. Koin pari vuotta sitten uupumuksen. Se oli normaali reaktio minunlaiselle sopeutujalle ja rajattomalle ihmiselle. Olin koittanut elää sairaiden normien ja uskomusten mukaan. Jaksamiselle tulee väkisinkin silloin stoppi. Olen edelleen toipumisen tiellä. Minun on sisäänajattava luonnollinen rytmini automaatioksi. Kun on reilu 20 vuotta vetänyt liian isolla vaihteella automaattiohjauksella niin oppiminen ei käy parissa vuodessa. Vanha pilotti on edelleen hereillä ottamaan ohjat. Siksi minun on pitänyt todella hidastaa. Vaikka en ole tällä hetkellä tuottavuuteni huipulla niin sitäkin enemmän saan tilalle terveen elämän oivalluksia ja melenrauhaa. Se on täysin korvaamatonta. Ja niin merkityksellistä, että tuskin palaankaan mittaamaan arvoani enää suorittajana. Saan myös elää lapseni lapsuuden hänen kanssa yhdessä, rauhassa. Läsnäollen. Sitä arvokkaampaa valuuttaa ei minulle tässä elämässä olekaan.

Lue myös artikkelini:
Kenen häpeää kannat?
Syvällisyyden pelko
Elämän yksinkertaistaminen lisää voimavaroja
Pärjäämisen kulttuuri kertoo syvästä turvattomuudesta
5 keinoa toipua uupumuksesta ja mitä opin uupumuksestani
10 alkavan uupumuksen merkkiä – Uupumuksen tunnistaa kunnolla vasta kun pysähtyy.
Mitä uupumus kertoo tästä ajasta?

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *