Toivon mukaan pääset alla olevan runoni kautta pienelle mielikuvamatkalle siitä, mitä peilinä oleminen sekä itselle että toiselle voi tarkoittaa. Voit lempeästi miettiä, kenelle sinä mahdat olla turvallinen peili ja kuka peilaa sinulle kaikkein rehellisimmin takaisin? Voit myös tunnustella, mitä tunteita runo herättää. Kaikki tuntemukset ovat sallittuja ja tervetulleita.

Ole minulle peili

Osoita lempeästi kohdat,

joihin en uskalla katsoa.

Kohdat, jotka väistelen, kierrän, välttelen.

Tuo ruhtinaallisella lautasella

kaikki se säröisyys,

mikä ihmissuhteisiin liittyy.

Ole minulle peili.

Näytä, mistä kohtaa olen rakastettava.

Ohjaa minut huomaamaan

se myös jatkossa aivan yksinäni.

Kaiken sen elinvoimaisuuden,

upeuden, rohkeuden,

viisauden, elämänvoiman,

mikä meissä jokaisessa piileekään.

Ole peili kaikessa, kaikkeudessa

itsellesi, minulle

-meille-

Peili, joka näyttää realismin ilman pelkoja,

turhaa itsesyyttelyä, ylpistymistä,

itsensä korokkeelle nostamista.

Peili, joka on itse REALISMI.

Vasta peilin kanssa työskennellessään,

voi pikkuhiljaa alkaa luopua peilistä.

Voi palata takaisin unelmien,

rakkauden, kiitollisuuden maailmaan,

mutta muistaa,

että peili heijastaa aina kaiken.

Niin sorretun, hyväksikäytetyn,

tuhotun kuin rakastetun,

lämpimillä lauseilla varustellun,

hempeästi rakastellun.

Se paljastaa kaiken,

kunhan vain olemme valmiita

vastaanottamaan,

työstämään,

tuntemaan,

lopulta irtipäästämään.

Niin itsestämme kuin peileistä.

Kurottautumaan taas kohti yhteistä hyvää,

poissa jatkuvasta ylipeilauksesta.

Hepreaa, säälittävää puhetta sanovat toiset,

rohkeaa ja puhdistavaa, sanon minä.