Kuka minä olen puhumaan

Rakkaudesta?

Kuka minä olen opettamaan

Tunteista?

Kuka minä olen hoitamaan ketään,

parantamaan tai auttamaan?

Olenhan vain minäkin

Ihminen vajavainen

Inhimillinen iikka,

täynnä virheitä,

epävarmuuksia,

vääriä uskomuksia,

huonoja tapoja,

täynnä vaikeita tunteita,

ja mutkalle kääntyviä ajatuksia.

Olen betoniviidakkoon eksynyt metsänkeiju

Olen omistajiltaan karannut

omia teitään kuljeksiva kissa.

Yhtenä aamuna olen

peittoon kääriytyvä syvä huokaus

Ja toisena

pirteänä ylös pomppaava peippo

silmät ja sydän apposen auki

täynnä toivoa ja unelmia

Ja samaan aikaan

Samana päivänä

täynnä arpia ja mielen mustelmia.

Olen sitä ja tätä.

Olen tyhjä sekä täynnä.

Olen puolikas ja kokonainen.

Täydellinen ja vajavainen.

Yhtä aikaa

pimeys ja valo

sekä harmaa massa

ja sateenkaari.

Kuka minä olen olemaan tätä kaikkea?

Kuka minä olen olemaan yhtään mitään?

Ja niin, toisinaan, en minä olekaan.

Joskus en ole mitään ja joskus olen kaikki.

Joskus kaikki on minussa.

Minussa on kaikkeus ja minussa on tyhjyys.

Minussa on tila niiden välillä.

Minussa on välitila.

Pysähdys.

Tarkkailu.

Todistaja.

Minussa on neutraali,

joka ei tunne mitään,

ja joka näkee kaiken.

Joka hyväksyy kaiken

Joka vain on ja näkee kaiken, mitä on

ja kaiken, mitä ei ole.

Ja samalla minussa on

kaikki maailman tunteet

kaikki versiot hyvästä ja pahasta,

kaikki mitä näen sinussa

on myös minussa

peilikuvana, jota en aina osaa katsoa.

Minussa on moraali ja tuomari sen vartijana

ja minussa on anteeksianto ja armo

moraalin tuolla puolen vailla tuomintaa.

Minussa on pyyteetön rakkaus

ja minussa on loputon tarvitsevuus,

minussa on ylpeys ja minussa on häpeä.

Minussa on niin paljon kaikkea,

että joskus se tuntuu ihan liialta,

liialta kestää ja olla sen kaiken kanssa,

liialta nähdä itsensä niin laajasti

liialta sisällyttää itseensä kokonainen maailma kaikenlaista.

Ja välillä sen maailman monimuotoisuus lumoaa.

Välillä se saa haltioitumaan,

näkemään tämän runsauden itsessäni

rikkautena, arvokkaana lahjana,

pyhänä mysteerinä.

Sillä mikä voisi olla arvokkaampaa

kuin olla tätä kaikkea,

kuin olla ihminen,

ihmeinen

ihme.

Me.

Muita Reben tekstejä:

Rakkauskirje

Kun rakkaus ei mahdu laatikkoon

Lamaantumisesta, ihan varmuuden vuoksi

Mitä jos seuraan pelkoa enkä rakkautta