Sain vastikään tiedon, että viimeinenkin tätini oli kuollut. Äidillä oli 8 sisarusta; seitsemän siskoa ja yksi veli. Veljeä lukuun ottamatta kaikkien etunimi alkoi T-kirjaimella. Mikähän siihenkin on ollut syynä? Mitä ovat Aurora ja August miettineet lapsiaan nimetessään? Olen tuota varmaan lapsena ihmetellen kysellyt, mutta en enää muista vastausta tai tiesikö sitä kukaan.

Augustia en koskaan ehtinyt edes tavata, mutta hänestä kerrottujen tarinoiden vuoksi on mieleeni piirtynyt selkeä kuva. Aurorasta muistan hiljaisen ja hyvin valppaan tarkkailijan, joka villasukkia suvun isolle lapsikatraalle kutoessaan havaitsi paljon tietoa.

Lähes kaikki sisarukset elivät yhdeksänkymppisiksi ja olivat mieleltään ja olemukseltaan ikäistään nuorempia. Sisarusparven nuorimmainenkin oli 93-vuotias. Osa tädeistä on ollut minulle hyvin rakkaita ja läheisiä, osa jäi etäisemmäksi. Viimeisenä poistuneen tädin kanssa en ollut juurikaan tekemisissä. Siitä huolimatta tieto hänen lähdöstään nostatti surua ja onton tyhjyyden tunteen.

Nyt he kaikki ovat todellakin poissa. Ei ole enää ketään, keltä kysyä muistoista ja suvun tapahtumista. Yksi kokonainen sukupolvi sukulinjassamme on mennyt edeltä ja tehnyt meille nuoremmille tilaa siirtyä omalla paikalla eteenpäin. Kunnes on meidän vuoromme. Tosin serkuistakin jo kaksi on poistunut verhon taakse. Jokaisella kuolemalla tai syntymällä on vaikutus perheen ja suvun dynamiikkaan. Sillä on vaikutusta jokaisen paikkaan siinä systeemissä.

Sukulinjojen perintö kiinnostaa ja opiskelenkin aihetta parhaillaan kansainvälisessä Ancestral Healing Code -koulutuksessa. Kun tein siellä opitun harjoituksen, jossa hiljennyin kuuntelemaan tuota tyhjyyden tunnetta, tunsin vahvasti, kuinka koko äidin lapsuuden perhe, kaikki yhdeksän henkeä ympäröivät minut. Siitä tulvi valtava rakkaus ja muistutus, että he ovat edelleen läsnä. He elävät meissä. Se todella tuntui niin, että kyyneleet vain valui ja lämpö täytti sydämen.

Kun saa kokea tuon yhteyden, tietää, ettei ole mitään hätää.

Meillä on tukenamme lukuisten sukupolvien ketju, joka lempeästi puskee meitä eteenpäin. Olemme osa vuosituhansien jatkumoa. Me olemme edeltäjiemme toivon ja tulevia esivanhempia itsekin.

He tahtovat, että käytämme lahjojamme teemme sen, mitä olemme tänne tulleet tekemään. Meillä on mahdollisuus tehdä se, mitä he eivät voineet tai kyenneet tekemään.

Tämä maailman myllerrys osaltaan yrittää ohjata meitä eheytymään ja eheyttämään. Esivanhempien käsittelemättömät tunteet, maton alle lakaistut epäkohdat ja vaietut salaisuudet kulkeutuvat DNA:ssa 7 sukupolvea eteenpäin. Jokainen sukupolvi on vuorollaan seitsemäs sukupolvi. Meillä juuri nyt maan päällä elävillä on mahdollisuus käsitellä, sulattaa ja integroida se, mikä ei aiemmin ole ollut mahdollista. Meillä on paranemisen avaimet käsissämme.

Kun sen teemme, me vapautamme taakkoja ja kevennämme energiaamme – ei vain itsessämme, vaan 7 sukupolvea eteenpäin ja myös taaksepäin. Me integroimme sen, mitä edeltävät sukupolvet eivät kyenneet tekemään. Mutta me emme tee työtä yksin, vaan yhdessä heidän kanssaan.

On kaikkien etu, että kauan eläneet haitalliset mallit parantuvat, koska se vaikuttaa paitsi henkilökohtaisesti, niin suvussa ja myös kollektiivisella tasolla. Siksi voimme luottaa edeltämme poistuneiden kannustukseen ja tukeen. He ovat puolellamme.

Tämä on osa matkaa kohti Elder-vaihetta, arvostettua vanhimmaista, joka tietää ja näkee kauas.

Kun ikää tulee, avautuu kohta, jossa näköala laajenee ja alkaa luontaisesti katsoa tulevaisuuteen. Siihen, miten minun tekoni vaikuttavat tuleviin sukupolviin ja elämään maapallolla. Se on iso vastuu. Se on tärkeä ja merkityksellinen tehtävä, joka auttaa asettumaan tukevasti omalle paikalle.