Sisäinen puhe ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä

Kirjoitin blogiin jokin aikaa sitten tarinan sisäisestä teatterista. Sen kirjoittaminen sai pohtimaan mielen sisäistä puhetta ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä. Mielenkiinnosta etsin aiheesta tutkittua tietoa, vaikka tarkoitus olikin kirjoittaa omia kokemuksia. Halusin kuitenkin avata itsellenikin sisäisen äänen ja puheen käsitteitä.

Tutkimuksissa sisäinen puhe määriteltiin omalla äidinkielellä ilmeneväksi sanalliseksi ajatteluksi. Sisäisen äänen avulla voi esitellä ajatuksiaan ja uskomuksiaan itselleen ja kommentoida mielessään menneitä, nykyisiä tai tulevia tilanteita ja tapahtumia. Sisäinen puhe määriteltiin mielen sisäiseksi yksin- tai vuoropuheluksi, tavaksi kommunikoida itsensä kanssa. Sisäisen puheen sävy voi olla myönteistä tai kielteistä. Sävy voi olla esimerkiksi myötätuntoinen, kannustava, vaativa, lannistava, valittava tai vertaileva.

Tutkimuksissa tuli esiin, että sisäisellä puheella on yhteys siihen millaisia tunteita kehossamme herää. Kielteisen sisäisen puheen on todettu olevan yhteydessä mielenterveyden haasteisiin kuten masennukseen ja ahdistukseen. Sitä en osaa sanoa, onko esim. sisäisen puheen kielteinen sävy seurausta mielenterveyden haasteesta vai seuraako kielteisestä sävystä mielenterveyden haasteita. Varmaan sekä että. Itse ainakin koen, että sillä on merkittävä yhteys hyvinvointiin, mihin sävyyn itselleen puhelee.

Aiemmin se meni itselläni niin, että silloin kun koin muutenkin olevani heikoimmillani tai voivani huonosti, oman mielen hälinä vain pahensi tilannetta. Sisäisen puheen sävyn ollessa vaativa tai lannistava vaikea tunne vain paheni tai jäi päälle ajatuskelan pyöriessä. Se luonnollisesti vaikeutti olemista ja toimintaa. Silloin kun olisi tarvinnut rohkaisevaa tai myötätuntoista puhetta, saikin itseltään ihan päinvastaista. Se vielä pahensi tilannetta, kun uskoi kielteisen puheen sisältöön.

Sisäisen puheen sävyn lisäksi siis myös sen sisällöllä on merkitystä hyvinvointiin: suoltaako sisäinen ääni tahatonta ajattelua, vai onko puheen sisältö jos nyt ei hallinnassa, niin ainakin tarkkailussa.

Sisäisen puheen sävyyn vaikuttavia tekijöitä ovat ainakin kokemukset, luonteenpiirteet, resilienssi, sisäinen turvan kokemus tai sen puute ja hermoston tila. Voiko sisäistä puhettaan sitten muuttaa myötätuntoisempaan ja kannustavampaan, hyvinvointia tukevaan suuntaan? Siihen ei välttämättä ole nopeita keinoja, mutta mahdollista se on.

Pohdin kuitenkin sitä, voiko sisäinen puhe kehittyä myötätuntoisempaan suuntaan ennen kuin keho on riittävän rento, hermosto riittävän tasapainossa ja kokemus sisäisestä turvasta riittävä. Silloin ainakin pystyy paremmin tarkkailemaan mielen sisäistä puhetta samaistumatta siihen. Jotta tilanne voisi olla optimaalisella tasolla, tarvitaan itsetutkiskelua, itselle toimivien kehollisten rauhoittumiskeinojen löytämistä sekä parantavia, myötätuntoisia kohtaamisia.

Kun on riittävästi sisäistä turvaa mahdollistuu paremmin yhteys omaan olemiseen, läsnäoloon. Sisäisen turvan kokeminen on avainasemassa myös sisäisen puheen muokkaantumisessa myönteisemmäksi. Sisäinen turva lähtee kehosta ja hermostosta. Esimerkiksi erilaisilla kehomieliharjoituksilla voi lisätä turvan tunnetta omaan kehoon. Aiheesta on hyviä kirjoituksia tällä Kultainen Sulka -sivustolla.

Mentaalivalmentaja Jenni Sofian kirjaan Mielen käyttöohjeet on koottu ohjeita oman mielen hallintaan, kehon rauhoittamiseen ja hermoston tasapainottamiseen. Hän kirjoittaa mm. ”Ajatuksilla on valtava voima, joka vaikuttaa mielentilaamme” ja ”Ajatukset ilmentävät sisäistä kokemustamme, mutta on olennaista muistaa, että ne ovat tulkintojamme, eivät automaattisia totuuksia. Ajatusten ja alitajuisten uskomusten huomaaminen ja kyseenalaistaminen on auttanut ainakin minua sisäisen puheen muokkaantumisessa myönteisemmäksi. Samaistuminen ajatusten ja tunteiden tarkkailijaan auttaa esim. valitsemaan tietoisempia tapoja reagoida tunteisiin. Toisille se on vaikeampaa, tunteet tuntuvat voimakkaammin ja on enemmän tarvitsevia minuuden ”osia”, joiden tunteita tai negatiivista puhetta ottaa vastaan.

Kommee Kurki mainos majoitus- ja tykypalveluista

Koen niin, että hermoston optimaalisessa tilassa sisäisen puheen on helpommin mahdollista olla rauhoittavaa ja kannustavaa. Hermoston yli- tai alivireystila taas vaikuttaa ainakin minulla sisäiseen puheeseen kielteisesti. Alivireystilassa ajatukset ovat herkemmin lannistavia tai lamauttavia. Ylivireystilassa sisäinen puhe sitten sitten taas muuttuu vaativammaksi ja kokemus itsestä riittämättömäksi. Yli- tai alivireystilassa ajatuksista seuraavia tunteita on myös vaikeampi säädellä. Selviytymiskeinot tulee silloin otettua helpommin käyttöön.

Vireystilan säätely edellyttää harjoittelua ja on myös toisille haastavampaa kuin toisille. Ihmisillä on vaihtelevasti sisäistä turvaa ja haasteita hermoston kanssa esimerkiksi traumaattisista kokemuksista johtuen. Luonnossa oleskelu, kosketus, meditointi, kävely, sauna, hengitysharjoitukset ym. voivat auttaa palautumisessa optimaaliseen vireystilaan.

Kerroin aiemmassa blogitekstissäni valmennuksesta, jossa edelleen käyn. Sen avulla ja aikana olen todennut, etten usko enää kielteisiä ajatuksia itsestäni vaan pystyn tarkkailemaan niitä ja hyväksymään senkin ”osan” minussa, joka on kielteistä sisäistä puhetta joskus jostain syystä omaksunut. Kuuntelen nykyään mieluummin kannustavampaa ja myötätuntoisempaa sisäistä ääntä ja puhetta. Yritän puhua itselleni kuin hyvälle ystävälle ja keskittyä enemmän olemiseen kuin ajattelemiseen. Se liittynee myös vanhenemiseen ja kasvuun, ettei ole itseään kohtaan kovin ankara. Oikeastaan ei edes enää jaksa aina niin välittää, mitä ”minä” ajattelen itsestäni. ”Minällä” tarkoitan siis mielen rakentamaa minää, egoa.

Halusin tällä kirjoituksella tuoda esiin sen, että sisäinen puhe voi muuttua kannustavammaksi ja myötätuntoisemmaksi. Minulle äänen sävy on nykyään kuin mittari, joka kertoo kehoni vireystilasta, kohtaamattomista tunteista tai tarpeista. Onko sinun ollut mahdollista pysähtyä tuomitsematta tarkkailemaan mielesi sisäistä ääntä ja sisäisen puheen sävyä? Kuulisin mielelläni ajatuksiasi ja kokemuksiasi aiheesta.

2 Kommentit

  1. Enja Ikäheimo

    Hieno kirjoitus, Anette! Ihan minun omasta lemppariaiheesta! 🙂

    Kun aikoinaan läksin lukemaan psykologiaa ja tutustumaan tunnesäätelyjärjestelmän toimintaan, tuli vastaan heti tehtävä, jossa pyydettiin havainnoimaan omaa sisäistä puhetta. Siitä alkoi ”kielikoulu”, jotka jatkuu edelleen.
    Ymmärsin ja tulin tietoiseksi aivojen toiminnasta ja totesin jo silloin, että aivot ovat kuin tietokone. Ne toimivat juuri sillä ”koodilla”, jota me itse niille syötämme. Jos ”koodi” on negatiivista ja sisältää paljon esim. pelon alueelle integroituneita sanoja, pelkokeskus aktivoituu ja nostattaa pelkoreaktion, vaikka mitään uhkaa ei olisikaan. Sisäinen puhe on ihan yhtä ”tehokasta” kuin korvilla kuultu ulkoinenkin puhe, aivot eivät saamaansa viestiä analysoi, vaan uskovat kaiken kuulemansa ja antavat hermostolle ja tunnesäätelyjärjestelmälle niitä käskyjä, mitä sanojen muodossa niille syötetään. Tämä koskee ihan kaikkia perustunteita, häpeää, pelkoa, surua, iloa ja rakkautta.

    Minä karsin mahdollisuuksien mukaan kaikesta puheestani myös kieltomuodot pois ja yritän ilmaista asiat aina positiivisen viestinnän kautta. Tämä vaatii paljon työtä ja uudelleenajattelua, mutta on mahdollista! Kuulen usein, ettei kieltomuotoja voi jättää pois. Siihen otan esimerkin: jos vaikka lapsi juoksentelee kaupassa ja tekee mieli kieltää että ”älä juokse”, sen voi ilmaista myös ajatuksella ”nyt kävellään rauhallisesti.” Voi olla että toimii, ainakin joidenkin (satojen) toistojen jälkeen.

    Vastaa
    • Anette Ahlqvist

      Kiitos paljon Enja kommentistasi ja, että jaoit tietämystäsi ja kokemustasi aiheesta. 🥰Kommenttisi avasi lisää tätä aihetta. Hienosti kiteytetty, että sisäinen puhe on ihan yhtä ”tehokasta” aivojen kannalta käskyjen ja viestien lähettämiseksi tunnesäätelyjärjestelmälle ja hermostolle, kuin korvilla kuultu puhe. Ajatuksilla on siis valtava voima!

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *