Kuvat: Noora Brandt
Kaikki ihmiset eivät saa samaa siunausta – mahdollisuutta herätä unesta. Kuitenkin useimmat vastustavat tuota lahjaa saadessaan sen, koska se herättää meissä kaikki kipumme esiin. Kipu ei koskaan tunnu kivalta, mutta on olemassa hyvää kipua, kuten kätilöni sanoi. Heräämiseen liittyvä kipu on hyvää parantavaa kipua vaikka kokemisen hetkellä sitä voikin olla hyvin vaikea uskoa. Olen tse käynyt tuon läpi ja näen sitä paljon ympärilläni. Halusinkin jakaa tässä blogitekstissä ajatuksiani ja oivalluksiani siitä mitä omalla polullani olleet kivut ovat minulle opettaneet ja miten näen oman vuosia kestäneen heräämisprosessini nyt kun pystyn tarkkailemaan sitä objektiivisesti, jotta ne jotka ovat synkimmissä tunteissa juuri nyt voisivat saada ehkä jonkinlaista toivoa omaan tilanteeseensa.
Saan ihmisiltä paljon viestejä siitä miten tuskallisia aikoja he käyvät nyt läpi. Kun ihminen on pohjalla omissa vaikeuksisssaan hän ei välttämättä pysty näkemään siinä piilevää lahjaa. On siunaus herätä, mutta siihen sisältyy valtavan tuskan läpikäyminen. Tuo tuska voi alkaa tuntua henkilökohtaiselta epäonnistumiselta varsinkin kun ulkopuolelta siihen usein suhtaudutaan heikkoutena tai sairautena. Heikkoudeksi heräämisen näkevät vain ne jotka pelkäävät vielä omaa kipuaan. On tuskallista sallia toisen käydä läpi jotain mikä itseä pelottaa vielä liikaa. Vaikka pohjalla käyminen saa ihmisen näyttämään heikolta, hän itseasiassa saa silloin mahdollisuuden tutustua omaan vahvuuteensa. Ilman tuota pohjalla käymistä ihminen ei saisi mahdollisuutta tutustua syvimpiin tuskiinsa ja löytää itsestään voimia käydä nuo asiat läpi. Tuon prosessin kautta ihminen kasvaa usein luottamaan itseensä vahvemmin ja löytämään sellaisia puolia joita ei olisi ennen voinut itsessä kuvitellakaan olevan.
Meissä kaikissa on paitsi omat henkilökohtaiset tunnemuistomme niin myös paljon sellaista suvun mukana kulkevaa taakkaa joka on peritynyt. Näiden lisäksi käymme asioita myös kollektiivisella tasolla. Itse uskon, että tietyt teemat ovat pinnalla ajan hengen mukaisesti ja jokainen meistä käy niitä läpi omalta tietoisuuden tasoltamme. Joillekin tuska tuntuu siltä, että se pitää väistää, toiset taas tiedostavat siinä piilevän mahdollisuuden kasvamiseen. Aina kun tuska ilmaantuu se on meille lahja. Jokaisella on kuitenkin oikeus tehdä tuolla oudolla paketilla juuri sen mitä itse haluaa.
Oman heräämisemme kautta me avaamme kivun suoman lahjan eteemme ja alamme tutkia sen sisältöä. Alamme löytää elämästä asioita joita emme sitä ennen nähneet tai uskoneet todellisiksi. Saamme hetkessä elämisen, oman voiman ja ihmettelemisen lahjan. Tunnemöykkyjen takaa alkaa sittenkin aurinko paistaa niinkuin aina sateen jälkeen. Mitä syvmemmälle tuskaamme uskallamme katsoa ja mitä pohjattomamman tuntusia itkuja itkeä sen kirkkaammin aurinkomme omassa sisäisyydessä saa tilan paistaa.
Kun luottamus heräämisen prosessiin alkaa olla niin vahva, että tuska ei ensimmäiseksi herätäkään enää pelkästään pelkoa vaan uskon ja toivon, siihen että sen kautta päästään läpi johonkin aivan uuteen, ollaan melko selvillä vesillä. Mutta kun ollaan vasta matkalla keräämässä luottamusta ja tuska lyö aaltoina vaistomainen reaktio on välttää sitä.
Yhteiskunnassamme opetetaan, että kivusta pitää päästä eroon. Tämä on luonnollinen seuraus siitäkin miten olemme oppineet piilottaman tunteemme ja pitämään niitä hävettävinä. Mutta tunteet kuuluvat meihin, ne ovat luonnollinen osa elämää ja on olemassa myös hyvää kipua. Muistan kun kätilö puhui minulle poikani synnytyksessä, että luota siihen että tämä on hyvää kipua.
Synnytin poikani ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Kipu yltyi paikka paikoin niin kovaksi, että se sai minut unohtamaan kaikki periaatteeni ja arvoni. Olisin ollut valmis ottamaan mitä tahansa kipua helpottavaa. Synnytystuska ylitti täysin sietokykyni rajat ja järjen. Oli hetki kun pyysin epiduraalin mutta kun se oli valmis annettavaksi en ottanutkaan sitä. Luotin, että minun ei tarvitse jaksaa enää kauan. Poikani syntyi tästä päätöksestä vasta tunnin päästä. Niissä kivuissa tunti oli ehkä elämäni pisin.
Seuraavana päivänä olin edelleen shokissa kivusta. Minun kanssani olleet hoitajat ja mieheni ja heidän tukensa saivat minut kuitenkin synnytyskokemuksen arvioinnissa antamaan synnytykselleni numeroksi 9. Koin, että minua kuunneltiin, minua tuettiin ja minulle oltiin läsnä. Se korvasi kaikki kivut joita matkalla koin. Ja lopulta kaikki meni kuten piti. Saimme terveen lapsen ja minä sain toivomani luomusynnytyskokemukseni. Mutta jouduin kohtaamaan jotain minulle ennestään tuntematonta. Menin synnytykseen luottavaisin mielin mutta se osoittautui olemaan jotain mihin ymmärrykseni ei vielä ennen sitä riittänyt. Nyt tiedän paremmin. Ymmärrykseni siitä mitä kipu voi olla on kasvanut.
Herääminen uudenlaiseen tietoisuuteen voi tapahtua samalla tavalla. Joudumme kohtaamaan niin paljon sellaista kipua itsestämme jonka olemme tottuneet ohittamaan tai pistämään syrjään sijaistoiminnan avulla, etä sitä voi olla mahdotonta kestää. varsinkaan jos kipu tulee tietoisuutemme suurella volyymilla. Harvassa ihmisessä on heti niin paljon luottamusta, että suurta kipua kohti mennään tarkoituksella.
Herääminen ei usein tapahdukaan omasta valinnasta. Yleensä herääminen tapahtuu jonkin tragedian tai vakavan pysäyttävän tapahtuman seurauksena. On luonnollista pyrkiä välttelemään kipua. Tämä heräämisen kipu on kuitenkin hyvää kipua kuten kätilöni synnytyksessäni totesi. Kun meillä on ymmärtäväisiä tukihenkilöitä ympärillä synnytys sujuu hyvissä käsissä. On tärkeää hakeutua avun piiriin kun tuntuu ettei omat voimat riitä.
Hankalaksi avun hakemisen voi kuitenkin tehdä se, että kaikki avuksi tarkoitettu ei ole meille kuitenkaan hyväksi. On siis tärkeä luottaa siihen omaan tunteeseen mikä todella tekee meille hyvää ja kuunnella ennen kaikkea itseämme mikä toimii apuna juuri itselle, eikä vain tehdä kuten joku muu sanoo vaikka heillä olisi sille kuinka hyvät perusteet. Paras apu on sellainen joka ei tyrkytä mitään vaan antaa meille erilaisia vaihtoehtoja joista valita.
Kuulin eilen tarinan miehestä jolla oli koteloitunut perhosentoukka huoneistossaan. Eräänä päivänä kun perhonen oli kuoriutumassa mies näki sen kamppailun ja halusi auttaa perhosta. Hän avasi koteloa niin, että perhonen pääsee nopeammin ulos. Tuo miehen apu kuitenkin vahingoitti perhosen luonnollista kuoriutumisprosessia niin, ettei sen siivet auenneetkaan kun se oli ulkona.
Valitettavasti kukaan ei voi käydä omaa tuskaamme läpi. Se on jokaisen oma tehtävä. Mutta voimme saada muiden turvallisen läsnäolon tuolle tapahtumalle. Aivan kuin kukaan ei voinut synnyttää lastani puolestani vaikka taisin sitä tuskissani pyytääkin. Yhtälailla jokaisen meistä on kohdattava oma pimeytemme ja tuotava valo sinne itse. Tuon pimeyden läpimeneminen on ihmiselle niin arvokas asia lopulta kun hän on sen tehnyt, että olisi lähes pyhäinhäväistys viedä tuo lahja ihmiseltä pois. Voimme kasvattaa luottamusta itsessämme ja toisissamme uskomalla, että meissä on jotain vielä enemmän kuin ehkä itse vielä näemme. Toivo on kaikkein tärkeintä säilyttää vaikeina aikoina. Sen avulla kiipeämme kohti valoa.
Kun suhtaudumme kasvun aikana tapahtuviin kipuihin sellaisina kuin ne on, kasvukipuina, ne näyttävät meille uuden polun toisenlaiseen todellisuuteen. Todellisuuteen jossa rakkaudella on yhä suurempi merkitys. Tuo rakkaus lähtee jo heräämisen prosessissa liikkeelle ja se kasvaa itsen kautta maailmaan. Meidän on tuskan keskellä opittava rakastamaan itseämme. Se on yksi heräämisen valtavista lahjoista. Kun opimme rakastamaan itseämme keskeneräisenä ja vastasyntyneenä ja kun talutamme itsemme pimeydestä elämään uusin siivin olemme löytäneet voimamme. Tähän tarvitseme ensin peilausta muilta. Kun olemme tuskan keskellä emme voi saada suurempaa lahjaa kuin, sen että joku sanoo meille meidän olevan täydellisiä ja rakastettuja juuri nyt. Se on meidän oikeutemme, mutta aika ajoin tarvitsemme siihen muistutusta toisiltamme ja ehkä silloin alamme itsekin muistaa sen paremmin.
Heräämisessä piilee kauneus. Emmekä saa antaa muiden viedä tuota kauneutta pois. Älä usko niitä jotka sanovat, että heräämisesi tekee sinusta huonomman tai heikomman. He eivät vielä itse ole paranemisen portailla tarpeeksi lähellä nähdäkseen, että kipu kuuluu paranemiseen. He eivät voi siksi nähdä mitä sinä käyt juuri nyt läpi. Anna heidän olla tietämättömiä ja ehkä jonakin päivänä sinä voit suoda heille heidän heräämiseensä sen turvallisen läsnäolon jota itse kipujesi kohdalla kaipasit. Sekin on sinun lahjasi heräämisestä.
Tuskin kukaan meistä on saanut helppoa ja vaivatonta polkua vaikka se ulospäin joskus siltä näyttäiskin. On helppo ihastella perhosta joka on kömpinyt kuorestaan ja levittänyt siipensä kaikessa väriloistossaan. Emme kuitenkaan koskaan voi tietää mitä tuo perhonen tunsi sillä hetkellä kun se punnersi itsensä ulos kotelosta. Sama epävarmuus meidänkin on siedettävä omassa kasvussa ja luotettava siihen, että tulee päivä jolloin meilläkin on nuo siivet.
Kaikki eivät saa mahdollisuutta herätä vaan moni kulkee kuin unessa kohdusta hautaan saamatta koskaan tietää millaisia mahdollisuuksia uskomustemme ulkopuolelle piileekään. Herääminen mahdollistaa elämän kokemisen täydemmin, kaikkine puolineen. Se luo suuremman vapauden luoda meille tiedostavasti elämää jonka syvällä sisimmässämme tunnistamme olevan meitä varten.
Itse näen mielenterveysongelmat myös eräänlaisina shamanistisina riitteinä suurempaan voimaan. Ainakin ne tarjoavat siihen valtavan mahdollisuuden jos uskallamme katsoa omaan pimeyteemme ja oman sukumme läpikäymättömiin vaiettuihin kompastuskiviin. Teemme kollektiivisella tasolla niin suurta paranemistyötä käydessämme läpi omia ”henkilökohtaisia ongelmiamme” että sitä voi kutsua parantajan poluksi. Emme me paranna tätä maailmaa ulkoisen kautta vaan juuri sisäisen työn avulla. Sillä tavalla meillä on toivoa muuttaa tätä maailmaa. Omien heikkojen kohtien katsominen rakkauden silmin on suurinta paranemistyötä itseämme ja koko maailmaa kohtaan ja se vaatii uskomattoman suurta rohkeutta ja urheutta ja kivunsietämistä. Jokainen joka on käynyt heräämisen polun läpi on tehnyt sankarimatkan itsensä kanssa.
Lue myös artikkelini:
Kuinka parannetaan rakkaudettomuus itsessä?
Mikä ihmeen Koshi?
Jumalattaren manifesti
Ylisukupolvisen trauman kohtaaminen
Rentoutuskellunta on parasta hoitoa stressaantuneelle mielelle
Jumissa auttajan roolissa – autatko muita itsesi kustannuksella?
Kiitos hyvästä kirjoituksesta, Maiju! Juuri tuota heräämisen tuskaa mietin eilen illalla, kun tunsin jälleen, miten lihakset kehossa kiristyivät ja olosta tuli epämiellyttävä. Vain ja ainoastaan sen vuoksi, että olin ollut hetkeä aiemmin hieman epämiellyttävässä tilanteessa. Työstän yhä edelleen omaa kiintymystraumaani ja olen siinä työssä päässyt siihen vaiheeseen, että olen saanut yhteyden omaan kehooni. Minä siis tunnen kehoni ylireagoinnin pientäkin uhan tunnetta aiheuttavassa tilanteessa. Juuri sillä hetkellä haluaisin paeta, mutta tiedän nyt, että se tie ei johda hyvään, vaan nämä tuskat pitää käydä läpi ja opettaa myös keho siihen, että tästäkin selvitään. Se on ainoa tapa päästä kivuista eroon.