Moni tunnistaa itsessään sen, että auttaa yli voimiensa mutta ei osaa tehdä asialle mitään. Se on kuin automaattiohjaus jota ei saa purettua. Opittu tapa toimia josta ei pääse eroon vaikka haluaisi. Tapa tuntuu ainoalta oikealta mutta kuitenkin se tuottaa kärsimystä. Auttajan rooli voi tulla taakaksi kun voimavarat loppuu ja oma elämä alkaa kärsiä siitä, että kaikki energia menee muille. Voiko tästä limbosta päästä pois ja miten?

Meni kauan niin ettei minua ollut lähestulkoon olemassa. Oli vain muiden tarpeet muttei minua. Olin laittanut itseni syrjään ja oppinut rakastamaan muita itseni kustannuksella.  Olen oivaltanut tuosta tavasta nyt paljon.

Auttaminen on tapa ansaita rakkautta. 

Koin alitajuisesti olevani arvoton jos en tarjonnut apuani muille. Tai jos apuani ei otettu vastaan niin koin sen loukkaavana. Miksi?  Syvällä sisäisesti koin samalla tulleeni hylätyksi.

Olin ollut jumissa henkisesti tuossa limbossa.  Koin suorastaan henkistä tuskaa jos apuani ei otettu vastaan.  Ilman auttamista kun koin olevani rakkauden ulkopuolella. Minulle siis auttamisesta oli muodostunut keino kokea yhteyttä rakkauteen.

Joku ihminen taas sulkee itsensä täysin antamiselta ja muiden auttamiselta. Kokiessaan ehkä että hän haluaa pitää kiinni viimeisistäkin rakkauden muruistaan. Se on pohjimmiltaan samaa, rakkaudettomuutta. Hän ehkä kokee ettei uskalla luopua siitä vähästään, niistä pienistä  rakkauden kokemuksesta joita ehkä joskus on saanut kokea. Toisille antaminen tuntuu samalta kuin antaisi pois itseltä.

Tunnistan entisen minäni uhrautuvana auttajana. Nykyisin on toisin ja tuntuu, että  sain lopullisen vapauden tuosta henkisestä lastista yhden keskustelun kautta kun minulle tärkeä ihminen sanoi, että olet rakastettu vaikka et auttaisikaan häntä. Se oli minulle nähdyksi tulemisen hetki ja eräänlainen synninpäästö. Tajusin siinä samassa sen miksi auttaminen oli ollut siihen asti niin tärkeää. Se oli yksi vahva uskomus rakkaudesta ja omasta arvottomuudestani, mihin olin kasvanut.

Lue myös kirjoitukseni: SYYLLISYYDESTÄ VAPAUTEEN

Tuo rakkauden hakemisen kaava auttajan roolissa on hankala purkaa jos siihen ei saa otetta. On tunnistettava ne syvimmät tarpeet miksi sitä toimii kuten toimii. Oltava taas kerran rehellinen itselle omista motiiveista. Sekin on joskus vaikea nähdä.

On voinut kasvaa tähän rooliin niin nuoresta , että sitä pitää osana omaa identiteettiä. Kun on jo lapsena tottunut laittamaan omat tarpeensa syrjään syystä tai toisesta niin niitä kestää aikuisena hetki oppia kuuntelemaan. Sosiaalinen paine on voinut myös ohjata tähän suuntaan ja toisenlainen toimintatapa tuntuu väärältä.

Itseäni lähinnä ärsytti jos joku aikaisemmin viittasikin siihen, että autat koska haluat saada rakkautta. Ajattelin, että eikö tuo ihminen näe, että minä olen tälläinen. Niinhän minä olinkin, mutta en ymmärtänyt miksi.

Ja kyllä, voin edelleen kokea syvää iloa auttamisesta ja itseasiassa edelleen koen, että se on yksi tärkeimmistä asioista elämässä mutta kun on selvillä ja rehellinen omista motiivista ei ole kiinni pakonomaisessa toiminnassa.

Auttaa voi monin tavoin, itsensä kustannuksella tai itseään kunnioittaen ja kuunnellen. Voi joka kerta valita tietoisesti kuunnella itseään ”onko minulla nyt aikaa, energiaa ja voimavaroja auttaa” vai valitsenko toisin.

Rakkautta voi aidommin joskus olla se, että valitsen keskittyä vain itseeni. ”Tänään on minun päiväni.” Kun alkaa olla omille tarpeilleen totta, on totta myös kaikille ympäröiville ihmisille.

Lue myös blogikirjoitukseni:
EPÄTÄYDELLISYYTESI ON PARASTA MITÄ VOIT LAPSELLESI OPETTAA

Tunnistatko itsesi näistä? 
Auttaja voi tunnistaa itsessään vaikeuksia vetää rajoja. Hän sanoo useimmiten kyllä vaikka tekisi mieli sanoa ei. Toisten ihmisten ongelmat ovat tärkeämpiä ja hän keskittyy niihin vaikka itselläkin olisi paljon haasteita elämässä. Ehkä auttaja  on jopa täysin sokea omalle elämälleen tuossa kohtaa. .

Auttaja auttaa vaikka ei oikeastaan olisi itselläkään voimia. En tiedä onko se edes enää kohteliaisuus jos jostakusta ihmisestä sanotaan, että hän on aina niin ihana, tulee kaikkien kanssa toimeen ja on aina valmis auttamaan muita ilman taka-ajatuksia. Jostain tuo energia on silloin pois ja yleensä se on ihmisen omasta hyvinvoinnista.

Jos tunnistat itsessäsi ”pakonomaisen auttajan” opettele kuuntelemaan omia tarpeitasi.
Suo itsellesikin nautinnon ja  hemmottelun hetkiä joita muillekin haluat antaa. Ajattele itsestäsi objektiivisesti. Ajattele, että olet itsesi paras ystävä ja mitä tuo paras ystävä kaipaa juuri nyt.

Pyri tulemaan tietoiseksi tunteistasi, sallimaan niille tila ja kuuntele niiden viestiä sen sijaan, että aina toimisit niiden mukaan vanhalla kaavalla.  Kohtele itseäsi parhaalla mahdollisella tavalla tuosta auttajan roolistasi käsin. Suuntaa auttajan energia tietoisesti itseesi jolloin todella saat sen rakkauden mitä kaipaat. Tuolla energialla muutat oman elämäsi.

Vain itse voimme antaa lopulta aidon rakkauden itsellemme. Hakiessamme sitä ulkopuolelta olemme siitä aina vajaita. Tunnista ja vapauta syyllisyys. Itsensä rakastaminen ei ole itsekästä vaan lopulta paras asia kaikille osapuolille. Jos sinulla ei ole voimavaroja josta ammentaa niin eipä sinulla ole niin paljon annetavaakaan. Pidä ensi sijaisesti huoli, että oma tankkisi on täynnä.

Ja älä huoli, vaikka alatkin huolehtimaan itsestäsi et muutu itsekkääksi k***pääksi. Sinussa säilyy edelleen sama empatia ja myötätunto. Ainoastaan elämääsi tulee yksi tyytyväinen henkilö lisää, nimittäin sinä itse. Itsestään huolenpitäminen ei ole sama kuin sokea itsekkyys.

Lue myös: LUONNON OMA ”MOBILAT” HELPOTTAA LIHASKIPUJA PARISSA MINUUTISSA