Tämä kirjoitus pohjautuu omiin oivalluksiini ja ajatuksiini läheisriippuvuudesta ja vastariippuvuudesta ja mitä olen niistä oppinut omalla polullani.
Läheisriippuvainen ihminen on rakentanut näkymättömyydestä suojakuoren. Hän on ehkä tullut torjutuksi omana itsenään lapsuudessa tai jäänyt kokonaan vaille aitoa ja syvää nähdyksi tulemista. Hänet on ehkä nähty suoritusten tai ulkoisten asioiden kautta mutta kukaan ei ole todella nähnyt ulkokuoren ja tekemisen taakse kuka hän on, millainen sisin hänessä on. Hänelle näkymättömyys omana itsenä ja muita varten oleminen on silloin turvallinen tila johon hän on oppinut. Riippuvuus muiden reaktioista ja tarkka kyky lukea toisten tunnetiloja ja käytöstä on hänen vahvuutensa. Se on hänen selviytymiskeinonsa vaillejäämisessä ja tapa yrittää kokea yhteyttä.
Läheisriippuvaisen sisällä saattaa kalvaa hermostuneisuus ja ahdistus kun hän jää yksin. Hänellä on kaipuu toisen luo, mutta jos läheisriippuvuuteen on sekoittunut myös vastariippuvuutta eli omien todellisten tarpeiden torjumista, hän kokee suurta ristiriitaa esimerkiksi parisuhteessa olemisesta. Toisaalta siinä on kaikki mitä hän kaipaa mutta jokin pelko pistää myös toimimaan omia tarpeita vastaan.
Tuossa ristiriitojen ytimessä ei ole ihan helppoa saada selvää miten vyyhtiä pitäisi lähteä purkamaan. Miten omat tarpeet tulisi näkyväksi itselle ja muille ja miten luoda terveitä ihmissuhteita.
”Sekä klassinen läheisriippuva että klassinen vastariippuva käyttäytyminen ovat puolustusmekanismeja, strategioita, joiden tarkoitus on suojella meitä hylätyksi tulemiselta. Ensimmäinen yrittää suojautua hylätyksi tulemista vastaan välttämällä yhteenottoja ja miellyttämällä toista – jälkimmäinen yrittää välttää hylätyksi tulemista teeskentelemällä, ettei tarvitse muita. Molemmat ovat vahingollisia ja epärehellisiä.” – Healing eagle
Itse oivalsin kärsiväni läheisriippuvuudesta reilu parikymppisenä. Vähän ennen suurta AHAA- oivallustani muistan erään tuttavani puhuneen minulle olevansa läheisriippuvainen. Kuuntelin hänen oivalluksiaan hiukan säälien. Ehkä jokin häpeä nousi myös hänen puolestaan. Miten hän ”kehtaa” paljastaa noin suurta heikkoutta toisille. Tunteet olivat minussa vahvoja tuossa hetkessä, koska muistan tilanteen ja tunteet edelleen elävästi.
Siitä ei kuitenkaan mennyt kauaa kun omalta silloiselta työpaikaltani, eräästä luontaishoitolasta, käteeni tarttui kirja ja lainasin sen kotiin. Kotona ihmettelin aika paljon miksi ihmeessä olin lainannut kirjan läheisriippuvuudesta. Luin kirjan takakannen jostain selittämättömästä mielenkiinnosta kirjaa kohtaan. Takakannessa oli lyhyt yhteenveto miten läheisriippuvuus syntyy ja sen mekanismeista. Ja jo pelkkä takakanenn lukeminen sytytti kirkkaan lampun päässä. ”Tätäkö se epämääräinen pahaoloni onkin!”
Muistan silloin suurimman oivallukseni aikoihin huomanneeni itsessäni myös sellaisen asian etten tehnyt mitään yksin. Yksin tekeminen oli minulle ikään kuin ajanhukkaa. Jos kukaan ei ollut minun kanssa ikäänkuin todistamassa tekemisiäni, tekeminen ei antanut minulle mitään. En ollut pelkästään itsekseni, itselleni mitään. Niin surullista kuin se onkin niin tuollaiseen ajatukseen voimme kasvaa hyvin syvästi. Näkymättömyydestä tulee osa persoonaa.
Koin usein miessuhteissani jääväni paitsioon mutten osannut luoda toisenlaisia suhteita. Miehet olivat yleensä todella etäisiä. Läheisriippuvuutta vastaan kamppaillessani minusta tuli myös vastariippuja. En osannut antaa periksi inhimillsille tarpeilleni tulla nähdyksi ja huomioiduksi vaan yritin ohittaa niitä. Siksi vedin puoleeni toisia samanlaisia.
Vastariippuja vetäytyy kauemmas koska ei osaa ottaa vastaan aitoa läheisyyttä. Joskus se voi olla läheisriippuvuuden yhdenlainen ilmenemismuoto.
Meillä kaikilla on oma puolustusmekanismiemme kirjo, joka suojelee meitä läheisyyden pelolta. Saatamme olla läheisriippuvia yhdessä suhteessa ja vastariippuvia toisessa – tai voimme heilahdella läheisriippuvuuden ja vastariippuvuuden kesken samassakin suhteessa. – Healing eagle
Terve riippuvuussuhde on sellainen missä voi ilmaista tarvitsevuutta tasapainoisella tavalla. Olen pikkuhiljaa löytänyt elämässäni terveen itsenäisyyden ja uskallan nykyisin ilmaista tarvitsevuuttani lempeästi ja tasapainoisesti.
Läheisriippuvainen ihminen välttelee ilmaisemasta todellisia tarpeitaan koska pelkää tulevansa hylätyksi mutta kuitenkin riippuu toisessa saadakseen irti edes ”jotain.” Läheisriippuvainen ihminen ei välttämättä edes tunnista omia tarpeitaan. Ne voivat olla niin piilossa monien vuosien takana jolloin oma tarvitsevuus on ikäänkuin kadonnut jäljettömiin. Kadonnut yhteys itseen on opittava muodostamaan tällöin pienin askelin.
Niin kauan kuin ihmissuhde perustuu vääristyneelle riippuvuudelle se ei voi palvella todellisia yhteyden tarpeita. Henkilö on aina jostain vajaa varmistellessaan toista , ehkei edes tietoisesti vaan alitajuisesti. Läheisriippvainen on taitava lukemaan toista, mutta joskus hän voi lukea toista täysin väärin, ehkä omaan menneisyyteen perustuvien olettamusten pohjalta. Ja koska hän ei uskalla ilmaista tarpeitaan tai kysyä asioita suoraan , väärinkäsitykset saattavat leijua ilmassa pitkän ja vääristää suhdetta. Läheisriippuvuus vaatii purkaantuakseen rehellisyyttä omista tarpeista. Sisäänpäin kääntymistä sen puoleen mitkä ovat omia todellisia tarpeita.
Miten pääsee pois läheisriippuvuudesta kohti tervettä itsenäisyyttä ja terveitä ihmissuhteita?
Omalla kohdallani ensimmäinen askel oli asian tiedostaminen. Pelkästään tiedostamisen kautta, kun omalla epämääräiselle ahdistukselle saa nimen ja ymmärrystä, moni asia loksahti paikoilleen.
Tiedostamisen jälkeen alkaa pikkuhiljaa, ehkä nähdä ja tunnistaa omia tarpeitaan. Se saattaa alkuun tuntua todella vaaralliselta puuhalta, koska syvällä sisimmässähän on se uskomus, että omia tarpeitaan näyttämällä tulee hylätyksi. Saattaa olla myös niin, että niin kauan kuin omaa olemassaoloa määrittää toisten kautta, kokee aina hylätyksi tulemisia.
Kun löytää pohjan ja varmuuden itsestään omia tarpeitaan ensi sijaisesti itse täyttämällä ja huomioimalla alkaa löytyä luottamus myös ulospäin. Kun luottaa itseensä on helpompi tunnistaa luotettavuus myös toisissa. Ja kun ei hae täyttymystä ensi sijassa muista niin huomaakin kaiken olevan hyvin nyt ja tässä. Toki me tarvitsemme toisiamm, mutta tyydyttävien suhteiden pohjalla on usein kaksi aikuista vastuunottanutta itsenäistä ihmistä, jotka voivat itsestä huolta pitämällä kannatella hetkittäin terveesti myös läheisiään.
Kun ihminen uskaltaa ilmaista tarvitsevuuttaan eikä jämähdä hylätyksi tulemisen pelkoon, hän on löytänyt kosketuksen itseensä. Tullut näkyväksi ehkä ensimmäistä kertaa myös itselleen. Ja pikkuhiljaa riippuvuuden hellittäessä elämä alkaa tuntua koko ajan enemmän vapaudelta.
Kiitos, ihan superhyvä teksti. Samalla vapauttava olo ettei ole sekoamassa täysin ja muillakin samantyyppisiä tuntemuksia, samalla ahdistaa ajatella että muut joutuu kokemaan näitä fiiliksiä myös.