Olen oppinut jo polvenkorkuisena selviytymään. Hetkittäin jopa sairastuen valheelliseen vahvuuteeni.
Monessa kohtaa on elämän tarvinnut riepotella melkoisen rautaisella otteella, murtaakseen pelon luomaa väärää ylpeyttäni.
On ihan järkyttävän pelottavaa kokea totaalinen voimattomuus, samalla peläten kuollakseen luottaa toisiin ihmisiin. Kun tuo luottamus rikotaan varhaisessa lapsuudessa, rakentuu ihmiseen ajatus siitä, kuinka itse on ongelmansa aiheuttanut ja itse ne on myös kyettävä ratkaisemaan. Välillä jopa niin, että itse on tuo ongelma. .
Muutos ja murtuminen alkaa siitä, kun väsyy totaalisesti jatkuvaan taisteluun. Kokien ettei enää ole voimia jatkaa yksin. Tuon väsymyksen luoma tuska käy lopulta suuremmaksi, kuin luottamuspulan luoma pelko ja jotakin on pakko tapahtua. Muutoin kun käy niin, että ihminen itse tuhoutuu.
Minä olen sellainen luupää, että olen kokenut tuon taistelun luoman tuskan liiankin monta kertaa. Onnekseni lopulta aina nöyrtyen ja kohdaten pelkoni. Yhtään kertaa en tuossa ole joutunut pettymään, päinvastoin. Aina olen saanut apua ja tukea.
Yhä tänäänkin huomaan taas käyväni taistelua. Tällä kertaa talouden haasteiden keskellä.
Pidempään sairauslomalla olleena, tipuin työmarkkinatuelle ja kiitos eri leikkausten, tuloni tippui useamman sata euroa kuukaudessa. Eikä siinä, elämä opettaa sitä mikä on aidosti tärkeätä. Kaikki muu, kuin raha. Silti eräänlaisen epävarmuuden keskellä, erilaiset pelot valtaa sisimpääni. Ymmärtäessäni sen, että taas kerran olen tilanteessa, joka sisältää sekä oman osuuteni, että myös asioissa hellittämisen, olen tilanteessa, missä pyrin hoitamaan oman osuuteni ja jättämään loput maailmankaikkeudelle.
Jos yrittää muuttaa asioita, joita ei ole juuri nyt tarkoitus muuttaa, syntyy vain loputon toivoton taistelu. Siispä pyrin hellittämään:
”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa. Rohkeutta muuttaa, mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan.” <3
0 kommenttia