Niin kuin varmasti moni muukin, opin jo varhain pelkäämään konflikteja ja hiomaan miellyttämisen jaloa taitoa. Kiltit tytöt pärjäsivät lapsena hyvin, mutta aikuisena liiallisesta kiltteydestä ja miellyttämisestä ei olekaan enää ollut niin paljon hyötyä. On täytynyt opetella siitä pois. Tai edes pois päin.
Viime aikoina olen alkanut huomata niitä pieniä arkisia hetkiä, joissa ohitan itseni. Aiemmin en ole tätä edes huomannut, sillä niin automaattisesti aivoni toistavat tätä toisia miellyttävää tapaa. Olen oppinut nielemään oman pahan mieleni, jotta toiselle ei tulisi paha mieli. Olen ajatellut, etten halua tehdä numeroa jostain pikku asiasta. Tärkeämpää on ollut säilyttää hyvä ilmapiiri ja hyvät välit. Viis siitä, vaikka itselleni jäisi paha mieli, kunhan kellekään muulle ei tulisi paha mieli.
Valheellinen minä
Vasta hiljattain olen tajunnut, että nämä niin sanotut hyvät välit ovat kuitenkin olleet omalta osaltani valheellisia ja epäaitoja. En ole uskaltanut näyttää todellisia tunteitani tai kertoa todellisia ajatuksiani, vaan olen usein esittänyt, että kaikki on hyvin. Sisäisesti olen kuitenkin harmitellut yhtä sun toista asiaa ja syyllistänyt myös itseäni siitä, miksi takerrun tällaisiin pieniin harmeihin. Kun harmittavia asioita on sitten kertynyt saman ihmisen kanssa niin monta, etten ole enää pystynyt piilottamaan omaa mielipahaani, se on tullut toiselle ihmiselle usein yllätyksenä, ihan puun takaa. Tässä vaiheessa en myöskään ole osannut yleensä ilmaista asiaani mitenkään kovin rakentavasti tai rauhallisesti, jolloin se alun perin pelkäämäni ja välttelemäni konflikti todella tuleekin todeksi.
Kaikenhan piti olla ihan hyvin. Näinhän minä olin aina sanonut. Ei se mitään. Kaikki hyvin. Ei tehdä tästä nyt numeroa. Olen itse vähätellyt omia tunteitani, kertonut itselleni, että minun tunteillani tai tarpeillani ei ole niin väliä ja lopulta tämä itseni jatkuva sivuuttaminen on saanut minut tuntemaan, että tämä toinen ihminen ei välitä minun tunteistani ja tarpeistani. Olen kokenut oloni kovin usein ohitetuksi ja sivuutetuksi ja lopulta usein syyttänyt siitä toista – joko itsekseni mieleni sisällä tai tarpeeksi turvallisissa ihmissuhteissa myös toiselle asian ääneen sanoen.
Todellisuudessa olen kuitenkin ihan itse pidemmän aikaa ohittanut itseäni, hylännyt omat tarpeeni ja tunteeni, moittinut itseäni omasta tarvitsevuudestani ja ollut näyttämättä sitä ulos päin. Olen ennakoinut ja olettanut, että toiselle tulisi ikäviä tunteita, jos minä ilmaisisin omani .Olen itseni sivuuttamalla ja vaikenemalla halunnut suojella toista ihmistä tämän omilta tunteilta. Pohjimmiltaan en siis ole luottanut siihen, että toinen ihminen osaisi kantaa vastuun omista tunteistaan vaan olen alkanut ottaa vastuuta niistä toisen puolesta. Samalla olen evännyt toisilta ihmisiltä mahdollisuuden tutustua minuun syvällisemmin, kaikkine puolineni. En ole uskaltanut paljastaa todellista minää, sillä olen pelännyt, ettei sitä hyväksyttäisi.
Automaattinen miellyttämisreaktio
Pikku hiljaa opettelen tunnistamaan näitä tilanteita, joissa itseni ohittaminen tapahtuu. Usein tajuaminen tulee vasta jälkikäteen, mutta tulee kuitenkin. Ehkä vielä joskus tajuan siinä hetkessä, kun automaattivastaukseni: ”Ei se mitään”, käynnistyy. Opettelen olemaan itseni puolella. Opettelen sanomaan, mitä ajattelen, mitä tunnen. Usein jo asioiden sanoittaminen ääneen saa olon paremmaksi. Pienet harmit eivät jääkään vellomaan ja harmittamaan jonnekin sisälle, vaan ne pääsevät vapaaksi, kun ne tulevat ilmaistuiksi. Opin, että kanssani halutaan olla tekemisissä, vaikken aina olisi miellyttävä tai samaa mieltä. Välillä voin jopa suuttua tai sanoa vastaan. Ehkä muutkin ihmiset hyväksyvät minut kokonaisena ihmisenä, jos opin sellaisena hyväksymään myös itseni.
Muita Reben tekstejä:
Tyrmäätkö itse itseäsi? – Näin opin huijaamaan sisäistä kriitikkoa
Sovittelijan roolista kohti korjaavia konflikteja
Miten päästä yli pettymyksistä? Tarina siitä, miten minusta tuli epäonnistumisen asiantuntija
Kuka minä olen puhumaan rakkaudesta?
Kun rakkaus ei mahdu laatikkoon
Tulin tänne tuottamaan pettymyksiä – eikä se haittaa
0 kommenttia