Olen kirjoittanut blogissa ennenkin kaipauksestani muutokseen työelämässä. Olen haaveillut itselleni parhaiten sopivasta työstä, työskentelystä...


Olen kirjoittanut blogissa ennenkin kaipauksestani muutokseen työelämässä. Olen haaveillut itselleni parhaiten sopivasta työstä, työskentelystä...

Seuraan huolestuneena uutisointia mm. mielenterveyssyistä johtuvista sairaspoissaoloista työelämässä. Tänään juuri luin artikkelin missä HUS:n...

Olen aloittamassa sellaista kohtaa elämässäni, josta minulla ei ole mitään kokemusta. Nimittäin yrittäjänä toimimista. Sivutoimisena, mutta...

Kymmenes luku Elämä järjesti minulle varsin vaikuttavan itsetutkimisen ja kasvupaikan. Eräänä keväisenä päivänä toukokuussa, vuonna 2017 istuin...

Kun yksilöllä on takana pitkä intensiivinen työjakso, jossa hän on antanut oman voimansa ja lähes kaiken ajan viikkokalenteristaan työnantajalle, on...

Muutun joka hetki. En ole täysin sama ihminen tänään kuin olin eilen. En ole koskaan enää yhtä nuori kuin olen nyt. Pelkään, ettei mikään muutu,...

Yhdeksäs luku Kaikkien edellä kuvaamieni ja kuvaamattomiksikin jääneiden elämänvaiheiden jäljiltä ajauduin jälleen loppuunpalamisen partaalle ja...

Raskaus on herättänyt minut pohtimaan syvemmin elämäntarkoitusta. Kun hektinen työ koulussa on tuntunut uuvuttavalle ja kuormittavalle raskauden...
Hiljaisella pehmeällä äänellä se kuiskaa korvaani:Auta minua.Auta minua.En tiedä, miten tulla ulos täältä.En...
Ja niin taas yksi vuosi tuli päätökseensä ja uusi alkoi. En ole tehnyt omalta osaltani enää pitkään aikaan mitään...
Maailman tilanne kuumenee, ja huolet sodasta ja tulevaisuudesta ovat yhä useamman mielessä. Uutiset ja some ovat...
Oletko koskaan miettinyt, miten paljon sanoilla on valtaa, voimaa ja pitkän aikavälin vaikutusta? On olemassa ikään...