Parantava peili on sellainen mikä näyttää meille totuuden itsestämme. Se ei useinkaan tunnu mukavalta. Aluksi tuohon peiliin katsominen voi tehdä...
Rakkaudettomuus

Jokainen kipusi ansaitsee ja tarvitsee tulla nähdyksi rakkaudessa
Mitä enemmän kipua, sen enemmän tarvitsemme rakkautta. Joskus ainoa ihminen joka pystyy antamaan tuon rakkauden meille on me itse. Vaikka...
Mustasukkaisuuden varjot – Erityisyyden kokemuksen vajeet syntyvät lapsuudessa
Mustasukkaisuudesta puhutaan yleensä hyvin epätoivottuna ilmiönä. Sillä on samankaltainen tabu maine kuin lähisuhdeväkivallalla. Vaikeista tunteista...
Anna maailman rikkoa sydämesi niin uskallat todella rakastaa
Katsoin eilen Queen elokuvan Bohemian Rhapsody. Minulle on aiemmin jäänyt mieleen Freddie Mercuryn elämästä lukiessani, että hänellä oli elämässään...
Ulkoisen maailman avaimet löytyy sisäisiltä tasoilta
Olemme tottuneet ratkaisemaan asioita ulkoisen maailman kautta. Meitä on myöskin aina ohjattu siihen. Harva neuvoo kääntymään sisimpäämme jotta...
Sielunkumppanin kohtaaminen on lahja jonka arvo jää usein ihmisyyden kivun jalkoihin
Sielunkumppanin tunnistaa vahvasta yhteydestä. Joskus se yhteys on niin vahvaa, että ilmassa sinkoilee kuin pieniä tähdistä syntyviä kipinöitä. Näen...
Siirtymä mielestä sydäntietoisuuteen
Muutama päivä sitten näin unen jossa valaat uivat tummassa, hieman synkän oloisessa vedessä. Valaiden keskelle ilmestyi yllättäen portaali jonka...
Traumasta toipuminen vaatii turvaa
Trauman kohtaaminen vaatii turvaa jota ammattilainen pystyy parhaimmillaan pitkässä hoitosuhteessa luomaan. Aina ei kuitenkaan ole helppoa saada...
Uusimmat postaukset:
Huuto hiljainen on lapsettoman
älkää ottako poissitä minkä vasta mieleeni istutinälkää heittäkö toivoa puolestanivaivuttako sitä tainnoksiinvoitte...
Malliajoista ja suorittamisesta
Katsoin hiljattain Netflixistä kolmiosaisen dokumenttisarjan "Huippumalli haussa ja tosi-tv:n pimeä puoli". Seurasin...
Pienen lapsen kipu, joka kätkeytyy aikuisen sydämeen
Viime viikolla mietin mikähän kipu asuu minun sydämessä, joka välillä ilmaantuu. Se on fyysistä kipua, joka tuntuu...
Somaattinen älykkyys on tulevaisuuden tärkeä taito
Älykkyydestä puhuttaessa useimmille tulee mieleen ensimmäisenä päättelyyn, logiikkaan ja ajatteluun liittyvä...
