Torstaina 10.10. vietetään jälleen jokavuotista maailman mielenterveyspäivää. Tänä vuonna päivän teemana on: "Mielenterveys on jokaisen oikeus"....


Torstaina 10.10. vietetään jälleen jokavuotista maailman mielenterveyspäivää. Tänä vuonna päivän teemana on: "Mielenterveys on jokaisen oikeus"....

Viime viikolla postiluukusta kolahti psykiatrini laatima B-lausunto, jolla haetaan Kelalta taas vuodeksi jatkoa kuntoutustuen ja vaativan...

En voi antaa itselleni anteeksi Elämätöntä elämääni Tuhoutuneita unelmiani Epäonnistumista kaikessa Itselleni tärkeässä Todella merkityksellisessä...

Minua ei enää ole Olen kadonnut tapettiin Muuttunut seinäruusuksi Sulautunut minua ympäröiviin Kalmanvalkeisiin seiniin Sieluni kohdalla on aukko...

Kun kärsii monenlaisista peloista ja niiden aikaan saamasta ahdistuksesta, mielen sisäiset ja ulkoiset asiat ovat usein jo lähtökohtaisesti...

Turvattomia päiviäAhdistavia öitäSietämätöntä levottomuuttaRepaleisia hoitokontaktejaKriisejä kriisien peräänHuutoja ihmisyyden perään Ihmisarvon...

Sitä on paljon helpompi kestää Että jokin tuntuu edes joltakin Kuin ettei mikään tunnu miltään Tätä masennus tuntuu kuitenkin...
Olen viime päivinä oppinut kivusta uutta. Olen oppinut, miten rauhoittaa fyysistä kipua kehossa. Kipua voisi ajatella...
Trauman seurauksena elintärkeä illuusio turvasta ja kontrollista elämän ja oman itsenkin suhteen usein murtuu.Samalla...
Seison peilin edessä ja yritän rauhoitella itseäni hokemalla ”ei ole mitään hätää, oikeasti, ei ole mitään...
Olimme mieheni kanssa tämän kuun puolivälissä kahden yön kylpylälomalla Saimaan Rauhassa yhdessä äitini, hänen...