Herkkä ihminen lukee toisten tarpeita kuin avointa kirjaa, mutta tunnistaako hän omia tarpeitaan? Onko herkkä yhtä herkkänä sille mitä hän itse...
Hyvinvointi
Kun väsyttää some tai sokeri ei auta – Terveytesi on kiinni pienistä tottumuksista
Se tapahtuu yleensä aina ihan vahingossa. Sitä haluaa levätä hetken ja rentoutua mutta puhelin onkin taas kädessä. Somen selaamisesta on tullut...
Erillisyydestä yhteyteen – Kuinka oppia tulemaan turvattomuudesta yhteyteen toisten kanssa
Turvattomuuden tunnetta olen miettinyt ja tarkkaillut itsessäni tietoisesti viimeiset pari kuukautta. Prosessi alkoi ennen joulua ja jonkunlainen...
Materialla ei voi korvata syvimpiä tarpeita
Otsikko on itsestäänselvyys mutta miksi materia kuitenkin hallitsee ihmisiä? Millaisia tiedostamattomia käyttäytymistapoja kuluttamiseen liittyy ja...
Herkkyyden voima luo maailmaan ihmisyyden turvasataman
Laitoin musiikkia soimaan maalatessani asuntoni seiniä. Youtubesta tuli random playlist tämän ajan hittibiisejä. Muutaman kappaleen jälkeen alkoi...
Tunteiden näyttäminen tekee ihmisestä aidosti vahvan
Koko vahvuus käsitys on mielestäni hiukan nurinkurinen. Meidän kulttuurissa vahvoina on yleisesti pidetty vain ihmisiä jotka hammasta purren itsensä...
Salve – hamppuvoide on kuivien käsien pelastus
Hampputuotteet on tulleet elämääni jäädäkseen. Hampussa on niin paljon hyviä terveysvaikutuksia, että on suorastaan synti miten pitkään se on ollut...
Gua Sha – hoidon ihoon jättämistä jäljistä voi päätellä millaisia ongelmia kehossa piilee
Gua sha -hoito on perinteinen kiinalaisen lääketieteen menetelmä joka on yhtä vanha kuin akupunktio. Guasha kammalla käsitellään hoidossa kipukohtia...
Uusimmat postaukset:
Olemisesta, tuntemisesta ja herkkyydestä
Miksi minun olemiseni ja olemassaoloni on niin pientä ja haurasta? Miksi katoan niin helposti ...
Anteeksi että olen olemassa
Anteeksi että olen olemassa. En välttämättä aina haluaisi olla tai edes jaksaisi olla.Jostain syystä minun...
Kirjoitan, jotta ymmärtäisin
"En saisi kirjoittaa. En saisi kertoa" huutaa ääni pääni sisällä. Kuka meistä kertoo puolestamme, jos emme siihen itse...
Pelasta mut tältä elämältä, kun en itse osaa
Alan nyt ymmärtää, miten minä tulen ihmissuhteisiin. Tarkoitan tällä sitä, mikä tunnistamaton rooli ottaa...
