Kauan sitten olin johtamiskoulutuksessa ja siihen sisältyi opintomatka Yhdysvaltoihin. Se osui juuri Thanksgiving-aikaan. Opiskeluryhmämme jaettiin...


Kauan sitten olin johtamiskoulutuksessa ja siihen sisältyi opintomatka Yhdysvaltoihin. Se osui juuri Thanksgiving-aikaan. Opiskeluryhmämme jaettiin...

Tiedätkö sellaisen ihmisen, josta huokuu jonkinlaista rauhaa ja läsnäolon tunnetta? Tällaisen ihmisen seurassa on helppo olla oma itsensä. Hän ei...

Eräänä aamuna heräsin ajatukseen, joka velloi vahvana tietoisuudessani valveen ja unen rajamailla ollessani. Kirjoitin ajatuksen heti muistiin ja se...

Nyt kun ensimmäiset VanhinNaisen Viisaus -podcastit on julkaistu, on ollut mielenkiintoista seurata reaktioita. Pääosin palaute on ollut oikein...

Elämäni ensimmäiset kolme vuosikymmentä sisälsi suunnattoman määrän pelkoa. Nyt miettien yksi suurimmista peloista liittyi vääristymään johon...

Ajattelin kirjoittaa eräästä itselle äärimmäisen rakkaasta aiheesta, toivosta. Siitä sisäisestä kokemuksesta, jossa kaikki on hyvin, olosuhteista...

Olen oppinut jo polvenkorkuisena selviytymään. Hetkittäin jopa sairastuen valheelliseen vahvuuteeni.Monessa kohtaa on elämän tarvinnut riepotella...

Se tunne, kun elämässä tapahtuu erinäisiä asioita, jotka ajavat sinut kuin taistelemaan hengestäsi.Mitä enemmän taistelet, sitä syvemmälle vajoat....
Älykkyydestä puhuttaessa useimmille tulee mieleen ensimmäisenä päättelyyn, logiikkaan ja ajatteluun liittyvä...
Rehellisesti, olen koko ikäni ihmetellyt sitä miksi seksillä pystytään myymään kaikkea ja maailma pyörii niin paljon...
Joskus on paettava itseään ja omaa elämäänsätähtien yläpuolelle.Paikkaan, jossa voi olla kadoksissa sekä itseltäänettä...
Katsellen ulkona kajastavia pehmeitä värejä – vaaleansinistä, vaaleanpunaista, pehmeää kultaista valoa ja kirpsakkaa...